Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Ohi hurahtanut maaliskuu

DSC02460

Samaistuin tähän aasialaiseen käpälänvispaajakissaan. Toivon, että kissakin saa joskus lopettaa freneettisen käpälän ylös-alasheijaamisen ja ottaa vaikka viikon lungisti.

Inhokkikuukauteni maaliskuu on selätetty. Tämä vuosi ei ollut inholistassa poikkeus, vaan maaliskuu oli ihan sitä itteään: juoksemista paikasta toiseen, työmatkoja, alkavaa kevätväsymystä ja kaappiensiivoushulluutta sekä odottelua, että ”kohta helpottaa”.

Tarkastin juuri kalenterista, ettei maaliskuussa todellakaan ollut yhtään kaveritapaamista. Kun työ on melko sosiaalista luonteeltaan (ja lisäksi ihmiset, joiden kanssa työskentelee kivoja), täyttää työssä käynti pitkälti sosiaalisuuden tarpeen. Se ei kuitenkaan tuuleta ajatuksia samalla tapaa kuin työnulkopuolisten ihmisten tapaaminen. Itse kuitenkin kaipaan hulinajaksoina enemmän omaa rauhaa ja kotona möllöttelyä kuin lisää sosiaalisuutta ja ihmisiä ympärilleni. Lopputuloksena voi tuntua siltä, että elämä on pelkkää työtä eikä millekään hauskalle ole aikaa.

DSC02458

Seinäkuvat ovat Essenin Unperfekthusista, joka on taiteilijoiden työtilan ja kohtaamispaikan lisäksi rento hotelli, seminaaripaikka ja kahvila-ravintola. Suosittelen!

Työmatkalokiin (jollaista en pidä) kirjautui yksi uusi kaupunki: Saksan Essen. Essen tarkoittaa kuulemma syödä. Jäin miettimään, voisiko Ranskassa olla kaupunki nimeltä Manger tai Ruotsissa Äta. Miksipä ei? Saapumispäivänä, jolloin oli muutama tunti vapaa-aikaa, sattui kaunis keväinen sää, jolloin terassilla pystyi nauttimaan myöhäistä aamiaista paitahihasillaan. Ehdin luultavasti saada muutaman ylimääräisen pigmenttiläiskän naamaani noiden noina lämpiminä hetkinä!

Loput kolme päivää olikin kylmää ja sateista.

DSC02471

Esseniläisestä kauppakeskuksesta löytyi myös tämä vanhan ajan karuselli sekä karusellieläimiä myyvä liike.

Nyt vietän viikon lomaa täällä kotimaassa. Monet kysyivät minulta, minne lähden lomalle. Vastasin siihen, että ”en mihinkään, jää kotiin siivoamaan”. Toistaiseksi olen siivonnut aika vähän, mutta suunnitellut siivousta ja muita asioita sitäkin enemmän. Olen havainnut, että siivous ei juurikaan edisty, kun tehtävät ovat sen tasoisia kuin ”pese untuvakin kauluksesta meikkivoide ja siirrä toppavaatteet varastoon” tai ”pyyhi joulukoristeista pölyt ja laita ne takaisin kaappiin”. Luultavasti joulupallot eivät ehtisi pölyyntyä, jos ne jonain vuonna saisi korjattua jo loppiaisena pois.

Blogiin on suorastaan pursuillut ideoita. Saa nähdä konkretisoituvatko ideat kevään aikana kirjaimiksi WordPressin sivuille.

Tallenna


Jätä kommentti

Bye-bye, kaamoslamaannus!

dsc02406

Viimeksi blogia päivittäessäni olin väsynyt. Itse asiassa pysyvä ”ei lähe” -fiilis on ollut lukuisten talvien ajan uskollinen seuralaiseni. Se on ollut mukana arjessa aina lokakuulta jonnekin maalis-huhtikuulle saakka, auringonpaisteen määrästä riippuen. Olisi oikean masennuksen väheksymistä väittää, että olen ollut masentunut talvisin, joten kuvailen vaivaa mieluummin jollain muulla sanalla. Joitakin vuosia sitten onneksi tajusin, mistä oli kysymys ja lakkasin ajattelemasta, että vika on työpaikassa, ihmissuhteissa tai muussa elämässä. Satun vain itse olemaan valolla käyvä ihminen.

dsc02410

Tänä vuonna talvikausi on kuitenkin ollut ihmeellinen, koska kaamoslamaannus ei ole missään vaiheessa iskenyt oikein kunnolla päälle. Havahduin tähän vasta tammikuun puolen välin tietämillä tallatessani toukokuisen onnellisena rautatieasemalta työpaikalleni. Huomaan edelleen eron aurinkoisen talvipäivän ja harmaan talvipäivän välillä, mutta harmaimpinakaan jaksoina en ole nukahdellut kahdeksan aikaan illalla, hautonut synkkiä ajatuksia tai ihmetellyt, kuka on poistanut värit maailmasta.

