Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Canthia vaativa helmikuu

img_20170305_105231

Helmikuu lusittu. Viime vuonna helmikuussa olimme pienellä talvilomalla Tukholmassa, sitä edellisenä muistaakseni Pohjois-Karjalassa hiihtämässä. Tänä vuonna lomaa ei ole ollut, niin kuin ei ollut joulunakaan. Tämän seurauksena parin viime viikon päällimmäinen ajatus on ollut loma. Liekö syynä lomattomuus vai se, että Runeberginpäivänä tuli 10 vuotta täyteen samassa työpaikassa (!), olo on joka tapauksessa hieman nuupahtanut.

Mutta suunnataanpa ajatukset hetkeksi ohikitäneeseen helmikuuhun. Mitä siitä jäi käteen?

img_20170305_105723

Kuukauden kulttuurielämys oli Kansallisteatterin Canth-näytelmä. Näytelmää on kritisoitu siitä, että on liian pitkä ja että siihen on ängetty liikaa asiaa. Totta. Näytelmä oli silti alusta loppuun kiinnostavaa ja viihdyttävää seurattavaa, oikein kelpoa draamaa. Feministisen savolaisikonin elämä kiinnostaa. Uutta tietoa minulle oli se, että Minna Canth harrasti kuntoilua. Näytelmässä viitattiin siihen, että Canthilla oli avaimet Kuopion tuomikirkon torniin, jotta hän pääsi sinne omia aikojaan vetämään ns. rapputreeniä. Melkoinen edelläkävijä!

Samassa näytelmässä minua ihastutti erityisesti eräs Canthin repliikeistä. Minnalta penätään, miksi hän tekee näytelmää Ruotsalaiselle eikä Suomalaiselle teatterille niin kuin aiemmin. Tivaamiseen Canth vastaa napakasti: ”Koska minua huvittaa!” Miksi tapojen rikkomiseen tarvittaisiin muuta syytä? Ja mitä se kenellekään kuuluu, jos ihminen päättää tehdä jotain toisin kuin ennen? Aion tallettaa tämän repliikin perusteluvarastooni ja käyttää sitä sumeilematta sopivan tilaisuuden tullen.

img_20170305_111521

Muuten kulttuuriharrastukset ovat jääneet helmikuussa vähälle, sillä helmikuu on penkkiurheilijalle vuoden kiireisin kuukausi: samoille viikoille nimittäin sattuvat sekä halliyleisurheilukausi että hiihdon arvokisat ja ampumahiihdon maailmancup. Lahden MM-kisoissa kävimme jopa paikan päällä. Vaikka Lahdessa oli hyvä tunnelma, niin olen edelleen sitä mieltä, että urheilun seuraaminen on kaikkein vaivattominta kotisohvalta käsin. Omalla sohvalla saa otettua mukavan asennon eikä jääkaapille (yleensä) tarvitse jonottaa. Vieruskaveri ei myöskään (yleensä) ärsytä, eikä kukaan huido suomenlipulla päähän tai töryytä helvetinpäristemellä korvan juuressa.

img_20170305_104255

Koko kansan Kulta-Iivon ja Hopea-Kristan ohella haluaisin nostaa esille kuukauden espoolaisen urheilutuloksen, jonka teki 16-vuotias Esbo IF:n Saga Andersson. Seiväshyppääjä Andersson on parantanut suoritustaan pitkin hallikautta. SM-kisat hän voitti tuloksella 423, joka on myös tämän hetken maailmantilaston kärkinoteeraus Anderssonin ikäluokassa.

img_20170305_120436

 

Penkkiurheilun lomassa pitää itsekin ehtiä liikkumaan. Helmikuun ja koko alkuvuoden paras rutiini on ollut sunnuntaiaamuinen metsälenkki yhdessä puolison kanssa.

img_20170305_120550


Jätä kommentti

Tammikuun valitut palat

dsc02426

Lokakuussa yritin viritellä käyntiin viikottaista postausta eteen tulleista jollain tapaa huomionarvoisista asioista tai ajatuksista. Yritys oli tietysti tuomittu epäonnistumaan, koska en jaksa blogata joka viikko. Nyt yritän samaa, mutta kuukausisyklillä.

