Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Herkistelyä

dsc02023

Minulla on paha tapa nukahtaa iltaisin sohvalle puolisoni kylkeen kiinni. Olen niin ehdollistunut tälle nukahtamistavalle, etten enää oikein osaa käydä muulla tavoin nukkumaan. Yksin sänkyyn nukahtamisesta ei tule mitään; piehtaroin puolihorteessa siihen saakka, että sängyn toisen puolikkaan omistaja suvaitsee saapua paikalle ja ummistaa silmänsä.

Eilen kävi sellainen ikävä tapaus, että nukahdin sohvalle heti Pelimiehen päätyttyä. Siirtyminen sänkyyn kuitenkin tapahtui vasta puolenyön jälkeen, jolloin olin tietysti ehtinyt saada sen verran unta pataan, ettei nukkumatti sänkyyn päästyä meinannut tulla lainkaan. Siinä oli aikaa miettiä yhtä sun toista.

dsc02026

Erityisesti jäin miettimään sanaa väkivaltaviihde. Siis miten ihmeessä kaksi toisistaan niin kaukana olevaa asiaa voivat muodostaa tunnetun käsitteen? Kuinka sairas täytyy olla, että viihtyy väkivaltaa nähdessään? Itse en pysty katsomaan minkäänlaista väkivaltaa, en sotaelokuvia, nyrkkeilyä tai edes piirrettyjä, joissa kettu saa kaniinilta köniin. Dekkareiden jännimpien kohtausten ajaksi menen viltin alle piiloon. Inhoan myös kovia, väkivaltaisia ääniä.

Toinen illan ohjelmatarjonnasta mieleeni jäänyt kysymys nousi Vain elämää -sarjasta. Siinä nimittäin oli nuoremman sukupolven muusikko Mikael Gabriel. MG:tä tuntemattomille kerrottakoon, että tämä kahden arkkienkelin nimeä kantava nuori mies ei todellakaan näyttänyt enkeliltä. Minulle yltä päältä tatuoidusta yläkropasta ja kultahampaista tuli ensimmäisenä mieleen jokin helkkarin wannabe hispano gangsta. Heti seuraavassa MG kuitenkin vakuutti olevansa ”herkkä kaveri”.

Itse olisin kyllä keksinyt muutaman muunkin tavan tuoda omaa herkkyyttä esille kuin jengiläiseksi naamioituminen.

No, koska jollain tapaa ymmärrän Mikael Gabrielia ja muitakin kovan ulkokuoren takana piilottelevia, en jaksanut jäädä asiaa sen pidemmäksi aikaa vatvomaan. Sen sijaan aloin vatvoa herkkyyden käsitettä.

dsc02028

Herkkyydestä puhutaan paljon, mutta lopulta sanan merkitys voidaan käsittää lukuisin eri tavoin. En usko, että ihmisiä voi jakaa herkkiin ja ei-herkkiin, vaan jokainen meistä on herkkä – jollain tapaa.

Itse esimerkiksi olen toivoton itkupilli. Oikeastaan mikä tahansa voimakas emootio saa minut itkemään. Spesialiteettini on maaliviivaitku, joka alkaa kuristaa kurkkua ja kostuttaa silmäkulmaa, kun joku urheilija kaatuu maaliviivan jälkeen kaikkensa antaneena. Tästä ja tuosta aiemmin mainitusta väkivalta-allergiasta huolimatta en koe olevani erityisen herkkä ihminen. En nimittäin ole perinteisellä tavalla herkkä, eli en ole sosiaalisesti pelokas, epävarma tsestäni, herkästi loukkaantuva tai altis vaikutteille.

Itseäni eniten ärsyttävä herkkyyteni on (itsestänikin vähän outoa) aistimuksiin liittyvää ja sosiaalista herkkyyttä. Kova melu, erityisesti kakofonia, ja vilkkuvat valot saavat minut voimaan pahoin. Koen myös ihmisten seuran väsyttävänä, koska keskityn seurassa niin kovasti kuuntelemaan ja ymmärtämään lauseita, äänensävyjä, ilmeitä ja eleitä. Tästä johtuen tarvitsen hiljaisuutta ja ilmaa ympärilleni päivittäin.

Ikävä kyllä omista herkkyyksistään on vaikea päästä eroon ja ikävä kyllä joskus herkkyydet voivat aiheuttaa kaikenlaisia väärintulkintoja. Vai mitä luulette ihmisten ajattelevan, kun tungen heidän seurassaan korvatulppia korviin 😉 ?

Onneksi uni pelasti minut tätä syvempiin vesiin ajautumiselta. Eikä tällä kirjoituksellakaan ole sen suurempaa pointtia kuin tuoda julki se, että toivon, että kaikkien annetaan olla herkkiä itselleen ominaisella tavalla.

dsc02032

Ja jos jota kuta kiinnostaa, mistä noita herkkiä kedonkukkasia saa, niin Espoon pelloiltapa tietenkin.