Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Elämässä pitää olla luxia

Tavoistamme poiketen veimme koiran tänään lorottelemaan Helsinkiin Lux Helsinki -reitille.

003

Kato, mummi! Täällä mä vedän ihan päättömänä. Ja lähes jalattomana!

010

Mummi, toi on joku sateenkaarimaatuska, jonka kintuille en saanut pissiä. Kyllä Putin ja Olympiakomitea nyt niin mielensä pahoittavat.

017

Tää oli joku huvila, jonka edessä oli hirveesti ihmisiä. Töytäilin niiden alle, mummi, ja isi ärähti mulle. Olen kuulemma maalaispoika.

026

Tonne ei päässy nuuskimaan – harmi.

042

Isi ja minä pääkallopaikalla. Isi esta mi corazón!

054

Lux Olympiastadion

062

Lux Espoo – pysyvä valotaideteos

Lux Grani- Ei niin näyttävä.

Lux Grani. Köyhän miehen versio.


Jätä kommentti

Ruoka on tehty nautittavaksi

lautanen3

Televisiota tyhmänä töllöttäessäni olen tullut katsoneeksi PALJON erilaisia ruokaa käsitteleviä ohjelmia. Olen istunut (ja usein samalla syönyt) ihmetellen niin suurinten pudottajien, Jutan, rakkaiden pullukoiden, dieettien vaihtajien, masterchefien, Sukulan ja kumppanien kuin Super Nannyn kohtaamien todella omituista ruokavaliota noudattavien lasten edessä.

Samaan aikaan tosi elämässä yhä useampi ihminen noudattaa erityisruokavaliota, osa eettisistä, osa terveydellisistä syistä. Internet on pullollaan tavallisten ihmiset blogeja ja keskustelua superfoodeista, veganismista, lihaksista ja proteiinista, hormoneista, lisäravinteista ja vaikka mistä. Mediaa seuratessa tuntuu, että kansakuntamme on jakautunut karkeasti kolmeen: roskaruokaa mättäviin plösöihin, macapirtelöitään surisutteleviin terveysintoilijoihin ja vierasperäisellä ruokaterminologialla brassaileviin kulinaristi-hifistelijöihin. ”Olet sitä mitä syöt” pitää todellakin paikkansa, sillä ruoan kautta rakennetaan identiteettiä ja tunnetaan yhteenkuuluvuutta toisten saman ruokavalion valinneiden kanssa.

Pyydän heti anteeksi äskeisiä värikkäitä sanavalintojani. Tarkoitukseni ei ole tuomita tai haukkua ketään. Ruokavalio on mielestäni hyvin henkilökohtainen ja täysin jokaisen omassa päätösvallassa oleva asia. En varmasti edes kiinnittäisi huomiota erityisruokavalioihin niin paljon, ellen itsekin olisi erittäin kiinnostunut siitä, mitä ja miksi syön. Enkä varsinkaan voi tietää, mitä kaikkea kunkin valitseman ruokavalion taustalla piilee. Toki myönnän sen, että erilaiset ruokarajoitteet välillä myös ärsyttävät minua. (Jeps, yritäpä itse järjestää tilaisuus 50 hengelle gluteenittomana, laktoosittomana, vegaanisena, halalina, kosherina, kalattomana, lihattomana, karppisena, munattomana, mausteettomana, lisäaineettomana, hajuttomana, värittömänä ja mauttomana#&!/#”?*!!) Milloin ruokailusta tuli ongelma? Ja minne kultainen keskitie katosi? Olemmeko itsekkäitä ja liian hyväosaisia, jos emme enää osaa olla kiitollisia tarjotusta ruoasta?

Omat TV:n suosikkikokkini ovat Nigella Lawson ja Jamie Oliver. Molemmista välittyy aito rakkaus ruokaan, aux plaisirs du palais, kuten ranskalaiset sanovat. Kummankaan ruokafilosofia ei perustu kieltäymykseen vaan sallivuuteen. Resepteissään he korostavat helppoutta, ja erityisesti Oliver puhuu lähiruoan, eettisyyden, ekologisuuden ja terveellisyyden puolesta menemättä äärimmäisyyksiin. Ruokaa tarjotaan muille ihmisille välittämisen ja vieraanvaraisuuden osoituksena. Ruokaa ei ainoastaan rakasteta, vaan ruoalla myös rakastetaan. Tykkään!

lautanen1

Kuvissa tänä aamuna valmistamani superhelppo aamiainen: jauhottomat, maidottomat ja sokerittomat amerikkalaistyyppiset mustikkalätyt. Ensin tehdään vauvaperheille tuttu yhdestä banaanista koostuva banaanimössö. Siihen sekoitetaan yksi kananmuna ja jäisiä mustikoita. Paistetaan pannulla. Et voilà! Sunnuntain kunniaksi lisäsin lorauksen vaahterasiirappia ja kaurapohjaista vaniljakastiketta.