dsc02419

Mikä sitten on muuttunut aikaisemmista vuosista? Itse asiassa monikin asia – jopa niin moni, etten pysty määrittämään mikä voisi olla se suurin yksittäinen vaikuttava tekijä. Tässä kuitenkin valistunut veikkauslista vaikuttajista:

  1. Vähemmän juoksua, enemmän painoharjoittelua. Kipeytyneen polven vuoksi jouduin jättämään vuosi sitten maratonharjoittelun. Vähentyneet juoksukilometrit olen korvannut käymällä useammin salilla. Pidemmän lenkin olen juossut vain noin kerran viikossa. Tällä on hormonaalisesti merkitystä, koska voimaharjoittelu lisää ”puhtihormoni” testosteronin tuotantoa. Kestävyysurheilu, etenkin liian pitkäkestoinen tai omaan kuntoon nähden liian raskas harjoittelu, sen sijaan nostaa stressihormoni kortisolin määrää. Koska en ole lääkäri, en jauha tästä sen enempää. On joka tapauksessa mukava todeta, että vaikka olen huonommassa juoksukunnossa kuin vuosi sitten, on olo pääsääntöisesti vahva ja virkeä.
  2. Sokerin syönnin vähentäminen. Olen vähentänyt viimeisen vuoden aikana selvästi sokerin syöntiä. Juoksuhan kuluttaa paljon energiaa, joten siitä tulee aivan järkyttävä nälkä. Eikä mikä tahansa nälkä, vaan sellainen pohjaton hiilarinhimo, johon voisi vetää ensin kulhollisen mysliä, sitten puoli litraa jäätelöä ja illalla vielä paketillisen keksejä. Ikävä kyllä oma vatsani ei hiilari-ilottelua kestä. Siistimpi ruokavalio on vähentänyt imeytymisongelmia, mikä taas parantaa palautumista.
  3. Laadukkaat lisäravinteet joka päivä. Minut on kasvatettu uskomaan, että terveellisestä ruokavaliosta saa riittävästi vitamiineja ja hivenaineita. Jossain vaiheessa kirjasin kokeilun vuoksi kaikki ruokailuni ruoka-analyysiä tekevään nettisovellukseen, enkä sen mukaan saanut pelkästä ruoasta yhtenäkään päivänä tarpeeksi D-vitamiinia tai tärkeimpiä hivenaineita. Näin ollen otan päivittäin monivitamiinin, magnesiumia ja kalaöljyä – ei niistä mitään haittaakaan pitäisi olla.
  4. Arkiliikunnan lisääminen. Kävelyä ym. arkiliikuntaa olen aiemmin pitänyt  mummeleiden juttuna. ”Eihän siinä tule edes hiki.” ”Mitä väliä jollain vartin kävelyllä on?” Kun kävelee vartin aamulla ja vartin illalla, tulee siitä jo puoli tuntia. Vaikkei kunto kasvaisikaan, niin kävely on joka tapauksessa metrossa istumista terveellisempi vaihtoehto. Ja mitä se tekeekään mielialalle! Rakastan seurata talvisia auringonnousuja ja -laskuja, katsella luontoa ja kuunnella sen ääniä. Kävelystä on nopeasti tullut työmatkan paras hetki.

dsc02385

 


Jätä kommentti

Elämänhallintaohjeita naistenlehdistä?

dsc02350Näin vuoden alkuun on hyvä aloittaa totaalinen elämäntaparemontti, jotta on jotain missä epäonnistua. Ensimmäisen viikon pinnistelyn jälkeen voikin sitten palata vanhoihin tapoihin ja olla taas koko loppuvuoden surkea ja pettynyt itseensä. Naistenlehti vain kouraan ja elämä uusiksi!

Tai sitten voi lähteä muuttamaan asioita tapa kerrallaan, pikku hiljaa oikeaan suuntaan. Espoolaisrouva haluaa jakaa teille, arvon lukijat, parhaan työajanhallintaan liittyvän tapansa.

Luin joskus kauan kauan aikaa sitten jostain ranskalaisesta naistenlehdestä työn ja perheen yhdistämistä koskevan artikkelin. Siinä neuvottiin, ettei työpaikalla kannata virua joka ilta vähän liian pitkään, vaan tehdä mieluummin kerran viikossa reilusti pidempi työpäivä. Ranskalaisilla kai on tapana olla töissä myöhään – se on ikään kuin merkki työteliäisyydestä. Artikkelissa korostettiin sitä, että kun päivä on aina sama, homma tulee hoidettua ikään kuin automaatiolla eikä asiaa tarvitse joka viikko vatvoa erikseen. Ah, kuinka kätevää! Siinäpä vinkki minun makuuni!

