Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Ei lähe

054Aina ei todellakaan lähe. Ei irtoa, huvita, nappaa, hotsita, innosta saatika sytytä. Savolaisittain sanottuna kehtuuttaa. Keho painaa tonnin, joka paikkaa kolottaa ja mielenmaisema on pilvipäivän harmaa. Suussakin on vähän tympeä maku, mutta sillä ei ole mitään tekemistä edellisiltana nautittujen nesteiden kanssa.

Inhoan tällaisia viikonloppuja, jolloin on liian väsynyt innostumaan mistään. Edellinen työviikko on imenyt kaikki mehut, joten viikonloppua ei ole ehtinyt edes ajatella. Se vain tömähtää eteen auttamattomasti liian lyhyenä. Ja kun mieliala on mikä on, sumussa seilaavaa laivaa on vaikea kääntää enää turkoosien vesien huviristeilijäksi.

Eilen oli kyllä hetkisen hauskaa. Yleensä väsyneenä katselemme elokuvia. Koska töllöstä tai tallenteista ei löytynyt mitään sopivan viihdyttävää, päädyimme vuokraamaan Elisan vuokraamosta ruotsalaisen komedian ”Greetings from the North”, jossa nelikymppisen tukholmalaissinkun pitää löytää nopeasti itselleen mies. Ja Ruotsin Lapistahan niitä poikamiehiä löytyy… Leffan juoni oli täysin arvattava ja alkuasetelma jopa ärsyttävä, mutta silti tarinassa onnistuttiin tekemään hömpästä oikeasti aika hauskaa.

Jos jollain on vinkkejä siihen, miten tehdä sumuisesta sunnuntaista ihanan rentouttava zen-henkinen ja hyväntuulinen palautumispäivä ILMAN etukäteissuunnittelua ja merkittävää vaivannäköä, niin antaa tulla vaan!


Jätä kommentti

Elämänhallintaohjeita naistenlehdistä?

dsc02350Näin vuoden alkuun on hyvä aloittaa totaalinen elämäntaparemontti, jotta on jotain missä epäonnistua. Ensimmäisen viikon pinnistelyn jälkeen voikin sitten palata vanhoihin tapoihin ja olla taas koko loppuvuoden surkea ja pettynyt itseensä. Naistenlehti vain kouraan ja elämä uusiksi!

Tai sitten voi lähteä muuttamaan asioita tapa kerrallaan, pikku hiljaa oikeaan suuntaan. Espoolaisrouva haluaa jakaa teille, arvon lukijat, parhaan työajanhallintaan liittyvän tapansa.

Luin joskus kauan kauan aikaa sitten jostain ranskalaisesta naistenlehdestä työn ja perheen yhdistämistä koskevan artikkelin. Siinä neuvottiin, ettei työpaikalla kannata virua joka ilta vähän liian pitkään, vaan tehdä mieluummin kerran viikossa reilusti pidempi työpäivä. Ranskalaisilla kai on tapana olla töissä myöhään – se on ikään kuin merkki työteliäisyydestä. Artikkelissa korostettiin sitä, että kun päivä on aina sama, homma tulee hoidettua ikään kuin automaatiolla eikä asiaa tarvitse joka viikko vatvoa erikseen. Ah, kuinka kätevää! Siinäpä vinkki minun makuuni!

Itse teen pitkän työpäivän aina maanantaisin. Siihenkin on monta hyvää syytä: Maanantai on lepopäivä, joten illalla ei ole kiire salille. Maanantaina on viikonlopun jäljiltä virtaa. Kun homma on hoidettu heti viikon alusta alta pois, voi loppuviikon hyvällä omallatunnolla häipyä ihmisten aikaan (ja ehtiä urheilemaan). Maanantai-iltaisin saa yleensä olla toimistolla aika yksin. Maanantai on muutenkin… no, maanantai! (Ja jos maanantai-ilta ei riitä, on vielä jäljellä neljä kokonaista iltaa, joita venyttää…)

Pidättekö minua kajahtaneena? Ei se mitään. Minäkin pidin aivan seinähulluna erästä ystävääni, jolla oli tapana mennä maanantaiaamuisin töihin jo seitsemäksi. Se oli kuulemma viikon tehokkainta työaikaa, kun muut lampsivat väsyneinä hommiin vasta yhdeksän jälkeen. Nykyisin ymmärrän hänen pointtinsa.