Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Internetin täydelliset naiset

Espoolaisrouva on seurannut noin vuoden päivät lumoutuneena muutamaa blogia, jossa ruotsalaisen prinsessan näköinen nuori nainen esittelee milloin garderobiaan, milloin viimeisiä sisustushankintojaan. Välillä kilistellään ystävättärien kanssa kuohuviinillä, parhaimmassa tapauksessa samppanjalla, toisinaan kerrotaan mitä ihanaa on tehty ihanan poikaystävän kanssa ja joskus päästään jopa kurkistamaan näiden neitokaisten lomatunnelmiin paratiisirannoilla ja ostoskeskuksissa. ”Päivän asut” kuvataan yleensä niin, että niiden kantaja keikistelee jossain päin Etelä-Helsinkiä, ja sama asu on kuvattu moneen kertaan yksityiskohtia myöten. Lopussa lukee, että mistä kaikki vaatteet ja asusteet on hankittu.

Oikeastaan en edes tiedä, miksi seuraan näitä blogeja. Varmaankin odotan, että eräänä päivänä näistä virheettömistä, karvattomista, hajuttomista ja mauttomista naisista paljastuu jotain inhimillistä. Että yhtenä päivänä he väsyvät olemaan täydellisiä ja paljastavat suuren salaisuuden: ”Katsokaa, kapoisessa reidessäni näkyy selluliittiä, kun oikein puristan sitä esille!” tai ”Iik, ruttasin tänään sohvalla maatessani koristetyynyt enkä pöyhinyt niitä kuosiin heti noustuani!” Tällaista ei ole vielä tapahtunut, mutta toisaalta, kuten tiedämme, hyvää kannattaa odottaa.

Espoolaisrouva ei oikeassa elämässä tunne yhtään täydellistä naista, ja on itsekin kaikkea muuta kuin täydellinen. En kirjoita tätä juttua arvostellakseni internetin täydellisiä naisia vaan oikeasti ja aidosti hämmästelläkseni ilmiötä. Jotenkin koko touhu kuulostaa ihan hirveän työläältä. Miksi rakentaa itselleen täysin virheetön imago? Eikö se tunnu koskaan falskilta? Mitäs sitten, jos on paska päivä, pitääkö lymytä kotona vai lähteä liikenteeseen incognitona? Tykkään toki itsekin kaikesta kauniista, sisustan, meikkaan, murehdin läskejäni ja erityisesti vaatteilla on aina ollut suuri sija sydämessäni. Mutta silti… onneksi espoolaisrouva on aito luonnontuote!

Loppukevennykseksi vielä muutama huonolla kameralla otettu epätarkka kuva espoolaisrouvan maanantaista.

täydellinen 001

Päivälliseksi pakastepitsaa liian pieneltä lautaselta, kun isompia ei ollut puhtaana. Normaalisti syödään pitsaa perjantaisin, mutta tänä maanantaina rikottiin rajoja ja vedettiin eineskiekot ihan silkkaa laiskuuttamme.

Meidän eteinen. Kenkiä riittää. Kuvan ulkopuolelle jää vielä muutamat lenkkarit ja mitä näitä nyt on.

Eteinen: Kenkiä riittää. Kuvan ulkopuolelle jää vielä muutamat lenkkarit ja mitä näitä nyt on.

täydellinen 005

Viihtyisän tilava kodinhoitohuoneemme. Hyvin mahtuu pyykit kuivumaan! Kauniimpia kaakeleita saa etsiä kaukaa, ja työtasolla komeilevat kahdet suunnistustossut sekä fillarin ketjurasvasta mustunut mikrokuituliina.

täydellinen 008

Vähän on päässyt silitettävien pyykkien pino kasvamaan. Mut hei, mä sentään silitän joka ikisen rätin, vaikken kyllä ymmärrä miksi. Verenperimänä saatu ihme fiksaatio.

täydellinen 012

Jeppistä, tulin yhdeksän päivää sitten reissusta, enkä ole vieläkään viitsinyt purkaa kosmetiikkanyssäköitäni. Ens viikolla ne pitää kuitenkin taas pakata.

täydellinen 013

Mies on muuten siisti, mutta tykkää kestokoristella kylppärimme hikisillä urheiluvaatteillaan.


Jätä kommentti

Kepillisellä keskuspuistossa

toku 045

Kato, mummi, täällä mää ny pissin! Mami kertoi, että haluaisit enemmän juttuja ja kuvia minusta! Mää oon Keskuspuistossa. Mieti, mummi, Keskuspuistossa!! Ihan ku Nyy Jookin hienostokoirat!

