Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Juoksemisessa tärkeintä on juokseminen

DSC00014

Olen valitellut pitkin vuotta ahdistustani koko elämän vallanneeseen hifistelyyn. Usein tuntuu, ettei missään asiassa tavallisuus ja keskinkertaisuus ei riitä, vaan kaiken pitäisi olla viimeiseen asti hiottua, tarkkaan harkittua, alan guruilta lainattua mutta kuitenkin uniikkia ja ekslusiivista.

Juoksuharrastajien keskuudessa tämä näkyy mm. siinä, että juoksemista tärkeämpiä puheenaiheita on kaikki muu kuin juokseminen: palautusjuomat, kompressiosäärystimet, kynnystestit, askellustekniikat, tankkaus, sykemittarit, osteopaatit, kinesioteipit, kiropraktikot, juoksualustat jne. Hiljattain todistin jopa kiivasta väittelyä sellaisista termeistä, joille ei ole olemassa vakiintuneita merkityksiä (polku- vs. maastojuoksu).

DSC00018

Vaikka juoksu on erittäin yksinkertainen harrastus, hifistelypuhe saa sen kuulostamaan niin monimutkaiselta, että harjaantumaton saattaa pelätä koko ajan tekevänsä jotain väärin. Vähän aikaa sitten minulta kysyttiin, paljonko 1½ tunnin urheilusuorituksen jälkeen pitäisi juoda. Olin niin hölmistynyt kysymyksestä, etten oikein osannut vastata siihen mitään järkevää. Sopersin vain jotain nestevajeen määrään vaikuttavista tekijöistä. En nimittäin ole koskaan miettinyt, paljonko lenkin jälkeen pitäisi juoda! Tähän saakka olen selvinyt kuivumatta ihan vaan fiilispohjalta. Oma mittarini on ollut niinkin eksoottinen kuin virtsan määrä ja väri. Pissa kertoo, milloin voi palata normaalin nestemäärään.

Tavallinen kuntoilija ei tarvitse välttämättä laktaattitestejä ja juoksuvalmentajaa* tullakseen paremmaksi juoksijaksi. Omia kynnysarvojaan ei tarvitse tuntea, vaan treenata kehon tuntemusten mukaisesti. Ihminen pystyy kyllä tunnistamaan, juokseeko peruskestävyys- vai vauhtikestävyysalueella. Sykemittari helpottaa asiaa, mutta ilmankin pärjää! Kun miettii Paavo Nurmen varusteita, voi vain todeta, että ilman teknologiahärpäkkeitäkin voi painella aivan järjettömän kovaa.

DSC00031

Kuntoilija tarvitsee eniten sitä itseään eli juoksemista. Alussa on melkein sama miten juoksee, kunhan juoksee säännöllisesti ja muistaa välillä vähän syödä ja lepuuttaa. Oleellisin oheiskysymys on, miten säilyttää treenimotivaatio alkuinnostuksen jälkeen.

Myös tavoitteellisemmin treenaavan kuntoilijan kehittymisen kannalta tärkeintä on juokseminen. Silloin pitää jo tuntea oma kroppansa hieman paremmin ja tietää vähän enemmän oikeasta harjoittelusta, mutta edelleen keskiössä on juokseminen. Oikealla juoksemisella tavoiteajoista kurotaan pois minuutteja, härpättimillä ehkä sekunteja. Itse asiassa liiallisen mittailun tuloksena on havaittu urheilijoiden kadottaneen kykynsä luottaa oman kehon tuntemuksiin. Olen kuullut väitettävän, että kenialaiset juoksijat treenaavat täysin päinvastaisin menetelmin: lenkille lähdetään aina hiljakseen ja tunnustellen, ja vasta päivän vire määrittää sen, millainen treeni vedetään.

DSC00036

Uskon, että motivaatio juoksuun säilyy, kun selvittää itselleen, miksi juoksee. Kun tavoite on selvä (eli miksi-kysymykseen on vastattu), pitäisi motivaation säilyttämisenkin olla helpompaa. Itse juoksen, koska nautin siitä. Nautin sekä itse juoksutapahtumasta että sen jälkeisestä hyvästä olosta. Rakastan metsää, luontoa, raitista ilmaa ja poluilla kirmailusta syntyvää vapaudentunnetta. Tykkään myös olla kunnossa ja tuntea itseni voimakkaaksi. Itse asiassa omalla kohdallani liika hifistely ja mittailu tekee sen, että nautinto hukkuu teknisen suorittamisen alle. Eniten pidän sunnuntain pitkistä pk-lenkeistä. Silloin lähden metsään viihtymään: välillä voi poimia vaikka muutaman marjan suuhunsa tai pysähtyä kuulemaan linnunlaulua.