Jätä kommentti

Vielä kerran: katsaus vuoteen 2013

Kärsin flunssasta kotona ja haudon synkkiä ajatuksia. Telkkaria en saa töllöttää, kirjaan en jaksa keskittyä, joten onni tulkoon internetistä.

Muutama tuttava on Facebookissa summannut vuotensa, ja monille näyttää tapahtuneen kauheasti kaikkea, onneksi pääasiassa hyviä asioita. Jopa mieheni, jolle ei juuri tapahdu mitään erityistä ja joka ei yleensä edes halua mitään erityistä tapahtuvaksi, keksi eilen muutaman mieleen painuneen hienon jutun viime vuodesta. Minä kuuntelin monttu auki ja totesin, että mulle ei ainakaan ole tapahtunut mitään kivaa.

Plarasin äsken tietokoneeni kuvakansioita ja totesin, että jotain kivaa ja erityistä on viime vuodestakin jäänyt mieleen. Onneksi on valokuvat, jotka todistavat, ettei kaikki ole ollut ihan niin synkkää kuin mieleni antaa ymmärtää.

Istanbul 148

Vuoden paras työmatka suuntautui Istanbuliin. Vaikka sää oli kurja, oli matka hieno: jännittävä kaupunki, hyvin räjähdysaltis poliittinen tilanne, mukavaa seuraa. Pääsimme kurkistamaan Turkin ympäristötilanteeseen ja -järjestöihin, näkemään kaupunkia usealta laidalta ja käymään keskusteluja paikallisten ihmisten kanssa. Perinteinen turkkilainen kylpylä oli mieletön. Istanbuliin haluaisin ehdottomasti palata joskus omalla ajalla. Kokemus antoi myös sopivasti perspektiiviä muutamaa viikkoa myöhemmin alkaneiden levottomuuksien seuraamiseen.

055

Parasta kotona: parvekkeella oleilu. Kesä oli pitkä ja lämmin, ja parveke saatiin maalattua ja kalustettua jo toukokuussa. Parvekkeella on nautittu kahvista ja laventelin tuoksusta aivan alkukesän ensimmäisistä lämpimistä päivistä saakka. Siellä vietettiin juhannusta, hääpäivää ja elokuun viimeistä iltaa punaviiniä maistellen ja lyhtyjen valossa tunnelmoiden. Elokuun pimenevät mutta edelleen lämpimät illat ovat aina olleet jotenkin erityisen erityisiä.

parveke_loppukesä

Parvekkeelta käsin ihmeteltiin myös kesän lukuisia rankkasateita. En tiedä teistä muista, mutta minulle on jäänyt sellainen kuva, että viime kesänä oli poikkeuksellisen monta poikkeuksellisen raskasta sadekuuroa. Tästä kuvasta minulle tulee mieleen Afrikassa kokemani muutamat sadepäivät – tunnetta lisää se, että naapurin talossa ja kuistissa on paljon länsiafrikkalaisia piirteitä.

Lompsukka 007

Vuoden söpöimmät karvatyypit. Tietenkin sukulaisten uteliaan pelokkat pikku karitsat. Pohjoiskarjalainen niitty ja ilta-aurinko, vieno bää – mitä enempää ihminen voi oikeastaan toivoa? Tässähän oikein herkistyy.

Lompsukka 065

OOTY – vuoden asukuva. Kuva-arkistoistani ei juuri päivän asu -kuvia löytynyt, joten vuoden asukuva oli helppo valita. Näissä lainahaalareissa kävin toisen veljeni vaimon kanssa tutkimassa parin mehiläispesän kuningatar- ja hunajatilanteen. Kiitos vain asianosaiselle tästä uudesta kokemuksesta. Mielenkiintoista oli!

Lompsukka 238

Vuoden yllättävin villiintyminen. Päädyimme jokunen viikko sitten vahingossa Jean S:n keikalle Turussa. Ilmeisesti aika, paikka ja tilanne olivat kaikin puolin suotuisat ja vielä biorytmitkin kohdillaan, sillä tapahtui jotain hyvin poikkeuksellista: me asialliset ankeuttajat tanssimme pikkujouluväen mukana kuin viimeistä päivää. Veikkaan, että hiki virtasi ja syke nousi saman verran kuin peruslenkillä.

jean_s