Kaikissa maailman cooleimmissa kaupungeissa on frendien kans chillailuun ja tyylikkäänä näyttäytymiseen tarkoitettu keskuspuisto. Sellainen löytyy New Yorkista, Sydneystä ja luonnollisesti myös Espoosta. Harva ei-espoolainen vain tietää keskuspuistomme olemassa olosta mitään. Siksipä katsonkin velvollisuudekseni sivistää teitä, rakkaat lukijat.

toku 034

Mummi, tässä mää olen tälläsen paskaojan äärellä. Näin kerran, ku yksi setteri syöksy tonne rypemään, mutta mää en pyhäkenkiäni kastele.

Rusetinmuotoinen Espoon keskuspuisto on metsistä, niityistä, kallioista ja soista koostuva luonnontilainen alue Espoon keskellä. Noin 880 hehtaarin kokoinen keskuspuisto on Espoon toiseksi suurin yhtenäinen luontoalue Nuuksion kansallispuiston jälkeen. Espoon kaupunki kertoo sivuillaan, että tavoitteena on tuoda esiin keskuspuistoa tärkeänä liikuntapaikkana lähiseudun asukkaille sekä vaalia sen luonto- ja kulttuuriarvoa kehittyvän yhteiskunnan puristuksessa. Näihin tavoitteisiin on lähiasukkaan helppo yhtyä.

toku 023

Mummi, tää kuva nyt on vaan joku tämmönen. Mami otti sellasenkin kuva, jossa olin mää ja sit noita kasveja, mut se väitti, että tää oli muka parempi. Mummi, eihän oo, eihän?

Mielestäni keskuspuisto on kauneimmillaan juuri näin alkukeväästä. Valkovuokkojen jälkeen räjähtävät kukkaan kielot.

toku 057

Mami sano, et nää on rentukoita. Mää kuulin eka, et renttukoira ja loukkaannuin vähän. Mami tuntee tän kasvin, ku mummi sää oot kuulemma opettanu sille silloin, ku se oli pieni. Nyt mun mami on aika iso!

Keskuspuiston ensimmäinen luontoportti, Sunan Huuhkajaportti, avattiin viime keväänä. Portteja ja infotauluja tulee puistoon jatkuvasti lisää. Alla olevassa kuvassa on vähän erilainen infotaulu, joka kertoo taustalla (heikosti) näkyvästä Tuomarilan Urheilijoiden 1940-50-luvuilla käytössä olleesta hyppyrimäestä.

toku 022

Tosta mäestä on jotkut isot pojat hypännyt joskus tosi kauan aikaa sitten.

Puiston laidalla on kasvimaapalstoja, ihan niin kuin muuallakin pääkaupunkiseudulla. Kyllä se espoolainenkin osaa peltonsa kyntää ja vakonsa valita!

toku 020

Nää on jotain viljelypalstoja, mut en mää niin näistä välitä. Vihannekset on yleisesti ottaen aika pahoja, eikä mami anna mun ees mennä tonne pissimään ja tonkimaan. Tylsä paikka.

Keskuspuistossa järjestetään jos jonkinlaista luontoretkeä, ainakin perheille suunnattuja juttuja näyttäisi olevan tarjolla tämänkin kesän aikana useita. Tänne vaan tutustumaan! Alueella on kuntoradan lisäksi kattava sorapolkuverkosto, jota pitkin voi polkaista pidemmänkin matkan takaa luonnon ihmeitä hämmästelemään. Mies käski myös kertoa, että koko alue on (suunnistus)kartoitettu, ja suunnistustoiminta on alueella vireää. Eli jos jollain sattuu olemaan viehtymystä rastien perässä hikipäässä metsässä laukkaamiseen, niin täällä on kuulkaas siihenkin hullutukseen mahdollisuus monta kertaa vuodessa!

toku 050

Taas noita kukkia ja jotain puita. Kaikkien juurelle ei pissaa riittänyt, vaikka yritin kyllä tiristää kepin kuivaksi. Mua vähän harmittaa, kun en oo tässäkään kuvassa, mut, mummi, kyl mää keskuspuistossa tykkään kulkee oli kamera mukana tai ei. Pääsis vaan useemminki! Aika usein ne ei ota mua mukaan, ja silloin tulee paha mieli.

