Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Sunnuntairouvailua

Viime sunnuntai meni stereotyypin mukaisesti espoolaisrouvaillessa. Antaa kuvien puhua puolestaan.

P1080247

Kauppakeskuksesta lapselle vaatteita ja aikuisille kirjoja.

P1080196

Lounaalle Kivenlahden satamaan. (Meillä ei ole venettä eikä sellaista todennäköisesti koskaan tule. Kajakki kelpaisi.)

P1080203

Sataman kreikkalaishenkinen Ravintola Marine – yksi harvoista siedettävistä ravintoloista Espoossa. Marine on kivasti sisustettu ja tunnelma mukavan rento. Pidän siitä, että samassa paikassa voi käydä sekä syömässä, kahvilla että lasillisella.

P1080205

Meze-lautaseni oli ihan kelpo tavaraa. Vatsa tuli täyteen ja hengitys taatusti valkosipulinhajuiseksi…

P1080222

Jälkiruokajätski Haukilahden rannan Café Mellstenissä.

P1080223

Haukilahden ranta on yksi Espoon viehättävimmistä uintipaikoista. Plussaa palveluista!

P1080226

P1080234

Tuttavallinen sorsa

P1080241

Introvertti suomalaissorsa?

Ehkäpä tämä kaikki ei olisi tuntunut niin rouvailulta, ellemme olisi liikkuneet paikasta toiseen autolla ja ellei mies olisi kuitannut laskua. Minulla on vielä selvästi tekemistä tämän roolin omaksumisessa.

P.S. Tarvitse todella kipeästi uuden kameran. Tekniikan ostaminen on vain niin kuolettavan tylsää.


Jätä kommentti

Tervetuloa Espooseen!

Tulevana lauantaina vietetään jälleen Espoo-päivää. Ylihuomenna kannattaa suunnata tänne meille, sillä Suomen toiseksi väkirikkain kunta tarjoaa jos jonkinlaista mielenkiintoista puuhaa niin lapsettomille kuin lapsellisille, kyldyrelleille kuin sporttisille. Espoo-päivän tarjontaan voi tutustua esimerkiksi kaupungin verkkosivujen kautta.

Itse en tällä kertaa pääse melomaan Nuuksion Pitkäjärvelle tai ihmettelemään maisemia Koneen konttorin katolle, sillä häärin Tuomarilan elokuvapäivässä. Koska tämänhetkinen sääennuste lupaa melko viileää ja mahdollisesti jopa sadetta, suosittelenkin oman kylämme elokuvapäivää varauksetta ihan kaikille: lapsille Risto Räppääjää, tuoreille vanhemmille dokumentteja Taiteilijaelämää ja Isältä pojalle, kasvatusalan ihmisille erityisluokasta kertovaa dokumenttia Omaa luokkaansa ja (Tuomarilan) historiasta ja yhteisöistä innostuneille tuomarilalaisen Lasse Naukkarisen intiimiä kuvausta Arvostetulla alueella. Kuten edeltä saattoi hoksata, päivän teemoja ovat kasvaminen, koulu sekä perhe- ja ystävyyssuhteet. Näihin aiheisiin sukelletaan pääosin espoolaisten dokumentaristien luotsaamina.

Tuomarilan elokuvap

Tässä elokuvapäivän ohjelma kellonaikoineen:

12:00 Mari Rantasila: Risto Räppääjä ja viileä Venla

13:45 Taiteilijaelämää-dokumentin ohjaaja Lasse Naukkarinen kertoo teoksen taustoista

14:00 Lasse Naukkarinen: Taiteilijaelämää

15:00 Visa Koiso-Kanttila: Isältä pojalle

17:00 Iiris Härmä: Omaa luokkaansa

18:10 Tapaaminen Omaa luokkaansa -dokumentissa esiintyvän erityisopettajan, Ulla Nevalinnan, kanssa

18:30 Lasse Naukkarinen: Arvostetulla alueella

19:30 Yleisökeskustelu dokumentista Arvostetulla alueella yhdessä Lasse Naukkarisen kanssa