dsc02425

Tammikuu 2017 jää historiankirjoihin kuukautena, jolloin tapasin melkein joka viikko jotain ystävääni. Se on tosi harvinaista, vaikka ystäviä on ihana nähdä. Kummityttöni äidin kanssa kävimme eräänä perjantai-iltana jopa drinkeillä ja ravintolassa syömässä. Gastro Café Kallio oli minulle uusi paikka, johon ei todellakaan tarvinnut pettyä. Perusasiat olivat kohdallaan eli ruoka hyvää, viinit harkiten valittuja ja erityisesti hinnat olivat tasoon nähden varsin kohtuulliset. Sen lisäksi paikassa oli sitä jotakin: kivaa musaa, leppoisa tunnelma, sopiva valaistus, miellyttävä akustiikka ja ystävällinen henkilökunta. Erittäin jees.

dsc02434

Kiinnostavin YLE Areena -löytö oli afrikkalaisen musiikin nykysuuntauksista kertova kuusiosainen sarja Fonko. Olen toistaiseksi katsonut vain Nigeriasta ja Senegalista kertovat jaksot. Sarja on enää reilun viikon ajan nähtävissä, joten kiirettä pitää! Sen lisäksi että sarjan aihe on kiinnostava, sitä katsellessa tuli hyvä mieli. Moni sarjassa esiintyvistä muusikoista on ollut ylpeä kotimaastaan ja halunnut tehdä jotain kotimaansa ja kansansa hyväksi Afrikasta käsin, afrikkalaisin voimin. Omassa Afrikka-kokemuksessani yksi ahdistavimmista asioista oli se, ettei oikein kenelläkään tapaamallani afrikkalaisella tuntunut olevan mitään yritystäkään vaikuttaa yhteiskuntaan. Pääosa jengistä halusi vain pois. Senegal-jaksossa on vahvasti esillä varsin erilainen ajattelutapa.

dsc02437

Yhtenä perjantaina kävimme viikonlopunaloituskahvilla Nokkalan Majakassa, jolle annan kivoin espoolainen uutuus –tittelin. Paikka on kuulemma ollut välillä tungokseen saakka täynnä. Postauksen kuvat ovat Majakalta ja sen ympäristöstä. Etelä-Espoossa merellisyys on totisesti valtti. Asiantuntija-arvion paikasta voitte lukea NYT-liitteestä.

Kuukauden paras ilmiö, kuten arvata saattaa, on linnunlaulu. Murosen Karia lainaten: ”Aa että”.

dsc02441

Tallenna


Jätä kommentti

Viikkokatsaus: Ruokaa, töllöä ja toiletteja

Viikko meni taas yhdessä hujauksessa. Maanantaina olin vapaalla, joten olin ennakoinut, että maanantaista tulee viikon paras päivä. Ei todellakaan tullut, olin suunnitelmien kariutumisesta johtuen kiukkuinen kuin ampiainen. Mutta ei siitä sen enempää.

Espoolaisen kulinaristin näkökulmasta viikon paras uutinen oli se, että Sandro tulee Espooseen. Ravintolatarjonta on kotikaupungissa aivan luokattoman huonoa. Vain espoolainen (tai toinen mualainen) voi ymmärtää, miten iloinen asia on, kun alle 15 km päähän avataan puolen vuoden päästä ravintola, joka ei ole ketjumesta tai räkälä-pitseria.

img_20161015_094553

Elämäni ensimmäinen munakoisokeitto. Hyvää oli, kiitos! Sopan pinnasta heijastuu pala oululaista taivasta. #100uuttakokemusta #100newexperiences

Viikon paras dokumentti oli Yle Areenasta löytämäni Vogue – muotitoimittajien mahti. Dokumentti on varsin humoristinen. Eksentrisikin työkaverisi vaikuttaa Voguen henkilökunnan rinnalla ihan tavalliselta. Oma suosikkini oli ranskalainen muotitoimittaja Carlyne Cerf de Dudzeele. On käsittämätöntä, kuinka hän on voinut asua vuosikymmeniä USA:ssa, tehdä töitä englannin kielellä ja säilyttää silti ranskalaisen aksenttinsa sekä siihen olennaisesti kuuluvat kielioppivirheet.