Itse olen puistoa hyödyntänyt lähinnä lenkkeily- ja koiranulkoilutusmielessä, mutta miksei sinne voisi polkaista joskus perheen kanssa piknikille tai hankkimaan villiyrttejä kevätsalaattiin. Joskus mietimme, että keskuspuistossa voisi järjestää Espoo Country Runin, Helsinki City Runia edullisemman ja vähäväkisemmän juoksutapahtuman… kunnes huomasimme, että Keskuspuisto-Olari kierros on jo olemassa.


Jätä kommentti

Tuntemattomien terassilla

Ravintolapäivä Keski-Espoossa testattu:

Pyörät alle ja suunta Ymmerstaan Lyckoberg Terrace & Grillille. Mainosteksti ”tarjoilemme terassillamme koko perheen voimin burgereita, hodareita, wegeleipiä &  kylmiä juomia” oli houkutellut muitakin nälkäisiä paikalle. Terassi oli saapuessamme lähes täynnä, ja ruokailijoita oli jonoksi asti. Sekaan vaan!

Burgerit olivat herkullisen näköisiä eivätkä missään nimessä hinnalla pilattuja. Oman ”Gourmet Burger Greecen” tzatziki vei kielen mennessään. Täytyykin muistaa pitää tzatziki mielessä myös omien kesägrillailujen kyytipoikana.

raflap 015

Alla olevan kuvan ruokailija suhtautui luontaisen epäluuloisesti paahdettuun sipuliin, mutta totesi tarjoilija-Oton olleen oikeassa siinä, että sipuli on ihan hyvää, ”vähän niin kuin sipsiä”. Otolle täytyy antaa muutenkin erityismaininta reippaasti asenteesta. Arviolta noin 12-vuotias nuori mies palveli asiakkaita kuin vanha tekijä, otti tilaukset vastaan, kävi pahoittelemassa odotusaikaa, kantoi lautasia, puhui japanilaisen asiakkaan kanssa englantia jne.

raflap 012

Ei voi muuta sanoa kuin että kannatti käydä. Espoolaisuuteen ei oman kokemukseni mukaan kuulu ylenmääräinen naapureiden kanssa sosialisointi, joten siinäkin mielessä tämä oli avartava kokemus. Sitä joutuu kutkuttavasti oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, kun astelee tuntemattomien ihmisten pihamaalle ja päättää alkaa heittää huulta viereen sattuneiden ihmisten kanssa.

Kotimatkalla pistäydyimme vielä Tuomarilan asemalla tsekkaamassa vietnamilaisen katukeittiön tarjonnan. Tracylta tarttui matkaamme muutama kevätkääryle. Itse pidän enemmän kasvisversioista, mutta hyvää oli tämäkin cross-kitchen-henkisesti jamaikalaisen chilikastikken kera tarjoiltuna. Nam nam, Việt Nam!

raflap 026


Jätä kommentti

Henkilökohtainen on poliittista

Kuvalla ei ole yhtikäs mitään tekemistä kirjoituksen sisällön kanssa. Mutta kyllä luonto on kaunis!

Lentokoneessa matkalla Turkkiin lueskelin eteenpäin pitkään työlaukussani matkannutta Nuorisotutkimusverkoston julkaisua Demokratiaoppitunti. Lasten ja nuorten kunta 2010-luvun alussa (toim. Anu Gretschel & Tomi Kiilakoski). Sivulta 218 löytyi maininta mielenkiintoisesta 2011 julkaistusta väitöskirjasta, jonka tekijä Jarmo Rinne on tutkinut henkilökohtaistuvaa politiikkaa.

Rinne kutsuu refleksiiviseksi kansalaistoiminnaksi politikointia, jossa reagoidaan refleksinomaisesti poliittisiin epäkohtiin ja asiakysymyksiin sekä toisaalta pohditaan niiden politisoimista reflektiivisen poliittisen arvion seurauksena.  Toimijoiden omien poliittisten arvioiden merkitys korostuu, ja arviot johtavat usein henkilökohtaisiin valintoihin ja tekoihin. Refleksiiviselle kansalaistoiminnalle ominaista ovat ei-materiaaliset arvot, henkilökohtaisuus, aktiivinen kansalaisuus, osallistuminen ja itsensä toteuttaminen.

Poliittisesti toimiminen paikantuu politiikan fragmentteihin sekä asiakohtaistuu. Postmodernit uudet yhteiskunnalliset liikkeet sekä sosiaalisessa mediassa esiin tuleva politikointi haastavat ja esittelevät toisenlaisen tavan vaikuttaa ja toimia poliittisesti. Poliittisesti toimiminen asiakohtaisesti ei välttämättä edellytä pysyvää rakennetta tai organisaatiota, vaan se voi keskittyä pitkälti esitettyjen ajatusten ympärille.