Itse teen pitkän työpäivän aina maanantaisin. Siihenkin on monta hyvää syytä: Maanantai on lepopäivä, joten illalla ei ole kiire salille. Maanantaina on viikonlopun jäljiltä virtaa. Kun homma on hoidettu heti viikon alusta alta pois, voi loppuviikon hyvällä omallatunnolla häipyä ihmisten aikaan (ja ehtiä urheilemaan). Maanantai-iltaisin saa yleensä olla toimistolla aika yksin. Maanantai on muutenkin… no, maanantai! (Ja jos maanantai-ilta ei riitä, on vielä jäljellä neljä kokonaista iltaa, joita venyttää…)

Pidättekö minua kajahtaneena? Ei se mitään. Minäkin pidin aivan seinähulluna erästä ystävääni, jolla oli tapana mennä maanantaiaamuisin töihin jo seitsemäksi. Se oli kuulemma viikon tehokkainta työaikaa, kun muut lampsivat väsyneinä hommiin vasta yhdeksän jälkeen. Nykyisin ymmärrän hänen pointtinsa.

 


Jätä kommentti

Viikkokatsaus: Ruokaa, töllöä ja toiletteja

Viikko meni taas yhdessä hujauksessa. Maanantaina olin vapaalla, joten olin ennakoinut, että maanantaista tulee viikon paras päivä. Ei todellakaan tullut, olin suunnitelmien kariutumisesta johtuen kiukkuinen kuin ampiainen. Mutta ei siitä sen enempää.

Espoolaisen kulinaristin näkökulmasta viikon paras uutinen oli se, että Sandro tulee Espooseen. Ravintolatarjonta on kotikaupungissa aivan luokattoman huonoa. Vain espoolainen (tai toinen mualainen) voi ymmärtää, miten iloinen asia on, kun alle 15 km päähän avataan puolen vuoden päästä ravintola, joka ei ole ketjumesta tai räkälä-pitseria.

img_20161015_094553

Elämäni ensimmäinen munakoisokeitto. Hyvää oli, kiitos! Sopan pinnasta heijastuu pala oululaista taivasta. #100uuttakokemusta #100newexperiences

Viikon paras dokumentti oli Yle Areenasta löytämäni Vogue – muotitoimittajien mahti. Dokumentti on varsin humoristinen. Eksentrisikin työkaverisi vaikuttaa Voguen henkilökunnan rinnalla ihan tavalliselta. Oma suosikkini oli ranskalainen muotitoimittaja Carlyne Cerf de Dudzeele. On käsittämätöntä, kuinka hän on voinut asua vuosikymmeniä USA:ssa, tehdä töitä englannin kielellä ja säilyttää silti ranskalaisen aksenttinsa sekä siihen olennaisesti kuuluvat kielioppivirheet.

Dokumentin parhaassa kohtauksessa de Dudzeele analysoi tyyliään ja Voguen kuuluisaa kansikuvaa, jossa Christian Lacroix’n haute couture -yläosa yhdistetään katutyyliin (eli farkkuihin). CDD raakkuu itsetyytyväinen vino hymy naamallaan: ”Me I love the street. I love street. I adore, adore street. Life is about mixing the thing and to be divine in the street. Voilà!” Olen CCD:n kanssa tyylistä samaa mieltä – style have no season – esimerkiksi simppeli valkoinen paita näyttää aina hyvältä, kunhan attitude ja accessories ovat oikeat. Persoonallinen tyyli rakennetaan rikkomalla ja yhdistelemällä (sen sijaan että noudatettaisiin orjallisesti jotain tiettyä tunnistettavaa tyyliä).

img_20161012_121606

Viikon paras TV-ohjelma oli Noin viikon uutiset. He keksivät viikon parhaan hashtagin #ikiomaviinagate ja esittivät vertaansa vailla olevan analyysin suomalaisesta alkoholikeskustelusta.

Viikon paras kaupunki oli Oulu, jossa käväisin pikaisesti työmatkalla. Söin viikon parhaan lounaan viikon parhaassa lounaskahvilassa, Kulttuuritalo Valven Konst o. Delissä. Kahvila sopi hyvin rauhalliseen työskentelyyn ja avoin panoulu-verkko toimi kuin unelma.

img_20161015_144243

Myös viikon paras juttu liittyy Ouluun. Oulussa opiskellut kollegani innostui kertomaan oululaisesta baarista, jonka vessanseinäfilosofiaa hän muistelee lämmöllä. Johtuuko mualaisuudestani vai mistä, mutta r-a-k-a-s-t-a-n vessanseinäkirjoituksia melkein yhtä paljon kuin sananmuunnoksia. Voisin viettää helposti päivän Porthanian vessassa röhöttelemässä keskenään keskusteleville teksteille. Mielestäni siinä että on kohtalaisen sivistynyt, ei ole mitään ristiriitaa sen kanssa että pitää jutuista, jotka ovat hyvin kaukana korkeakulttuurista. Vessakirjoittelussa viehättää spontaanisuus ja se, että teksteissä ollaan ihmisen perustarpeiden ja -tunteiden äärellä, rehellisen avoimina, sopivan anarkistisina. Ilmaisu on luovaa ja kielellä leikkivää. Tekstien vuoropuhelu on nokkelaa ja usein yhteiskunnallisesti kantaa ottavaa. Vessassa meistä karisee turhantärkeys, koska kaikki käyvät siellä samoilla asioilla, olipa kyseessä kulkuri tai kuninkaallinen. Vessanseinäkirjoituksissa kiehtoo myös anonymiteetti – kirjoittaja voi olla vaikka itse presidentti tai studia generalia -luennolla käynyt seniorikansalainen Eirasta.

