Espoolaisrouva on seurannut noin vuoden päivät lumoutuneena muutamaa blogia, jossa ruotsalaisen prinsessan näköinen nuori nainen esittelee milloin garderobiaan, milloin viimeisiä sisustushankintojaan. Välillä kilistellään ystävättärien kanssa kuohuviinillä, parhaimmassa tapauksessa samppanjalla, toisinaan kerrotaan mitä ihanaa on tehty ihanan poikaystävän kanssa ja joskus päästään jopa kurkistamaan näiden neitokaisten lomatunnelmiin paratiisirannoilla ja ostoskeskuksissa. ”Päivän asut” kuvataan yleensä niin, että niiden kantaja keikistelee jossain päin Etelä-Helsinkiä, ja sama asu on kuvattu moneen kertaan yksityiskohtia myöten. Lopussa lukee, että mistä kaikki vaatteet ja asusteet on hankittu.
Oikeastaan en edes tiedä, miksi seuraan näitä blogeja. Varmaankin odotan, että eräänä päivänä näistä virheettömistä, karvattomista, hajuttomista ja mauttomista naisista paljastuu jotain inhimillistä. Että yhtenä päivänä he väsyvät olemaan täydellisiä ja paljastavat suuren salaisuuden: ”Katsokaa, kapoisessa reidessäni näkyy selluliittiä, kun oikein puristan sitä esille!” tai ”Iik, ruttasin tänään sohvalla maatessani koristetyynyt enkä pöyhinyt niitä kuosiin heti noustuani!” Tällaista ei ole vielä tapahtunut, mutta toisaalta, kuten tiedämme, hyvää kannattaa odottaa.
Espoolaisrouva ei oikeassa elämässä tunne yhtään täydellistä naista, ja on itsekin kaikkea muuta kuin täydellinen. En kirjoita tätä juttua arvostellakseni internetin täydellisiä naisia vaan oikeasti ja aidosti hämmästelläkseni ilmiötä. Jotenkin koko touhu kuulostaa ihan hirveän työläältä. Miksi rakentaa itselleen täysin virheetön imago? Eikö se tunnu koskaan falskilta? Mitäs sitten, jos on paska päivä, pitääkö lymytä kotona vai lähteä liikenteeseen incognitona? Tykkään toki itsekin kaikesta kauniista, sisustan, meikkaan, murehdin läskejäni ja erityisesti vaatteilla on aina ollut suuri sija sydämessäni. Mutta silti… onneksi espoolaisrouva on aito luonnontuote!
Loppukevennykseksi vielä muutama huonolla kameralla otettu epätarkka kuva espoolaisrouvan maanantaista.

Päivälliseksi pakastepitsaa liian pieneltä lautaselta, kun isompia ei ollut puhtaana. Normaalisti syödään pitsaa perjantaisin, mutta tänä maanantaina rikottiin rajoja ja vedettiin eineskiekot ihan silkkaa laiskuuttamme.

Viihtyisän tilava kodinhoitohuoneemme. Hyvin mahtuu pyykit kuivumaan! Kauniimpia kaakeleita saa etsiä kaukaa, ja työtasolla komeilevat kahdet suunnistustossut sekä fillarin ketjurasvasta mustunut mikrokuituliina.

Vähän on päässyt silitettävien pyykkien pino kasvamaan. Mut hei, mä sentään silitän joka ikisen rätin, vaikken kyllä ymmärrä miksi. Verenperimänä saatu ihme fiksaatio.