Dokumentin parhaassa kohtauksessa de Dudzeele analysoi tyyliään ja Voguen kuuluisaa kansikuvaa, jossa Christian Lacroix’n haute couture -yläosa yhdistetään katutyyliin (eli farkkuihin). CDD raakkuu itsetyytyväinen vino hymy naamallaan: ”Me I love the street. I love street. I adore, adore street. Life is about mixing the thing and to be divine in the street. Voilà!” Olen CCD:n kanssa tyylistä samaa mieltä – style have no season – esimerkiksi simppeli valkoinen paita näyttää aina hyvältä, kunhan attitude ja accessories ovat oikeat. Persoonallinen tyyli rakennetaan rikkomalla ja yhdistelemällä (sen sijaan että noudatettaisiin orjallisesti jotain tiettyä tunnistettavaa tyyliä).

img_20161012_121606

Viikon paras TV-ohjelma oli Noin viikon uutiset. He keksivät viikon parhaan hashtagin #ikiomaviinagate ja esittivät vertaansa vailla olevan analyysin suomalaisesta alkoholikeskustelusta.

Viikon paras kaupunki oli Oulu, jossa käväisin pikaisesti työmatkalla. Söin viikon parhaan lounaan viikon parhaassa lounaskahvilassa, Kulttuuritalo Valven Konst o. Delissä. Kahvila sopi hyvin rauhalliseen työskentelyyn ja avoin panoulu-verkko toimi kuin unelma.

img_20161015_144243

Myös viikon paras juttu liittyy Ouluun. Oulussa opiskellut kollegani innostui kertomaan oululaisesta baarista, jonka vessanseinäfilosofiaa hän muistelee lämmöllä. Johtuuko mualaisuudestani vai mistä, mutta r-a-k-a-s-t-a-n vessanseinäkirjoituksia melkein yhtä paljon kuin sananmuunnoksia. Voisin viettää helposti päivän Porthanian vessassa röhöttelemässä keskenään keskusteleville teksteille. Mielestäni siinä että on kohtalaisen sivistynyt, ei ole mitään ristiriitaa sen kanssa että pitää jutuista, jotka ovat hyvin kaukana korkeakulttuurista. Vessakirjoittelussa viehättää spontaanisuus ja se, että teksteissä ollaan ihmisen perustarpeiden ja -tunteiden äärellä, rehellisen avoimina, sopivan anarkistisina. Ilmaisu on luovaa ja kielellä leikkivää. Tekstien vuoropuhelu on nokkelaa ja usein yhteiskunnallisesti kantaa ottavaa. Vessassa meistä karisee turhantärkeys, koska kaikki käyvät siellä samoilla asioilla, olipa kyseessä kulkuri tai kuninkaallinen. Vessanseinäkirjoituksissa kiehtoo myös anonymiteetti – kirjoittaja voi olla vaikka itse presidentti tai studia generalia -luennolla käynyt seniorikansalainen Eirasta.

Parhaimmissa vessateksteissä alatyylisyys on vain sivuseikka. Olennaista ovat kansalaisaktiivisuus, luovat ratkaisut ja arjen elämäntaidot. Esimerkiksi oululaisessa baarissa yleisesti esiintyvään ongelmaan oli joku aktiivinen kansalainen puuttunut kirjoittamalla: Kuka tahansa osaa kusta lattialle, mutta ole sankari ja paskanna kattoon. Veikkaan, että tämä sekä naurattaa että vaikuttaa ohilorottelijoihin enemmän kuin asiatyylinen huomautus.

 

 


Jätä kommentti

Päähänpistoja

DSC01107

Mainostin tuossa taannoin Facebook-ystävilleni yrittäväni vähentää turhaa järkeilyä ja koettavani toimia sen sijaan välillä täysin spontaanisti kaikkia mahdollisia seuraamuksia vuositolkulla punnitsematta.

Toteutinkin muutama viikko sitten yhden päähänpiston: ostin Vespa-mopon! Outoa, koska en oikeastaan ole koskaan edes haaveillut moposta. Tanskalaishenkisen kuormapyörän hankkimista sen sijaan olen pohtinut jo vuosikausia. Vespaakaan en olisi varmasti saanut ostettua ihan yksin (saamattomuus), mutta kun puoliso etsi sopivan pelin netistä ja naapuritalon Vespa-entusiasti yllytti ja ylipuhui, annoin päähänpistolle periksi. Et voilà, minusta tuli vespisti.

No, mutta onhan ne nyt hienoja! Jokin siinä ajattomassa tyylikkyydessä puhuttelee.

