Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Viikkokatsaus: Ruokaa, töllöä ja toiletteja

Viikko meni taas yhdessä hujauksessa. Maanantaina olin vapaalla, joten olin ennakoinut, että maanantaista tulee viikon paras päivä. Ei todellakaan tullut, olin suunnitelmien kariutumisesta johtuen kiukkuinen kuin ampiainen. Mutta ei siitä sen enempää.

Espoolaisen kulinaristin näkökulmasta viikon paras uutinen oli se, että Sandro tulee Espooseen. Ravintolatarjonta on kotikaupungissa aivan luokattoman huonoa. Vain espoolainen (tai toinen mualainen) voi ymmärtää, miten iloinen asia on, kun alle 15 km päähän avataan puolen vuoden päästä ravintola, joka ei ole ketjumesta tai räkälä-pitseria.

img_20161015_094553

Elämäni ensimmäinen munakoisokeitto. Hyvää oli, kiitos! Sopan pinnasta heijastuu pala oululaista taivasta. #100uuttakokemusta #100newexperiences

Viikon paras dokumentti oli Yle Areenasta löytämäni Vogue – muotitoimittajien mahti. Dokumentti on varsin humoristinen. Eksentrisikin työkaverisi vaikuttaa Voguen henkilökunnan rinnalla ihan tavalliselta. Oma suosikkini oli ranskalainen muotitoimittaja Carlyne Cerf de Dudzeele. On käsittämätöntä, kuinka hän on voinut asua vuosikymmeniä USA:ssa, tehdä töitä englannin kielellä ja säilyttää silti ranskalaisen aksenttinsa sekä siihen olennaisesti kuuluvat kielioppivirheet.

Dokumentin parhaassa kohtauksessa de Dudzeele analysoi tyyliään ja Voguen kuuluisaa kansikuvaa, jossa Christian Lacroix’n haute couture -yläosa yhdistetään katutyyliin (eli farkkuihin). CDD raakkuu itsetyytyväinen vino hymy naamallaan: ”Me I love the street. I love street. I adore, adore street. Life is about mixing the thing and to be divine in the street. Voilà!” Olen CCD:n kanssa tyylistä samaa mieltä – style have no season – esimerkiksi simppeli valkoinen paita näyttää aina hyvältä, kunhan attitude ja accessories ovat oikeat. Persoonallinen tyyli rakennetaan rikkomalla ja yhdistelemällä (sen sijaan että noudatettaisiin orjallisesti jotain tiettyä tunnistettavaa tyyliä).

img_20161012_121606

Viikon paras TV-ohjelma oli Noin viikon uutiset. He keksivät viikon parhaan hashtagin #ikiomaviinagate ja esittivät vertaansa vailla olevan analyysin suomalaisesta alkoholikeskustelusta.

Viikon paras kaupunki oli Oulu, jossa käväisin pikaisesti työmatkalla. Söin viikon parhaan lounaan viikon parhaassa lounaskahvilassa, Kulttuuritalo Valven Konst o. Delissä. Kahvila sopi hyvin rauhalliseen työskentelyyn ja avoin panoulu-verkko toimi kuin unelma.

img_20161015_144243

Myös viikon paras juttu liittyy Ouluun. Oulussa opiskellut kollegani innostui kertomaan oululaisesta baarista, jonka vessanseinäfilosofiaa hän muistelee lämmöllä. Johtuuko mualaisuudestani vai mistä, mutta r-a-k-a-s-t-a-n vessanseinäkirjoituksia melkein yhtä paljon kuin sananmuunnoksia. Voisin viettää helposti päivän Porthanian vessassa röhöttelemässä keskenään keskusteleville teksteille. Mielestäni siinä että on kohtalaisen sivistynyt, ei ole mitään ristiriitaa sen kanssa että pitää jutuista, jotka ovat hyvin kaukana korkeakulttuurista. Vessakirjoittelussa viehättää spontaanisuus ja se, että teksteissä ollaan ihmisen perustarpeiden ja -tunteiden äärellä, rehellisen avoimina, sopivan anarkistisina. Ilmaisu on luovaa ja kielellä leikkivää. Tekstien vuoropuhelu on nokkelaa ja usein yhteiskunnallisesti kantaa ottavaa. Vessassa meistä karisee turhantärkeys, koska kaikki käyvät siellä samoilla asioilla, olipa kyseessä kulkuri tai kuninkaallinen. Vessanseinäkirjoituksissa kiehtoo myös anonymiteetti – kirjoittaja voi olla vaikka itse presidentti tai studia generalia -luennolla käynyt seniorikansalainen Eirasta.

Parhaimmissa vessateksteissä alatyylisyys on vain sivuseikka. Olennaista ovat kansalaisaktiivisuus, luovat ratkaisut ja arjen elämäntaidot. Esimerkiksi oululaisessa baarissa yleisesti esiintyvään ongelmaan oli joku aktiivinen kansalainen puuttunut kirjoittamalla: Kuka tahansa osaa kusta lattialle, mutta ole sankari ja paskanna kattoon. Veikkaan, että tämä sekä naurattaa että vaikuttaa ohilorottelijoihin enemmän kuin asiatyylinen huomautus.