Elokuvapäivän järjestää Tuomarila-seura ry yhteistyössä paikallisten yhdistysten ja yhteisöjen kanssa. Kaupunginosayhdistystoiminta voi kuulostaa kalkkeutuneelta muinaisjäänteeltä tai tuoda mieleen kaikkea uutta ja erilaista vastustavat nimbyilijät, mutta Tuomarilassa tilanne on onneksi aivan toinen. Omalta kohdaltani voin sanoa hetkeäkään epäröimättä, ettei mikään/kukaan muu ole saanut minua tuntemaan itseäni niin tervetulleeksi uudelle kotipaikkakunnalleni kuin seurassa toimivat pitkän linjan espoolaiset. Moni heistä on jo eläkeiässä, mutta hitsi vie, jos itse olen heidän ikäisenään yhtä aktiivinen, avoin ja hyväntuulinen, niin saan olla elämälle paljosta kiitollinen. Iso hatunnosto heille!

Joko muuten luitte Riikka Venäläisen kolumnin espoolaisuudesta? Jos ette, niin kannattaa lukea. Meitä on moneksi ;).


Jätä kommentti

Viimeinkin Espoo Ciné ja Woody Allenin uusin

Espoossa on Tuomarilan elokuvaviikon (tänä vuonna elokuvapäivän) lisäksi kaksi tasokasta kulttuurifestivaalia: elokuussa Espoo Ciné ja huhtikuussa April Jazz. (Jos joku on sitä mieltä, että niitä on enemmänkin, niin vihjatkaa toki!) Jatsailemaan emme tänä vuonna ehtineet, koska olin erinäisten työmatkojen vuoksi huhtikuussa vain noin puolitoista viikkoa kotona – Espoo Cinétä ei siis missään nimessä voinut jättää väliin!

Katsottavaksi valikoitui miehen ikään (78 vuotta!) tulleen Woody Allenin uusin Blue Jasmine. Pätkä osoittautui oikein helposti katsottavaksi, sopivasti viihteelliseksi, ihmissuhteista oivaltavasti kertovaksi takuu-alleniksi. Elokuvaa oli sattumalta katsomassa myös mieheni ja minun yhteinen pitkäaikainen ystävä, joka hörötteli elokuvavalinnallemme. Hän kun sattuu tietämään, etten hirveästi pidä Allenistä, mistä hän ilmeisesti päätteli, että minusta on taittunut viimeinenkin särmä, kun olen antanut siippani valita elokuvan…

Minusta Allen on ihan ok (joo, joo, Vicky Christina Barcelona on hyvä), mutta jokin hänen maailmankuvassaan tökkii. Tulen surulliseksi hänen päähenkilöistään, jotka eivät koskaan tunnu oppivan virheistään, vaan sössivät elämänsä uudelleen ja uudelleen samoja virheitä toistaen. Realismia, sanoisi joku, mutta itse haluan uskoa ihmisten kykyyn kehittyä. Woody Allen on erinomainen kuvaamaan ihmisten heikkouksia, läheisten välistä hyväksikäyttöä, manipulatiivisuutta, ahneutta, uskoa omaan erinomaisuuteen jne. Päähenkilöt ovat sellaisia, joita tekisi mieli mennä ravistelemaan ja huutaa ”herää jo todellisuuteen!” Henkilöhahmot tekisi mieli pelastaa itseltään. No, kai tästä voi päätellä ainakin sen, että heikkouksistaan huolimatta Allenin luomat hahmot ovat kuitenkin jollain tapaa aika sympaattisia. Ja Allen onnistuu herättämään tunteita! Minkäs sille sitten voi, että pidän enemmän happy endeistä?

Se Allenista. Jos minulla olisi (ollut) aikaa, menisin tänään katsomaan Anne Fontainen Perfect Mothersin ja eilen olisin käynyt tsekkaamassa Taru Mäkelän Mielettömän elokuun. Teini-ikäisten kanssa katsottavaksi haluaisin suositella Ulrika Bengtsin Oppipoikaa. Bengtsin edellinen, Iris, lupasi todella paljon; siitä pidimme niin me aikuiset kuin 11-vuotiaskin. Bengtsin tyyli on visuaalisesti kiehtova, ja myös äänet on toteutettu niin, että katsoja tuntee jokaisen oven narahduksen selkäpiissään saakka.