Ottamatta kantaa siihen, onko edellä kuvattu kehitys hyvä vai huono asia, ja mitkä moninaiset tekijät tällaiseen kehitykseen ovat vaikuttaneet, espoolaisrouva tunnistaa itsensä yllä kuvatusta. Rouvallahan näitä mielipiteitä riittää, ja blogipostauksenkin taustalla on yleensä politisoituja ajatuksia, vaikkei niitä tänne auki kirjoittaisikaan.

Oli lohdullista (?) lukea, että itse asiassa tämä kaikki kertoo espoolaisrouvan nuorekkuudesta. Vaihtoehtoisten poliittisen toimintatapojen omaksuminen on nimittäin ominaista erityisesti nuorille, vaikka vanhempien sukupolvien voi olla vaikeaa mieltää toimintaa poliittiseksi. Niin tai näin, itse pidän siitä, että vaikuttaa voi myös tekojen ja valintojen kautta.


Jätä kommentti

Kokonaisia ja puolikkaita vanhempia

Image

Näin äitienpäivän jälkimainigeissa tekee mieli kirjoittaa meistä, jotka on määritelty puolikkaiksi vanhemmiksi. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, myös Espoossa mennään naimisiin, saadaan lapsia, riidellään, kärvistellään ja lopulta erotaan – espoolainen ydinperheidylli särkyy ihan yhtä helposti kuin muutkin.

Termi äitipuoli on mielestäni ärsyttävä, vaikka itsekin sitä joskus helppouden nimissä käytän. Itse en koe olevani sen paremmin äiti kuin puolikaskaan. Tähän vaikuttaa tietysti paljolti se, että mieheni tyttärellä on kaksi rakastavaa vanhempaa, eikä hän siksi kolmatta vanhempaa edes kaipaa. Myös lapsen ikä määrittelee pitkälti sen, millaiseksi suhde kehittyy. Kannattaa tietysti pitää mielessä, että uusperheet ovat ihan yhtä moninaisia kuin ydinperheetkin, joten yhtä totuutta on turha lähteä julistamaan.

Itse en koe olevani edes sosiaalinen vanhempi, vaan toinen vastuullinen aikuinen ja kanssakasvattaja. Vaikka keksimäni termi on karmeaa suomen kieltä, kertoo se kuitenkin, mistä on kysymys: lapsen elämässä läsnä olevana aikuisena olen osaltani vastuussa hänen kasvustaan samalla tapaa kuin vaikka opettaja tai sukulainen. Oleellista on, että kasvatus tapahtuu lapsen biologisen vanhemman kanssa yhteistyössä.

Itselleni on tärkeää rohkaista lasta kasvamaan myönteiseen naiseuteen: nainen voi olla vahva, itsenäinen, osaava, idearikas, älykäs, rohkea, persoonallinen menettämättä kuitenkaan herkyyttään tai viehättävyyttään. Haluan, että hän oppii ajattelemaan itsenäisesti, uskomaan omiin kykyihinsä ja arvostamaan itseään juuri sellaisena kuin on.

Ja mitä niihin puolikkaisiin vanhempiin tulee, niin oman näkemykseni mukaan meitä puolikkaiksi määriteltyjä enemmän ”puolikkaita” ovat sellaiset vanhemmat, jotka eivät yhteishuoltajuudessa pysty syystä tai toisesta toteuttamaan jaettua vanhemmuutta. Eron jälkeen sooloilu kun on aina kailkilta pois – näin vanhemmuudesta tulee vääjäämättä halkaistua, osittaista.


Jätä kommentti

Keidas keskellä monitasoliittymää

Istanbul 068

Istanbulin matkamme ehdottomasti omituisin tutustumiskohde oli Nezahat Gökyiğitin nimeä kantava kasvitieteellinen puutarha. Puutarha on rakennettu keskelle hämmentävää betoniautiomaata, moskeijan ja hulppeiden tornitalojen varjoon. Ympärillä voi nähdä vain moottoriteitä ja lisää kerrostaloja aina silmänkantamattomiin saakka.

Istanbul 050

Istanbul 052

Istanbul 070

Istanbul 072

Vaikka noin 15 miljoonan asukkaan Istanbulissa on viheralueita, on kaikenlainen koskematon luonto on kaupungista hyvin kaukana. Näin ollen ei ole ihme, jos asukkaiden luontosuhde on lähes olematon. Kasvitieteellinen puutarha vastaa omalta osaltaan tähän tarpeeseen tekemällä ympäristökasvatustyötä.