DSC01111

Shark. Ite hai.

Ja rehellisesti sanoen, Vespa on täällä Espoossa jopa ihan järkevä hankinta. Pääsen sillä kesäaikaan rannalle ja omiin tientoihini aikatauluista riippumatta ja ennen muuta joutumatta kohtaamaan suurinta pelkoani autolla ajamista.

DSC01105

Oikealla ujosti keimailee oma pikku Ginani.

Naapurini, Asfaltti polttaa -blogin vannoutunut vespisti, on kärsivällisesti opastanut minua uudessa harrastuksessani eteenpäin. Tänään kävimme ostamassa minulle Vespa-tyyliin sopivan avokypärän ja samalla hurautimme Café Regattaan saakka kahville. En olisi ikinä uskaltanut lähteä yksin ajamaan isoille teille autojen sekaan, mutta isomman Vespan perässä ei yllättäen pelottanut lainkaan. Toisen peesaaminen on niin helppoa, kun ei tarvitse lainkaan ajatella ;). Ihanaa airheadismiä!

DSC01114

Oho! Ajosukat olivatkin eri paria. Onneksi kukaan ei nähnyt.

 


Jätä kommentti

Sunnuntaista joutokäyntiä

DSC00518

Eilen oli hektinen päivä.  Juoksutreeneihin piti sännätä heti aamusta, jotta ehtisimme kahdeksi todistamaan erään vantaalaisvauvan kastetilaisuutta. Viime vuosi oli vauvojen vuosi – tuttavapiirissäni syntyi loppuvuonna uusi vauva harva se viikko! Jännä nähdä, jatkuuko sama trendi tänä vuonna.

DSC00520

Lauantain tohinan vastapainoksi tänään on otettu lunkisti. Jätin sunnuntain pitkän lenkin väliin lievän nuhaisuuden takia. Sen sijaan menimme koko porukalla ulkoiluttamaan koiraa ja ihailemaan lumista luontoa.

DSC00548

Talvisessa luonnossa on jotain erityisen koskettavaa. Silmä kiinnittyy outoihin yksityiskohtiin. Kun muu luonto tuntuu uinuvan, rumista asioista kuten talventörröttäjistä tulee hurjan kauniita.  Kaikkialla on mielettömän valkoista ja hiljaista. Syksyn pimeyden jälkeen valkoisuus sokaisee.

DSC00551

DSC00563

DSC00573

Nämä mun tyypit on niin ihania ja rakkaita. Illalla saunotaan, syödään poppareita ja katsotaan Harry Potteria.

DSC00550

 


Jätä kommentti

Hengen ja ruumiin ravintoa Träskändan kartanolla

Jatkan itsepintaisesti espoolaisen kotiseuturakkauden etsimistä. Sen verran olen jo ymmärtänyt, että Espoon helmet ovat kulttuuriperintö- ja luontokohteita. Eikä se tietenkään ole mikään ihme, kun Tapiola on kaupungin ainoa kaupunkimainen alue. Siististi cooleja citypöhinöitä kannattaa siis toistaiseksi etsiskellä Helsingistä. Kaikki ne kaksi kertaa kun olen nähnyt Espoossa jotain hipsterintapaista, olen ollut lentää hämmästyksestä persuuksilleni. Yksi henkilö liikkuu todistettavasti kotini suunnalla tavarafillarilla.

Eilen oli kuitenkin palanen kaupunkikultturia tarjolla yhdessä Espoon hienoimmista kulttuuriperintökohteista. Träskändan kartanopuistossa nimittäin järjestettiin ravintolapäivän tapahtuma. Kartano on peräisin 1700-luvulta, mutta loisteliaimmillaan se on ollut Aurora Karamzinin aikaan 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin kartanossa vietettiin ylellisiä juhlia, joihin tuli vieraita eri puolilta Eurooppaa.

IMG_20150516_185257

Monien eri vaiheiden jälkeen kartano on päätynyt Espoon kaupungin omistukseen, ja se on päässyt rapistumaan. Kartanoa ympäröi noin 32 hehtaarin puistoalue, joka on luontoarvoiltaan erittäin merkittävä. Se on suojeltu, sillä alueelta on löytynyt ainakin seitsemän uhanalaiseksi luokiteltua lajia.