Jätä kommentti

Ei ravintolapäivä, ei elokuvapäivä… vaan puutarhapäivä!

Näin elokuussa olisi ympäri pääkaupunkiseutua vaikka mitä mielenkiintoista tekemistä. On tuhlaviikkoa, ravintolapäivää, elokuvafestaria ja ties mitä, mistä en ole edes tietoinen. Kaipasin kuitenkin kotona nysväilyä vastapainoksi viime viikonlopun sosiaalisuudelle.

Parasta täällä periferiassa asumisessa on se, että normaalituloisella ihmisellä on varaa ns. normaaleihin asioihin kuten omaan puutarhaan. Jos puutarha tuo paljon iloa, niin tuo se muassaan myös aika paljon työtä. Asuntomme edelliset omistajat ovat olleet todella innokkaita viherpeukaloita, joten puutarhassamme on paljon kaikkea. Omasta mielestäni enemmän ei kuitenkaan ole enemmän puutarhassakaan, vaan kaipaan myös ulkotiloihin selkeyttä, tilaa ja valoa. Ja kukkia enemmän minua kiinnostavat hyötykasvit.

009

Koska aikaa ja rahaa on rajallisesti, puutarhan muokaaminen täytyy tehdä pikku hiljaa. Tänään käsittelyyn joutui puutarhan pengerretty takanurkka. Marjapuskille raivattiin tilaa pengermän aurinkoisimmasta osasta. Perennoita siirreltiin aika reippaasti, joten nyt voi vain toivoa, että ne kestävät siirron rasitukset.

Kompostissa näyttää tällä hetkellä tältä. Ensi syksynä saamme varmaan jo levitellä oman kompostin multaa kasveille ravinteeksi.

013

Omenasato on tänä vuonna todella heikko. Muutama hassu omena puista toki löytyy. Kypsyttyään omenoista noin 50 % madonsyömiä ja 50 % mätiä, joten kovin paljon ei omaan käyttöön jää. Jos joku tietää, mistä moinen johtuu ja mitä asialle voisi tehdä, niin viisauttaan saa vapaasti jakaa. En takaa tottelevani, mutta kuuntelen kuitenkin.

018

Tässä tämänpäiväinen syötäväksikelpaava saalis. Noistakin sai kaivella matoja ja mätää pois.

001

Klassikkojen arvoa ei kannata väheksyä: omena-kaurapaistosta (pistaasilla ja raakasuklaalla tuunattuna) & vaniljajäätelöä. Hyvää ja erittäin kaloripitoista! Taas yksi syy lisää käydä lenkillä.

026

Espoo Ciné on ohjelmassa sitten ensi viikonloppuna.


2 kommenttia

Juoksen, olen siis olemassa?

Puhun paljon juoksemisesta, ja juoksujuttuni tulevat varmasti monelta jo ulos korvista. Muutama onkin kysellyt, miksi  juoksen. Tähtäänkö johonkin, mitä tavoittelen, aionko juosta maratonin? Aloin pohtia asiaa ja listata mielessäni syitä siihen, miksi harrastus tuntuu hyvältä.

run releases

1. On ihan kiva, että pariskunnilla on jotain yhteistä

Olen aina juossut (ja harrastanut muita kestävyyslajeja) vähän, mutten oikeastaan sitten alakouluiän mitenkään tavoitteellisesti. Taustalla oli siis rakkaus hikeen, endorfiineihin, salpautuvaan hengitykseen ja erityisesti oman väsymyksen voittamiseen. Aloin kuitenkin juosta enemmän vasta tavattuani nykyisen mieheni, intohimoisen juoksijan. Lenkille on paljon helpompaa lähteä, kun on joku, jonka kanssa juosta ja joka tsemppaa sen sijaan että keksisi tekosyitä olla juoksematta. Bonuksena yhteinen harrastus lähentää. Ja jos ei ole muuta puhuttavaa, niin aina voi puhua juoksusta. Tai katsoa sitä telkkarista.