Koululuokat voivat tulla tutustumaan kasvilajeihin ja hoitamaan kasvimaata. Satokauden lopulla järjestetään lasten ja nuorten kanssa sadonkorjuujuhla. Myös aikuisille, mm. opettajille, on tarjolla tietoa ja koulutusta.

Istanbul 081

Kasvimaan vieressä on myös pieni ”hunajantuotantolaitos”.

Istanbul 083

Istanbul 111

Yksi puutarhan hämmästyttävimmistä ilmestyksistä on kahdesta yhteenkietoutuneesta oliivipuusta muodostunut valtava kokonaisuus. Näiden kahden yksilön rakkaus ei katso ikäeroa, sillä toisella puulla on ikää 500 ja toisella 300 vuotta. Puu on siirretty kasvitieteelliseen puutarhaan muualta, mutta silti se jaksaa kukoistaa.

Istanbul 093

Mikä mielenkiintoisinta, pääsimme tapaamaan kasvitieteellisen puutarhan perustajan Ali Nihat Gökyiğitin. Tämä sympaattinen vanha herra kertoili puutarhan synnystä ja siellä tehtävän työn tavoitteista. Kuvan kartasta näkyvät moottoriteiden väliin jäävät saarekkeet, jotka muodostavat puutarhan eri osat.

Istanbul 113

Kasvitieteellisellä puutarhalla on erinomaiset englanninkieliset verkkosivut, joilta voi lukea puutarhasta lisää. Puutarhaan on esimerkiksi mahdollista pestautua vapaaehtoiseksi.


Jätä kommentti

Kirkkaanpunaisen huulipunan syvempi merkitys

Image

Kuvassa Turkin poliittisen valtataistelun kuuma peruna

Näiden kahden ensimmäisen Istanbulissa vietetyn vuorokauden aikana on käynyt selväksi, että Turkki on hyvin voimakkaasti kahtiajakautunut maa. Vastakkainasettelu on kiristynyt maallistuneiden ja hartaiden muslimien välillä, minkä taustalla on ensin pitkään jatkunut sekularisaatio ja sitä seurannut uskonnollisen AK-puoleen (nyt noin kymmenen vuotta jatkunut) valtakausi. Itse asiassa heti lentokenttäbussista ulos päästyämme jouduimme keskelle hallituksenvastaista mielenosoitusta.

Tapaamamme nuoret turkkilaisnaiset ovat kuvailleet tilannetta ahdistavaksi. Länsimaistuneita turkkilaisia pelottaa, että hallitus tiukentaa lakeja ja alkaa luoda erilaisia pakotteita uskonnollisen elämäntavan levittämiseksi. Pelko ei ole täysin turha, sillä viimeisimpiä Turkkia koskevia Suomen valtamediat saavuttaneita uutisia on se, että Turkish Airlines on kieltänyt lentoemänniltä kirkkaan huulipunan ja kynsilakan käytön.

Turkkia huonosti tuntevan suomalaisen korvissa kielto kuulostaa lähinnä absurdilta; kuinka jokin niin turhanpäiväinen asia kuin kirkkaanpunainen huulipuna voi saada niin suuria merkityksiä, että se pitää kieltää? Kun kyselin asiasta lisää, minulle selvitettiin, ettei ongelma ole siinä, että huulipunaa/lyhyitä hameita käyttävät naiset herättäisivät yleistä paheksuntaa. Suurin ongelma on se, että miehet tulkitsevat nämä asiat kutsuksi seksiin.

Siis mitä h*elvettiä? Ongelma ei olekaan naisten huulipunassa, vaan miehissä, jotka eivät saa huulipunaa nähtyään pidettyä kikkeleitään kurissa! Kautta kalapuikkoviiksien, taidan huomenna tavoistani poiketen meikata huulet selvästi näkyviin ja motata turpaan jokaista törppösovinistia. Uskaltakaapas, niin saatte punttisalilla melko kipakaksi treenatusta äidin kädestä!

Huulipunauutinen Hesarin sivuilla


Jätä kommentti

Kohteessa

Ikävä kyllä kaikki espoolaisrouvat eivät pysty elämään miehensä siivellä. Vaikka mieheni luonnollisesti tienaa minua enemmän, ja hänen tehtävänimikkeensä päättyy sanaan johtaja, on minun lifestyleni turvatakseni hilattava itseni keskimäärin viitenä päivänä viikossa töihin.