IMG_20150516_185408

Kuten kuvasta näkyy, piknik-vilttinsä olisi mahtunut kartanon pihanurmikolle levittämään vielä moni muu. Ruokapisteiden ohella ohjelmassa oli ehtaa punaviherhörhöilyä: historiakierrosta, villivihannesneuvontaa, luontoretkeä, joogaa ja musiikkia. Tapahtumaan oli kuulemma haettu mallia Tampereen Pyynikiltä.

IMG_20150516_185050

Itse keskityin herkutteluun. Pink Lemonin vaunusta tilasin villivihannespiiraan, mustaherukkaraakakakkua, limemacaronin ja vihreää teetä. Leivonnaiset olivat h-e-r-k-u-l-l-i-s-i-a! Myös hinta-laatusuhde oli melko vakuuttava, sillä settini maksoi vaatimattomat 10 €. Pink Lemon on lohjalainen konditoria, jota tämän perusteella tekee mieli suositella juhlatarjoilujen tilauspaikaksi. Lisäksi ostin Mongolian-matkaa varten varoja kerääviltä seurakuntanuorilta mongolialaisia taikinapalleroita, mutta niitä ei voi varsinaisesti sanoa kulinaristiseksi kokemukseksi. Hortoilu eli villivihannesten ja -yrttien hyödyntäminen ruoanlaitossa kiehtoo – saa nähdä, saanko asian suhteen mitään aikaan, vaan jääkö se samanlaiseksi epämääräiseksi kiinnosteluksi kuin asiat elämässäni yleensäkin.

IMG_20150516_143321

Liikkeellä oli paljon perheitä. Moni tuli paikalle polkupyörällä, mikä on mukavaa ottaen huomioon, että olemme Espoossa. Olin jopa elätellyt toiveita pyörällä liikkujista etukäteen ja visioinut itseni ottamassa ensimmäisen Espoo Cycle Chic -otokseni. Se ei onnistunut, sillä pyöräilijät olivat sonnustautuneet käytännöllisiin urheiluasuihin – niin kuin valtaosa kävijöistä muutenkin. Suomalainen tuulipukukansa <3. Päädyin kuvaamaan oman pyöräni kevätauringossa.

IMG_20150516_185011


Jätä kommentti

Maaliskuu-blääh

IMG_20150308_131121

Mitä tehdä, kun ulkona näyttää tältä? Brunssilla ei voi jatkuvasti istua, eikä koko ajan jaksa lukea kirjoja. Kuva on muuten otettu Leppävaaran Peroba Cafén erkkeri-ikkunasta. Kiva, espoolainen brunssipaikka ja kahvila.

Meillä tuli kotona kiistaa siitä, kumpi on pahempi, maaliskuu vai marraskuu. Minulle maaliskuu on aina ollut inhokkikuukausi numero yksi. Maaliskuussa on olevinaan kevät jo alkanut, vaikka oikeasti on kylmää, märkää, harmaata, rumaa ja likaista. Valon määrä on lisääntynyt, mutta lumen alta paljastuu vain roskia, hiekkaa, koiran jätöksiä ja mädäntyneitä lehtiä. Marraskuun pimeys on armollisempaa.

Kun maaliskuusta on päästy, alkaa huhtikuu. Katupölyä, siitepölyä, silmiä kirvelevää auringonpaistetta, kevätväsymystä, työkiireitä, likaisia ikkunoita ja juhlapyhistä pitkäveteisin: pääsiäinen. En todellakaan ole kevätihminen. Muista vuodenajoista pidän ja odotan niiden alkamista innolla. Kesään, syksyyn ja talveen liittyy kaikenlaista mukavaa tekemistä, mutta keväälle sellaista on vaikea keksiä.

Muutama viikko sitten varauduin tähän alkaneeseen koitokseen tekemällä Pinterestiin kevätkuukausille mukavan to do -listan. Sieltä sitten vaan poimimaan mukavaa tekemistä. Eilisaamuna oli hetken melkein kaunista, joten lähdimme viemään Keskuspuistoon suunnistusrasteja seuran harjoituksia varten. Koiran onnellisuus metsäyhteislenkistä tarttui kaikkiin. Ja metsä on kaunis keväälläkin – tarkemmin ajateltuna metsä on aina kaunis. Se on suorastaan liikuttavan turvallinen ja rauhoittava paikka.

Suosittelen.