Parhaimmissa vessateksteissä alatyylisyys on vain sivuseikka. Olennaista ovat kansalaisaktiivisuus, luovat ratkaisut ja arjen elämäntaidot. Esimerkiksi oululaisessa baarissa yleisesti esiintyvään ongelmaan oli joku aktiivinen kansalainen puuttunut kirjoittamalla: Kuka tahansa osaa kusta lattialle, mutta ole sankari ja paskanna kattoon. Veikkaan, että tämä sekä naurattaa että vaikuttaa ohilorottelijoihin enemmän kuin asiatyylinen huomautus.

 

 


Jätä kommentti

Noin viikon hajatelmat

dsc02050

Eräässä blogissa, jota seuraan säännöllisesti, käydään perjantaisin läpi viikon parhaat jutut. Koska pidän konseptista, haluan kopioida sen, mutta tietenkin pysyen omalle tyylilleni uskollisena. En kerro kaupungin parhaista kuppiloista tai kulttuurielämyksistä, koska  harvoin viikolla ehdin sellaisista nautiskelemaan. Sen sijaan aion listata noin viikon ajalta parhaat hajanaiset ajatukset. Hajatelmani liittyvät useimmiten työelämään ja ihan tavalliseen arkeen. Jos Sei Shonagon tunnetaan yli tuhat vuotta syntymänsä jälkeen todella häröistä listoistaan, mikseivät minunkin levällään olevat ajatukseni voisi olla kiinnostavia?

dsc02053

Viikon paras kasvatusvinkki tuli kollegaltani. Hänen mielestään välinpitämättömän ja itseään odottaa antavan teinin tuli pyrstön alla esitettyihin vaatimuksiin voi varsin hyvin vastata ”kohta”, piinaaviin ongelmiin ”so?” ja elämää suurempiin kysymyksiin ”ihan sama”. Tämä ei kaivanne selityksiä.

Viikon paras lobbausvinkki tuli eräältä pitkään Euroopan sydämessä työskenneeltä kehäketulta. Hän oli kuulemma saanut ajamansa asian läpi toteamalla tuntemalleen vaikutusvaltaiselle pukuherralle: ”I know you can do it”. Voisin kuvitella, että vallankäyttöön tottuneen varttuneemman virkamiehen on todella vaikea vastata moiseen haasteeseen, että ”en pysty, sori siittä”. Mieluummin hän osoittaa, että näin näitä naruja vedellään.

dsc02058

Viikon paras siviilirohkeutta osoittanut teko osui silmiini Facebookissa. Joku oli bongannut Kalasatamassa iäkkäämmän naishenkilön huristelmassa potkulaudalla itsevirkatussa pinkissä viitassa, jonka selkäpuolella lukee isolla SUVAKKIHUORA <3. Arvostan.

dsc02062

Viikon parhaaseen työhön liittyvään tapahtumaan, Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäiviin, liittyi monta parasta juttua.

Viikon paras kaupunginosa on Katajanokka eli stadilaisittain Skatta. Paras seminaaripaikka on luonnollisesti vanha Katajanokan vankila, nykyinen Hotel Katajanokka. Helsingissä on aivan liikaa paikkoja, joissa ei tule juuri koskaan käytyä. Katajanokka on niistä yksi. Seminaarin päätteeksi heitin pienen kävelyrundin aurinkoisessa syyssäässä. Ai että. Upeita rakennuksia ja Kanavaranta täynnä toinen toistaan trendikkäämpää ravintelia ja kahvilaa.

dsc02068

Viikon parhaan puheen piti tutkijatohtori Maija Lanas Oulun yliopistosta. Lanaksen esitys oli hyvä muistutus siitä, ettei syrjäytymistä pidä määritellä täältä etelästä käsin, eikä sen mukaan, kuinka monta syrjäytymisen kriteeriä arvioinnin kohteena oleva henkilö täyttää. Paperilla syrjäytynyt ihminen voi kokea olevansa tiukasti oman elämänsä keskiössä ja elävänsä hyvää elämää.

Paneelikeskustelussa esitettiin viikon paras kehitysidea Suomen hallitukselle: Olis tosi kliffaa, jos alkaisitte käyttää tutkimustietoa päätöksenteon pohjana. Ja mieluiten niin, että ette tee täysin tutkimustulosten vastaisia päätöksiä.Samassa paneelissa oli keskustelemassa ystäväni, jota kehuin jäkikäteen asiantuntevasta otteesta ja selkeästä ilmaisusta. Stereotyyppiseen suomalaiseen tyyliin arvostan ihmisiä, jotka puhuvat vähän mutta asiaa. Erityisesti vaikuttavuusviestinnässä selkeys on valttia; silloin ydinviesti ei huku ympäröivän hölinän sekaan. Sekavaan, vuolassanaiseen palautteeseeni ystäväni totesi, että hänellä on tiivistämisen taito – se olkoon viikon paras taito.