Joskus onni potkaisee, ja pääsen toimiston sijaan suuntaamaan jonnekin muualle. Näin tapahtui myös tänä toukokuisena maanantaiaamuna.

Sarkasmi sikseen -tällä kertaa on luvassa oikeasti kiinnostava työmatka. Eka kertani Istanbulissa, josta palaan vasta lauantaina.

Istanbul_hotellin ikkuna

Näkymä hotellin ikkunasta

Jos joku nyt ajattelee, että mitä se ämmä lesottaa työmatkoillaan, niin sanottakoon, ettei matkustelulla elvistely ole tämän postauksen perimmäinen tarkoitus. Suhteeni työhön on vähintäänkin yhtä ristiriitainen kuin suhteeni espoolaisuuteen. Toisaalta pidän työtäni mielekkäänä ja kiinnostavana, toisaalta olen jatkuvasti työlle vihainen siitä, että se kurja väsyttää minut ja vien huomioni muilta tärkeiltä asioilta kuten perheeltä, ystäviltä ja omalta hyvinvoinnilta. Viimeinen vuosi on ollut niin kiivastahtinen, että vaakakuppi on painunut vahvasti negatiivisen puolelle. Olen puhunut työstä lähinnä marmattavaan äänensävyyn.

Koska en itsekään enää jaksa omaa jupinaani, yritän täällä blogissa löytää työhön liittyen jotain kiinnostavampaa jaettavaa. Ehkä kuulemme Turkista lisää, ehkä emme?


Jätä kommentti

Hiki haisee ja homma käy!

Siinä missä 18 000 juoksijaa hikoili eilen HCR:ssa, oli meillä Espoossa tänään tilaisuus osallistua pieneen mutta sitäkin sympaattisempaan juoksutapahtumaan: Keskuspuisto-Olari kierrokseen, joka järjestettiin tänään 20. kertaa. Juoksutapahtuman järjestivät Olarin Tarmo -77 ja Espoon Akilles.

Vastoin yleistä käsitystä espoolaisrouvatkin hikoilevat – toiset enemmän ja toiset vähemmän. Mieheni mukaan eräät saattavat joskus haiskahtaa myös muilta luonnontuotteilta. Oma suoritus meni odotettua paremmin, mikä tietysti tuntuu hyvältä. Viimeksi olen tainnut juosta kilpaa lukion liikuntatunnilla, joten kisa sai vatsanpohjan kipristelemään.

En ole mikään massatapahtumien ystävä, joten tällaiset pienet ja perinteikkäät kylätapahtumat sopivat minulle paremmin kuin hyvin. Mikä parasta, kun tapahtuma järjestetään Helsingin ulkopuolella, paikalla ei ole trendikkäitä hipstereitä (koska itsejärjestettävät tapahtumat ovat viileesti cool), vaan ihan taviskansaa aivan pikkulapsista ikäihmisiin. Ei ole tungosta eikä tarvitse huolia, jos on huono tukkapäivä. Tunnelma on leppoisa, ja mieltä lämmittää nähdä kylmäksi luonnehditussa kotikaupungissaan positiivista yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen meininkiä.

Näillä mentiin

 

Kilpailunumeroni voitti arvonnassa pipon – voi tätä onnen päivää!

 


Jätä kommentti

Rakkaus saa ihmeitä aikaan

Noin kaksi vuotta sitten jouduin naimisiin , ja sillä lailla citysinkku hiljaa hirtettiin. Rakkauden kylkiäisenä tuli eteen uusi haaste: yhteinen asunto oli hankittava Espoosta, mieluiten mahdollisimman läheltä tytärpuolen toista kotia. Eipä aikaakaan, kun meillä oli yhteisen adoptiokoiran lisäksi citymaasturi ja rivitaloasunto keskellä pikkuporvarillisinta Espoota. Olin joutunut reippaasti mukavuusalueeni ulkopuolelle!

Sopeutuminen ei-niin-hyvämaineiseen espoolaisrouvuuteeen on ollut kivikkoista, ja paniikkinappulaa on tehnyt mieli painaa useamman kerran. Täällä sitä kuitenkin vain edelleen ollaan. Nyt, toisen espoolaiskevääni kääntyessä hitaasti kesäksi, alkaa tuntua siltä, että espoolaisuus ja rouvuus (?) ovat tulleet jäädäkseen, joten on aika opetella rakastamaan Espoota. Siinä samalla voi vähän tuulettaa myyttiä espoolaisrouvasta.