IMG_20150308_130222

P.S. Eilen joku ehti jo kommentoida, että koira on pidettävä tähän aikaan vuodesta kiinni. Totta. Puolustukseksemme sanottakoon, että koira oli vapaana vain metsäisimmät pätkät, joissa talutushihna tarttui puihin ja risuihin. Lisäksi se juoksi koko ajan letkassa ”isinsä” kannoilla ja ”maminsa” silmien alla – meidän tulkintamme mukaan oli lain vaatimalla tavalla välittömästi kytkettävissä.


Jätä kommentti

Juhannussiirappia ja muita herkkuja

Tänä vuonna päätin, ettei yksikään raparperinvarsi mene hukkaan, vaan käytän niistä jokaisen luovasti perheen ravitsemiseen. Raparperi sattuu olemaan niitä kasveja, jotka puskevat joka vuosi innokkaasti esiin hoitamattomuudesta huolimatta.

Viime kesänä säilömistäni raparpereista väänsin raparperi-luumulevitteen. Tuo ripulikakan näköinen hodarin sisäpinnalla on sitä itteään. Vähän vastaavaa tavaraa saimme vegaanisella aamiaisella Berliinissä, sieltä tämä idea. Soosi on ulkonäöstään huolimatta sekä herkullista että monikäyttöistä.

P1080385

Parhaat varret säästin raparperipiirakkaan. Tykkään eniten sellaisesta raparperipiirakasta, jossa on jotain kermaviilin tapaista mukana. Piirakka hävisi niin nopeasti parempiin suihin, etten ehtinyt ikuistaa sitä. Sen sijaan laitan tähän pari muuta kuvaa juhannuksen sapuskoista.

P1080401

Jälkiruoaksi hedelmäsalaattia. Hyvää ja terveellistä.

P1080408

Investoin myös muutamaan macaronsiin, onhan juhannus vain kerran vuodessa. Näitä mustia voin suositella, maku muistuttaa hämärästi englanninlakritsia. Kyllä ruoka on e’hanaa!

Mutta palataanpa niihin raparpereihin. Viimeisistä kuivakoista varsista tein siirappia. Sitä tehdään niin, että varret keitetään kattilassa hirmuisen sokerimäärän kanssa. Ajattelin, että litkulla voisi maustaa juomia alkukesäisen raikkaan raparperisiksi. Hyvin toimi, paitsi että eihän sellainen paksu liisteri sekoitu esimerkiksi kuohuviiniin lainkaan. Testailu jatkukoon siis.

P1080452

Lopuksi vielä päivän random-juttu. Sanasta raparperi minulle tulee aina mieleen teatterin ”porinakohtaukset”. Jossain lapsena lukemassani (tai äidin minulle lukemassa) tyttökirjassa nimittäin väitettiin, että teatterissa tehdään taustaporina niin, että näyttelijät hokevat eritahtisesti ’raparperiraparperiraparperi…’ Liekö sitten totta vai tarua, vai olenko keksinyt jutun itse? En millään muista, mikä kirjasarja oli kysymyksessä, mutta samassa sarjassa päähenkilöillä oli usein pussissa suklaa-lakritsisekoitusta, josta sitten hanakasti nappailtiin energiaa päivän koitoksiin. Hmmm… Nyt kun tarkemmin ajattelen, en taida muistaa koko kirjasarjasta muuta kuin nämä ruoka-aineisiin liittyvät asiat. Herkuttelu on selvästi ollut merkityksellistä jo varsin nuorella iällä.


Jätä kommentti

Sunnuntairouvailua

Viime sunnuntai meni stereotyypin mukaisesti espoolaisrouvaillessa. Antaa kuvien puhua puolestaan.

P1080247

Kauppakeskuksesta lapselle vaatteita ja aikuisille kirjoja.

P1080196

Lounaalle Kivenlahden satamaan. (Meillä ei ole venettä eikä sellaista todennäköisesti koskaan tule. Kajakki kelpaisi.)

P1080203

Sataman kreikkalaishenkinen Ravintola Marine – yksi harvoista siedettävistä ravintoloista Espoossa. Marine on kivasti sisustettu ja tunnelma mukavan rento. Pidän siitä, että samassa paikassa voi käydä sekä syömässä, kahvilla että lasillisella.