DSC02074.JPG

Viikon sykähdyttävin hetki oli ehdottomasti eilisiltainen kävely Helsingin pimenevässä illassa. Tuuli oli vielä hyväilevän leuto. Kaupungin valot loistivat kaurismäkeläisen kaihoisasti meren pinnasta. Tutkimusten mukaan arjen rutiinien rikkominen esimerkiksi tavanomaisesta poikkeavia kulkureittejä valitsemalla tekee hyvää aivoille. I totally agree!


Jätä kommentti

Onnellisuusharha

DSC01051

Ihana espoolainen rivitalon piha täydessä kukkaloistossaan.

Olen varmasti maininnut opiskelleeni joitakin kursseja sosiaalipsykologiaa. Siinä vasta kiinnostava aine! Ihmisen vajavaisuudesta – jota inhimillisyydeksikin kutsutaan – kiinnostuneena luin erityisellä riemulla kaiken, mikä käsitteli  ajatteluharhoja ja -vääristymiä. Nämä aivojen meille tekemät kepposet ovat ihastuttavia. Vaikka ihmiskunnan osaaminen ja kehittyminen erityisesti teknologian alalla on päätähuimaavaa, ei sosiaalinen älykkyytemme ole kehittynyt läheskään samaa vauhtia. Insinööri voi olla arkisessa ajatelussaan todella hölmö.

Tyypillisiä ajatteluharhoja ovat esimerkiksi yksimielisyysharha (false consensus effect) ja kuviteltu ylemmyys (illusory superiority). Yksimielisyysharhalla tarkoitetaan sitä, että ihminen tuppaa kuvittelmaan, että kaikki kokevat ja tulkitsevat tilanteita samalla tavalla kuin hän itse. Minulla meni ainakin 30 vuotta ymmärtää, että jopa samasta kulttuuritaustasta tulevien ihmisten kokemusmaailmassa on aivan hirvittävän paljon vaihtelua. Esimerkiksi työpaikalla nämä erilaiset tulkinnat samasta tilanteesta eivät lakkaa hämmästyttämästä minua. Kuvitellulla ylemmyydellä puolestaan tarkoitetaan sitä, että ihmisellä on taipumus yliarvioida omia kykyjään. Siksi  esimerkiksi lähes jokainen autoileva ihminen kuvittelee olevansa ”keskimääräistä parempi” autoilija.

DSC01070

Huh, huh, tulipa huhkittua. Nyt oon kyllä ansainnut lasin roséviiniä parvekkeella.

Joukkoharhalla (pluralistic ignorance) tarkoitetaan tilannetta, jossa ryhmän jäsenet luulevat olevansa ainoita tai ainakin harvoja poikkeavia yksilöitä ryhmässään ja kätkevät todelliset ajatuksensa. Tyypillinen esimerkiksi tästä on tilanne, jossa saman viiteryhmän nuoret kuvittelevat muiden ryhmän jäsenten olevan seksuaalisesti itseä kokeneempia. Harhaa vahvistaa se, että omaa ”poikkeavuutta” peitellään puheilla.

DSC01097

Kävin vähän vespailemassa, kun lähistöllä oli sopivasti käsityöläisten korumyyntitapahtuma. Mukaan lähtivät nämä – kierrätysnahkaa, tietty. Ihanan eettistä ja ekologista!

Oma käsitykseni on, että tässä sosiaalisen median ajassa meidät on vallannut joukkoharha, jonka mukaan muut ovat onnellisempia kuin mitä itse on. Muilla on elegantimpi garderobi, kauniimmat pihat, parempaa ruokaa, enemmän ystäviä, toimivampi parisuhde ja muutenki kaikin puolin onnellisempi elämä. Harva haluaa tai uskaltaa näyttää elämästään sitä rosoisempaa puolta. Someen halutaan ehkä ikuistaa pienet onnelliset hetket tai ei siellä haluta leimautua valittajiksi. Eikä ihme, koska ”positiivisuus” ja onnellisuuden metsästäminen on ollut jo pitkään muodikasta – luojan kiitos, tätä trendiä on myös alettu kritisoida muutenkin kuin vain somehattaralle ivailevissa satiiriblogeissa.

DSC01102

Mies ja koirakin ovat niin suloisia. Jaadi jaadi.