2. Juoksu on halpaa, helppoa, ekologista, tehokasta… ja sopii erakkoluonteelleni

Juoksun yksinkertaisuus on kaunista: Juoksu sopii mitä parhaiten kiireiseen arkeen, koska juokseminen ei katso aikaa tai paikkaa. Lenkkivermeet päälle, ovesta ulos ja juoksemaan. Sopii jokaisen kalenteriin. Varusteet saa helposti minne tahansa mukaan. Juokseminen lienee myös yksi vähiten saastuttavista urheilulajeista. Tehokkuutta rakastavana ihmisenä pidän myös siitä, että juostessa jokainen hetki on treeniä. Juostessa ei huilata alamäissä, jonoteta tai kuunnella ohjeita. Juostessa juostaan. Ja mikä parasta, juoksija ei tarvitse joukkuetta, salivuoroja, pukuhuonetta, saunailtoja tai turnauksia. Juoksija saa olla yksin omien ajatustensa kanssa ja keskittyä sisäiseen zeniinsä.

allyouneed

3. (Pitkässä) juoksussa kehittyy

Tähän ikään tullessa kehittymisestä on tullut asia, jota ei ihan joka päivä pääse kokemaan. Päinvastoin, usein tuntuu siltä, että elämä junnaa paikallaan ja päätään saa lyödä seinään kerta toisensa jälkeen samojen ongelmien äärellä. Juoksu on laji, jossa ei voi huijata. Tulokset ovat (jos siis niitä mittailee) silmiesi edessä, kilometreinä, harjoituskertoina, sykelukuina, minuutteina ja lopulta pk-lenkin keskivauhdin vaivihkaa tapahtuvana kasvuna. Jiihaa! Kova harjoittelu siis myös palkitsee. Oikeanlainen treenaaminen näkyy väkisinkin tulosten paranemisena. Tämä on minusta aivan kauhean lohdullista maailmassa, jossa kovimmatkaan ponnistelut eivät aina tuota muuta kuin karvaan pettymyksen.

numbers

4. Eipä tässä enää nuorruta

En ole vanha (tänään 36), mutta en enää niin nuorikaan. Omasta kunnosta, terveydestä ja hyvinvoinnista on syytä kiinnostua viimeistään nyt. Haluan olla eläkkeelle jäädessäni vielä simpsakka tyttönen, joten tulevaisuuteen kannattaa satsata nyt, kun se on vielä helppoa. Juoksukuntoani pystyn nostamaan ongelmitta ainakin neljäkymppiseksi saakka. Kyselijöille tiedoksi, että aion olla 40-vuotiaana elämäni kunnossa ja juosta maratonin mieluiten reilusti alle neljän tunnin. Ugh. Hatunnosto vaan eilen MM-maratonissa hopealle tulleelle 37-vuotiaalle Valeria Straneolle! Kokeilin keväällä juosta muutamassa juoksutapahtumassa, mutta en oikein innostunut niistä. Ihan kivaahan se oli päästä tavoiteaikoihinsa, mutta tärkeämpää minulle on liikunta elämäntapana, fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ylläpitäjänä. (Jälkihuomautus: Anteeksi, valehtelin vahingossa! On minulla tavoitteena juosta tänä vuonna 1000 km.)

Straneo

5. Juoksu koukuttaa

Runner’s high on totisinta totta. Endorfiinipölly se vasta on mukava tunne. And it’s all legal.

runnershigh

 6. Juoksu putsaa pään

Mainitsinhan jo henkisen hyvinvoinnin? Tiukan lenkin jälkeen paskinkin olo on parantunut, näin se vaan on. Juostessa on aikaa pohtia ratkaisuja ongelmiin, ja usein parhaat oivallukseni tulevatkin juuri rauhallisilla lenkeillä. Jostain syystä juokseminen rauhoittaa, antaa luottamusta ja nostaa itsetuntoa.

antidepressant

Oikeasti tietenkin haluaisin vain Ivet Lalovan pyllyn. Espoo on muuten loistava paikka harrastaa juoksua :).

Kuvat kaapattu Pinterestin juoksuintoilijoiden sivuilta. Valeria Straneon kuva EPA / yle.fi.