P1080205

Meze-lautaseni oli ihan kelpo tavaraa. Vatsa tuli täyteen ja hengitys taatusti valkosipulinhajuiseksi…

P1080222

Jälkiruokajätski Haukilahden rannan Café Mellstenissä.

P1080223

Haukilahden ranta on yksi Espoon viehättävimmistä uintipaikoista. Plussaa palveluista!

P1080226

P1080234

Tuttavallinen sorsa

P1080241

Introvertti suomalaissorsa?

Ehkäpä tämä kaikki ei olisi tuntunut niin rouvailulta, ellemme olisi liikkuneet paikasta toiseen autolla ja ellei mies olisi kuitannut laskua. Minulla on vielä selvästi tekemistä tämän roolin omaksumisessa.

P.S. Tarvitse todella kipeästi uuden kameran. Tekniikan ostaminen on vain niin kuolettavan tylsää.


Jätä kommentti

Tervetuloa Espooseen!

Tulevana lauantaina vietetään jälleen Espoo-päivää. Ylihuomenna kannattaa suunnata tänne meille, sillä Suomen toiseksi väkirikkain kunta tarjoaa jos jonkinlaista mielenkiintoista puuhaa niin lapsettomille kuin lapsellisille, kyldyrelleille kuin sporttisille. Espoo-päivän tarjontaan voi tutustua esimerkiksi kaupungin verkkosivujen kautta.

Itse en tällä kertaa pääse melomaan Nuuksion Pitkäjärvelle tai ihmettelemään maisemia Koneen konttorin katolle, sillä häärin Tuomarilan elokuvapäivässä. Koska tämänhetkinen sääennuste lupaa melko viileää ja mahdollisesti jopa sadetta, suosittelenkin oman kylämme elokuvapäivää varauksetta ihan kaikille: lapsille Risto Räppääjää, tuoreille vanhemmille dokumentteja Taiteilijaelämää ja Isältä pojalle, kasvatusalan ihmisille erityisluokasta kertovaa dokumenttia Omaa luokkaansa ja (Tuomarilan) historiasta ja yhteisöistä innostuneille tuomarilalaisen Lasse Naukkarisen intiimiä kuvausta Arvostetulla alueella. Kuten edeltä saattoi hoksata, päivän teemoja ovat kasvaminen, koulu sekä perhe- ja ystävyyssuhteet. Näihin aiheisiin sukelletaan pääosin espoolaisten dokumentaristien luotsaamina.

Tuomarilan elokuvap

Tässä elokuvapäivän ohjelma kellonaikoineen:

12:00 Mari Rantasila: Risto Räppääjä ja viileä Venla

13:45 Taiteilijaelämää-dokumentin ohjaaja Lasse Naukkarinen kertoo teoksen taustoista

14:00 Lasse Naukkarinen: Taiteilijaelämää

15:00 Visa Koiso-Kanttila: Isältä pojalle

17:00 Iiris Härmä: Omaa luokkaansa

18:10 Tapaaminen Omaa luokkaansa -dokumentissa esiintyvän erityisopettajan, Ulla Nevalinnan, kanssa

18:30 Lasse Naukkarinen: Arvostetulla alueella

19:30 Yleisökeskustelu dokumentista Arvostetulla alueella yhdessä Lasse Naukkarisen kanssa

Elokuvapäivän järjestää Tuomarila-seura ry yhteistyössä paikallisten yhdistysten ja yhteisöjen kanssa. Kaupunginosayhdistystoiminta voi kuulostaa kalkkeutuneelta muinaisjäänteeltä tai tuoda mieleen kaikkea uutta ja erilaista vastustavat nimbyilijät, mutta Tuomarilassa tilanne on onneksi aivan toinen. Omalta kohdaltani voin sanoa hetkeäkään epäröimättä, ettei mikään/kukaan muu ole saanut minua tuntemaan itseäni niin tervetulleeksi uudelle kotipaikkakunnalleni kuin seurassa toimivat pitkän linjan espoolaiset. Moni heistä on jo eläkeiässä, mutta hitsi vie, jos itse olen heidän ikäisenään yhtä aktiivinen, avoin ja hyväntuulinen, niin saan olla elämälle paljosta kiitollinen. Iso hatunnosto heille!

Joko muuten luitte Riikka Venäläisen kolumnin espoolaisuudesta? Jos ette, niin kannattaa lukea. Meitä on moneksi ;).