Vaikka itse olen täysin tietoinen siitä, että someen postataan vain murto-osa omasta elämästä, saatan silti saada onnellisuusvirrasta huonon fiiliksen. Näin sunnutaiaamuna voin hyvinkin istua aamiaisella pari tuntia muiden juttuja selaillen. Aikani muiden aamulenkkikuvia katseltuani havahdun siihen, että istun edelleen perseelläni yöpuvussa ja tukka rasvaisena, tiskit on tiskaamatta, kaikki muutkin hommat hoitamatta enkä itse mennytkään heti aamusta juoksemaan, vaikka niin oli tarkoitus. Eihän sellaisesta voi tulla muuta kuin huono olo.

Miksi sitten jään selailemaan muiden elämää? Tai miksi jaan itse omaa elämääni somessa? Miksi käytin tämän aamun tämän postauksen kirjoittamiseen? En osaa sanoa. Kai se jonkin tarpeen tyydyttää.

Nyt joka tapauksessa menen suihkuun, vaihdan päälle päivävaatteet ja laitan hihat heilumaan. Alla vielä muutama kuva siitä, miltä meidän puutarha-auvolassa tällä hetkellä näyttää. Noin niin kuin vastapainoksi viime viikonlopun kuville. Olisi kiva kuulla, millaisia fiiliksia muiden some feedit lukijoissani herättää!

DSC01118

Terde kaipaisi ehostusta. Tai ihan vaan räjäyttämisen taivaan tuuliin.

DSC01119

Loppukesä meneekin sitten kesäolkkaria puhtaana pitäessä.

DSC01120

Omenankukan elämänkaari on lyhyt.

 

DSC01121

Osa terälehdistä on edelleen puussa. Ei kannata vielä lakaista.


Jätä kommentti

Sunnuntaista joutokäyntiä

DSC00518

Eilen oli hektinen päivä.  Juoksutreeneihin piti sännätä heti aamusta, jotta ehtisimme kahdeksi todistamaan erään vantaalaisvauvan kastetilaisuutta. Viime vuosi oli vauvojen vuosi – tuttavapiirissäni syntyi loppuvuonna uusi vauva harva se viikko! Jännä nähdä, jatkuuko sama trendi tänä vuonna.

DSC00520

Lauantain tohinan vastapainoksi tänään on otettu lunkisti. Jätin sunnuntain pitkän lenkin väliin lievän nuhaisuuden takia. Sen sijaan menimme koko porukalla ulkoiluttamaan koiraa ja ihailemaan lumista luontoa.

DSC00548

Talvisessa luonnossa on jotain erityisen koskettavaa. Silmä kiinnittyy outoihin yksityiskohtiin. Kun muu luonto tuntuu uinuvan, rumista asioista kuten talventörröttäjistä tulee hurjan kauniita.  Kaikkialla on mielettömän valkoista ja hiljaista. Syksyn pimeyden jälkeen valkoisuus sokaisee.

DSC00551

DSC00563

DSC00573

Nämä mun tyypit on niin ihania ja rakkaita. Illalla saunotaan, syödään poppareita ja katsotaan Harry Potteria.

DSC00550

 


Jätä kommentti

Hengen ja ruumiin ravintoa Träskändan kartanolla

Jatkan itsepintaisesti espoolaisen kotiseuturakkauden etsimistä. Sen verran olen jo ymmärtänyt, että Espoon helmet ovat kulttuuriperintö- ja luontokohteita. Eikä se tietenkään ole mikään ihme, kun Tapiola on kaupungin ainoa kaupunkimainen alue. Siististi cooleja citypöhinöitä kannattaa siis toistaiseksi etsiskellä Helsingistä. Kaikki ne kaksi kertaa kun olen nähnyt Espoossa jotain hipsterintapaista, olen ollut lentää hämmästyksestä persuuksilleni. Yksi henkilö liikkuu todistettavasti kotini suunnalla tavarafillarilla.

Eilen oli kuitenkin palanen kaupunkikultturia tarjolla yhdessä Espoon hienoimmista kulttuuriperintökohteista. Träskändan kartanopuistossa nimittäin järjestettiin ravintolapäivän tapahtuma. Kartano on peräisin 1700-luvulta, mutta loisteliaimmillaan se on ollut Aurora Karamzinin aikaan 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin kartanossa vietettiin ylellisiä juhlia, joihin tuli vieraita eri puolilta Eurooppaa.

IMG_20150516_185257

Monien eri vaiheiden jälkeen kartano on päätynyt Espoon kaupungin omistukseen, ja se on päässyt rapistumaan. Kartanoa ympäröi noin 32 hehtaarin puistoalue, joka on luontoarvoiltaan erittäin merkittävä. Se on suojeltu, sillä alueelta on löytynyt ainakin seitsemän uhanalaiseksi luokiteltua lajia.

IMG_20150516_185408

Kuten kuvasta näkyy, piknik-vilttinsä olisi mahtunut kartanon pihanurmikolle levittämään vielä moni muu. Ruokapisteiden ohella ohjelmassa oli ehtaa punaviherhörhöilyä: historiakierrosta, villivihannesneuvontaa, luontoretkeä, joogaa ja musiikkia. Tapahtumaan oli kuulemma haettu mallia Tampereen Pyynikiltä.