Aloittelevien juoksijoiden ei kannata takertua epäolennaisiin yksityiskohtiin, vaan panna vaan tossulla menemään. *Juoksukoulun käyminen tai juoksuvalmentajan konsultointi uuden harrastuksen alkumetreillä on ihan järkevää, mutta silloin perehdytään aivan perusasioihin kuten oikeaan juoksuasentoon ja -tekniikkaan. Tätä suosittelen erityisesti, jos oma liikuntatausta on vähäinen tai jos juoksu on aina tuntunut vaikealta.

DSC00059

Tässä demonstroimme kuinka kokonaiskuva selkenee hifistelysumun hälvennyttyä.

P.S. Ostin uuden kameran. Se on kompakti. Nämä kuvat ovat kuukauden takaa Kolille suuntautuneelta työmatkalta.


Jätä kommentti

Intohimon kääntöpuoli

intsi1

Olen pohtinut todella pitkään, mitä on se intohimo, josta niin paljon vouhkataan. Vuosi sitten ostin kesälukemiseksi HS Teeman siinä toivossa, että intohimoa käsittelevät artikkelit auttaisivat minua selvittämään, mistä intohimoisessa intohimon puolesta puhumisessa on kysymys. Olin tuntenut olevani jollain tapaa vajavainen, kun en voinut sanoa olevani intohimoinen oikein minkään asian suhteen.

Artikkelit eivät auttaneet minua ymmärtämään asiaa yhtään sen enemmän tai syvällisemmin. Sen sijaan olin lukemisen jälkeen entistä vahvemmin sitä mieltä, että intohimo on vain typerä, ellei jopa vähän vaarallinen, muotitermi. Intohimon voi jakaa seksuaaliseen intohimoon, jonka me kaikki varmaan ymmärrämme jota kuinkin samalla tavalla, ja epämääräisempään asioihin tai tekemiseen kohdistuvaan intohimoon. Juuri tätä jälkimmäistä hehkutetaan, ja sen varaan lasketaan niin kansantalous kuin innovaatioiden syntyminenkin.

Vaikuttaisi siltä, että intohimossa kyse on niinkin tylsistä asioista kuin pitkäkestoisesta kiinnostuksesta, kärsivällisyydestä, perehtymisestä, tutkimisesta, uppoutumisesta, omistautumisesta sekä verestä, hiestä ja kyyneleistä. HS Teeman intohimo-numeron esipuheessa Ilkka Malmberg pääsee heti asian ytimeen. Hän toteaa, että suomen kielen intohimosta puuttuu kärsimys, passio, joka muiden kielten intohimoa vastaavaan sanaan sisältyy.

Intohimoiset oman alansa gurut ovat usein ihailtuja henkilöitä saavutustensa vuoksi, enkä ollenkaan halua vähätellä heitä. Intohimoa, paloa ja loputonta omistautumista yhdelle asialle tarvitaan. Ilman niitä ei synny keksintöjä, voittajia tai tiedettä. Samalla uskon, että nämä intohimokkaat luovat kärsimystä ympärilleen. He ovat rasittavia paitsi itselleen myös muille ihmisille.

intsi2

Tavallisen rivityöntekijän, esimiehen tai yritysjohtajan ei tarvitse olla intohimoinen työtään kohtaan ollakseen hyvä työssään. Liiallinen keskittyminen yhteen asiaan kapeuttaa näkökenttää ja vaikeuttaa sekä muiden ihmisten että erilaisten näkökulmien ymmärtämistä. Maailma on siinä mielessä tasa-arvoinen, että meillä kaikilla on sama määrä tunteja vuorokaudessa. Jokainen oman intohimon parissa vietetty hetki on jostain muusta pois, ja se jos mikä on omiaan synnyttämään vanhaa kunnon fakki-idiotismia. Vain omalla erityisosaamisalalla toimiminen voi luoda myös sellaisen harhaluulon, että osaa ja tietää kaiken. Haluaisin määrätä jokaiselle ”intohimoiselle” lääkkeeksi tasaisin väliajoin sukelluksia epämukavuusalueelle ja muiden ihmisten erikoisaloille!

Jos olet intohimoton kurja, älä huoli! Olet todennäköisesti laaja-alaisempi, monipuolisempi ja parempi työntekijä kuin intohimon ohjaajama hourupää. Ja muutenkin mukavampi ja paremmin toisten ihmisten tarpeet huomioiva tyyppi. Itse asiassa HS Teeman haastattelemista ihmisistä moni mainitsi itsekkyyden olevan intohimon vääjäämätön sivutuote.