 

 


Jätä kommentti

Noin viikon hajatelmat

dsc02050

Eräässä blogissa, jota seuraan säännöllisesti, käydään perjantaisin läpi viikon parhaat jutut. Koska pidän konseptista, haluan kopioida sen, mutta tietenkin pysyen omalle tyylilleni uskollisena. En kerro kaupungin parhaista kuppiloista tai kulttuurielämyksistä, koska  harvoin viikolla ehdin sellaisista nautiskelemaan. Sen sijaan aion listata noin viikon ajalta parhaat hajanaiset ajatukset. Hajatelmani liittyvät useimmiten työelämään ja ihan tavalliseen arkeen. Jos Sei Shonagon tunnetaan yli tuhat vuotta syntymänsä jälkeen todella häröistä listoistaan, mikseivät minunkin levällään olevat ajatukseni voisi olla kiinnostavia?

dsc02053

Viikon paras kasvatusvinkki tuli kollegaltani. Hänen mielestään välinpitämättömän ja itseään odottaa antavan teinin tuli pyrstön alla esitettyihin vaatimuksiin voi varsin hyvin vastata ”kohta”, piinaaviin ongelmiin ”so?” ja elämää suurempiin kysymyksiin ”ihan sama”. Tämä ei kaivanne selityksiä.

Viikon paras lobbausvinkki tuli eräältä pitkään Euroopan sydämessä työskenneeltä kehäketulta. Hän oli kuulemma saanut ajamansa asian läpi toteamalla tuntemalleen vaikutusvaltaiselle pukuherralle: ”I know you can do it”. Voisin kuvitella, että vallankäyttöön tottuneen varttuneemman virkamiehen on todella vaikea vastata moiseen haasteeseen, että ”en pysty, sori siittä”. Mieluummin hän osoittaa, että näin näitä naruja vedellään.

dsc02058

Viikon paras siviilirohkeutta osoittanut teko osui silmiini Facebookissa. Joku oli bongannut Kalasatamassa iäkkäämmän naishenkilön huristelmassa potkulaudalla itsevirkatussa pinkissä viitassa, jonka selkäpuolella lukee isolla SUVAKKIHUORA <3. Arvostan.

dsc02062

Viikon parhaaseen työhön liittyvään tapahtumaan, Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäiviin, liittyi monta parasta juttua.

Viikon paras kaupunginosa on Katajanokka eli stadilaisittain Skatta. Paras seminaaripaikka on luonnollisesti vanha Katajanokan vankila, nykyinen Hotel Katajanokka. Helsingissä on aivan liikaa paikkoja, joissa ei tule juuri koskaan käytyä. Katajanokka on niistä yksi. Seminaarin päätteeksi heitin pienen kävelyrundin aurinkoisessa syyssäässä. Ai että. Upeita rakennuksia ja Kanavaranta täynnä toinen toistaan trendikkäämpää ravintelia ja kahvilaa.

dsc02068

Viikon parhaan puheen piti tutkijatohtori Maija Lanas Oulun yliopistosta. Lanaksen esitys oli hyvä muistutus siitä, ettei syrjäytymistä pidä määritellä täältä etelästä käsin, eikä sen mukaan, kuinka monta syrjäytymisen kriteeriä arvioinnin kohteena oleva henkilö täyttää. Paperilla syrjäytynyt ihminen voi kokea olevansa tiukasti oman elämänsä keskiössä ja elävänsä hyvää elämää.

Paneelikeskustelussa esitettiin viikon paras kehitysidea Suomen hallitukselle: Olis tosi kliffaa, jos alkaisitte käyttää tutkimustietoa päätöksenteon pohjana. Ja mieluiten niin, että ette tee täysin tutkimustulosten vastaisia päätöksiä.Samassa paneelissa oli keskustelemassa ystäväni, jota kehuin jäkikäteen asiantuntevasta otteesta ja selkeästä ilmaisusta. Stereotyyppiseen suomalaiseen tyyliin arvostan ihmisiä, jotka puhuvat vähän mutta asiaa. Erityisesti vaikuttavuusviestinnässä selkeys on valttia; silloin ydinviesti ei huku ympäröivän hölinän sekaan. Sekavaan, vuolassanaiseen palautteeseeni ystäväni totesi, että hänellä on tiivistämisen taito – se olkoon viikon paras taito.

DSC02074.JPG

Viikon sykähdyttävin hetki oli ehdottomasti eilisiltainen kävely Helsingin pimenevässä illassa. Tuuli oli vielä hyväilevän leuto. Kaupungin valot loistivat kaurismäkeläisen kaihoisasti meren pinnasta. Tutkimusten mukaan arjen rutiinien rikkominen esimerkiksi tavanomaisesta poikkeavia kulkureittejä valitsemalla tekee hyvää aivoille. I totally agree!