IMG_20150516_185050

Itse keskityin herkutteluun. Pink Lemonin vaunusta tilasin villivihannespiiraan, mustaherukkaraakakakkua, limemacaronin ja vihreää teetä. Leivonnaiset olivat h-e-r-k-u-l-l-i-s-i-a! Myös hinta-laatusuhde oli melko vakuuttava, sillä settini maksoi vaatimattomat 10 €. Pink Lemon on lohjalainen konditoria, jota tämän perusteella tekee mieli suositella juhlatarjoilujen tilauspaikaksi. Lisäksi ostin Mongolian-matkaa varten varoja kerääviltä seurakuntanuorilta mongolialaisia taikinapalleroita, mutta niitä ei voi varsinaisesti sanoa kulinaristiseksi kokemukseksi. Hortoilu eli villivihannesten ja -yrttien hyödyntäminen ruoanlaitossa kiehtoo – saa nähdä, saanko asian suhteen mitään aikaan, vaan jääkö se samanlaiseksi epämääräiseksi kiinnosteluksi kuin asiat elämässäni yleensäkin.

IMG_20150516_143321

Liikkeellä oli paljon perheitä. Moni tuli paikalle polkupyörällä, mikä on mukavaa ottaen huomioon, että olemme Espoossa. Olin jopa elätellyt toiveita pyörällä liikkujista etukäteen ja visioinut itseni ottamassa ensimmäisen Espoo Cycle Chic -otokseni. Se ei onnistunut, sillä pyöräilijät olivat sonnustautuneet käytännöllisiin urheiluasuihin – niin kuin valtaosa kävijöistä muutenkin. Suomalainen tuulipukukansa <3. Päädyin kuvaamaan oman pyöräni kevätauringossa.

IMG_20150516_185011


Jätä kommentti

Katutaidetta brysseliläisittäin

Kevään kaksi kiireisintä viikkoa ja pari työmatkaa takana päin. Jälkimmäinen työmatkoista suuntautui Brysseliin, tuohon jokaisen EU-byrokraatin ykköskohteeseen. En ole ikinä oikein lämmennyt Brysselille, vaikka se on – kuulemma – oikeasti ihan kiva kaupunki.

IMG_20150331_212829

Tällä kertaa meillä oli työrupeaman päätteeksi mahdollisuus osallistua kahden tunnin katutaidekierrokselle. Oppaana toimi kaksi nuorta graffitiharrastajaa, jotka kertoivat graffiteista ja niiden tekijöistä rentoon tyyliin. Kierros oli todella kiinnostava. Vetäjillä oli tarpeeksi ensikäden tietoa aiheesta ja monta hauskaa anekdoottia kerrottavaksi.

IMG_20150331_194142

Katutaide on Brysselissä iso juttu. Bryssel on tärkeä sarjakuvakaupunki, ja katukuvassa törmääkin tämän tästä seiniin, joihin on maalattu sarjakuvaa. Meidän kierroksemme keskittyi kuitenkin graffitiin. Oppaidemme mukaan graffititaiteilija on kuin koira, joka merkkaa reviiriään jättämällä taginsä sinne missä sattuu kulkemaan. Brysselissä tagaily on sen verran hard core -hommaa, että siinä käytetään joskus jopa happoa, jottei tagiä voi pestä pois.

2015-03-31 18.31.57

Kuvan tagissa lukee ’e2k’, mikä oppaamme mukaan viittaa ranskan kielen verbiin ’éduquer’ (kouluttaa). Graffitintekijöillä on usein shokeeraavia taiteilijanimiä kuten Mad, Idiot tai Zero. Graffitin leimaaminen nuorten vihaisten miesten harrastamaksi aivotomaksi töhrimiseksi on melko kapea katsontakanta, sillä monilla tekijöillä on jotain sanottavaa. Itse pidän katutaiteessa juuri kantaaottavuudesta, huumorista ja siitä pienestä anarkismista, joka kaupunkitilan omakätiseen muokkaamiseen liittyy. Samalla se tuo taiteen koko kansan ulottuville, korkeakulttuuriksi miellettyjen taidelaitosten ulkopuolelle.

Kuvan keltainen pyörä on kuulemma uusi juttu Brysselissä. Näitä värikkäitä pyöriä on jätetty eri puolille kaupunkia ajamaan (sic!) pyöräilyn ja pyöräilijöiden asiaa.

IMG_20150329_180731

Possumaalaukseen syntyyn liittyy hauskaa spekulointia.Teos on aivan ydinkeskustassa erittäin lähellä poliisiasemaa. Itse asiassa poliisiasema on aivan kulman takana. Ensimmäisen tarinan mukaan kuva possut ovat kuolleita ja viestivät siitä, että talossa oli muinoin teurastamo. Toisen tarinan mukaan possut vain nukkuvat, millä viitataan tyhmiin poliiseihin (pigs), jotka eivät huomaa, että lähistöllä tehdään jättimäistä seinamaalausta.

Kapoiselta Rue des Chandeliersiltä löytyy hauska kohta, jossa kadun toisella puolella on arabialaista kalligrafiaa ja modernia graffitikirjoitusta yhdistelevä monikulttuurinen hybridigraffiti ja toisella puolella kaupunginosassa vuonna 1989 tapahtuneesta patjakapinasta kertova historiankirjoitusgraffiti.

2015-03-31 19.50.13

Pällistelevät turistit ovat saaneet osansa katutaiteilijoiden pilkkakirveestä. Brysselin massiivisen oikeustalon edustalla on suosittu näköalapaikka. Kaiteeseen on kirjoitettu ”tämä ei ole näkökulma” ja silmäiltävään alueeseen on piilotettu viesti, joka suurimmalta osalta jäänee huomaamatta.

2015-03-31 20.15.12

Kas, ”Hollywood”. Ehhehehe.

2015-03-31 20.36.53

Moni entinen kapinallinen on tietysti nykyisin kaupan. Alla liittotalon seinää, johon on tilattu kuva kapinoivista punikeista. Toinen maalaus puolestaan on tehty tilaustyönä baarin ikkunaluukkuihin. Alemman kuvan maalannut kaveri joutui vaihtamaan taiteilijanimensä myytyään itsensä markkinavoimille, sillä kukaan ei olisi ostanut seinäänsä hänen härskiä signeeraustaan.

2015-03-31 20.33.04

Brysselissä on hyvin tyypillistä, että kaunis yhdistyy rumaan, uusi vanhaan, eikä oikein mikään tunnu sopivan yhteen. Itse asiassa se taitaa olla kaupungin viehättävin piirre. Euroopan instituutioiden kotipaikassa paikalliset eivät todellakaan kulje turhantärkeinä ja kovat kaulassa, vaan ovat hyvin rentoja ulkoasunsa suhteen.

IMG_20150331_203100

IMG_20150331_205657

IMG_20150331_205733

Tämä on kuulemma Brysselin vanhin katutaideteos. Sitä ei ole tehnyt kukaan nuori kapinallinen, vaan katukivetykseen kyllästynyt mummeli. Ah, ma nauran!

IMG_20150331_205510


Jätä kommentti

Maaliskuu-blääh

IMG_20150308_131121

Mitä tehdä, kun ulkona näyttää tältä? Brunssilla ei voi jatkuvasti istua, eikä koko ajan jaksa lukea kirjoja. Kuva on muuten otettu Leppävaaran Peroba Cafén erkkeri-ikkunasta. Kiva, espoolainen brunssipaikka ja kahvila.

Meillä tuli kotona kiistaa siitä, kumpi on pahempi, maaliskuu vai marraskuu. Minulle maaliskuu on aina ollut inhokkikuukausi numero yksi. Maaliskuussa on olevinaan kevät jo alkanut, vaikka oikeasti on kylmää, märkää, harmaata, rumaa ja likaista. Valon määrä on lisääntynyt, mutta lumen alta paljastuu vain roskia, hiekkaa, koiran jätöksiä ja mädäntyneitä lehtiä. Marraskuun pimeys on armollisempaa.

Kun maaliskuusta on päästy, alkaa huhtikuu. Katupölyä, siitepölyä, silmiä kirvelevää auringonpaistetta, kevätväsymystä, työkiireitä, likaisia ikkunoita ja juhlapyhistä pitkäveteisin: pääsiäinen. En todellakaan ole kevätihminen. Muista vuodenajoista pidän ja odotan niiden alkamista innolla. Kesään, syksyyn ja talveen liittyy kaikenlaista mukavaa tekemistä, mutta keväälle sellaista on vaikea keksiä.

Muutama viikko sitten varauduin tähän alkaneeseen koitokseen tekemällä Pinterestiin kevätkuukausille mukavan to do -listan. Sieltä sitten vaan poimimaan mukavaa tekemistä. Eilisaamuna oli hetken melkein kaunista, joten lähdimme viemään Keskuspuistoon suunnistusrasteja seuran harjoituksia varten. Koiran onnellisuus metsäyhteislenkistä tarttui kaikkiin. Ja metsä on kaunis keväälläkin – tarkemmin ajateltuna metsä on aina kaunis. Se on suorastaan liikuttavan turvallinen ja rauhoittava paikka.

Suosittelen.

IMG_20150308_130222

P.S. Eilen joku ehti jo kommentoida, että koira on pidettävä tähän aikaan vuodesta kiinni. Totta. Puolustukseksemme sanottakoon, että koira oli vapaana vain metsäisimmät pätkät, joissa talutushihna tarttui puihin ja risuihin. Lisäksi se juoksi koko ajan letkassa ”isinsä” kannoilla ja ”maminsa” silmien alla – meidän tulkintamme mukaan oli lain vaatimalla tavalla välittömästi kytkettävissä.