Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Onnellisuusharha

DSC01051

Ihana espoolainen rivitalon piha täydessä kukkaloistossaan.

Olen varmasti maininnut opiskelleeni joitakin kursseja sosiaalipsykologiaa. Siinä vasta kiinnostava aine! Ihmisen vajavaisuudesta – jota inhimillisyydeksikin kutsutaan – kiinnostuneena luin erityisellä riemulla kaiken, mikä käsitteli  ajatteluharhoja ja -vääristymiä. Nämä aivojen meille tekemät kepposet ovat ihastuttavia. Vaikka ihmiskunnan osaaminen ja kehittyminen erityisesti teknologian alalla on päätähuimaavaa, ei sosiaalinen älykkyytemme ole kehittynyt läheskään samaa vauhtia. Insinööri voi olla arkisessa ajatelussaan todella hölmö.

Tyypillisiä ajatteluharhoja ovat esimerkiksi yksimielisyysharha (false consensus effect) ja kuviteltu ylemmyys (illusory superiority). Yksimielisyysharhalla tarkoitetaan sitä, että ihminen tuppaa kuvittelmaan, että kaikki kokevat ja tulkitsevat tilanteita samalla tavalla kuin hän itse. Minulla meni ainakin 30 vuotta ymmärtää, että jopa samasta kulttuuritaustasta tulevien ihmisten kokemusmaailmassa on aivan hirvittävän paljon vaihtelua. Esimerkiksi työpaikalla nämä erilaiset tulkinnat samasta tilanteesta eivät lakkaa hämmästyttämästä minua. Kuvitellulla ylemmyydellä puolestaan tarkoitetaan sitä, että ihmisellä on taipumus yliarvioida omia kykyjään. Siksi  esimerkiksi lähes jokainen autoileva ihminen kuvittelee olevansa ”keskimääräistä parempi” autoilija.

DSC01070

Huh, huh, tulipa huhkittua. Nyt oon kyllä ansainnut lasin roséviiniä parvekkeella.

Joukkoharhalla (pluralistic ignorance) tarkoitetaan tilannetta, jossa ryhmän jäsenet luulevat olevansa ainoita tai ainakin harvoja poikkeavia yksilöitä ryhmässään ja kätkevät todelliset ajatuksensa. Tyypillinen esimerkiksi tästä on tilanne, jossa saman viiteryhmän nuoret kuvittelevat muiden ryhmän jäsenten olevan seksuaalisesti itseä kokeneempia. Harhaa vahvistaa se, että omaa ”poikkeavuutta” peitellään puheilla.

DSC01097

Kävin vähän vespailemassa, kun lähistöllä oli sopivasti käsityöläisten korumyyntitapahtuma. Mukaan lähtivät nämä – kierrätysnahkaa, tietty. Ihanan eettistä ja ekologista!

Oma käsitykseni on, että tässä sosiaalisen median ajassa meidät on vallannut joukkoharha, jonka mukaan muut ovat onnellisempia kuin mitä itse on. Muilla on elegantimpi garderobi, kauniimmat pihat, parempaa ruokaa, enemmän ystäviä, toimivampi parisuhde ja muutenki kaikin puolin onnellisempi elämä. Harva haluaa tai uskaltaa näyttää elämästään sitä rosoisempaa puolta. Someen halutaan ehkä ikuistaa pienet onnelliset hetket tai ei siellä haluta leimautua valittajiksi. Eikä ihme, koska ”positiivisuus” ja onnellisuuden metsästäminen on ollut jo pitkään muodikasta – luojan kiitos, tätä trendiä on myös alettu kritisoida muutenkin kuin vain somehattaralle ivailevissa satiiriblogeissa.

DSC01102

Mies ja koirakin ovat niin suloisia. Jaadi jaadi.

Vaikka itse olen täysin tietoinen siitä, että someen postataan vain murto-osa omasta elämästä, saatan silti saada onnellisuusvirrasta huonon fiiliksen. Näin sunnutaiaamuna voin hyvinkin istua aamiaisella pari tuntia muiden juttuja selaillen. Aikani muiden aamulenkkikuvia katseltuani havahdun siihen, että istun edelleen perseelläni yöpuvussa ja tukka rasvaisena, tiskit on tiskaamatta, kaikki muutkin hommat hoitamatta enkä itse mennytkään heti aamusta juoksemaan, vaikka niin oli tarkoitus. Eihän sellaisesta voi tulla muuta kuin huono olo.

Miksi sitten jään selailemaan muiden elämää? Tai miksi jaan itse omaa elämääni somessa? Miksi käytin tämän aamun tämän postauksen kirjoittamiseen? En osaa sanoa. Kai se jonkin tarpeen tyydyttää.

Nyt joka tapauksessa menen suihkuun, vaihdan päälle päivävaatteet ja laitan hihat heilumaan. Alla vielä muutama kuva siitä, miltä meidän puutarha-auvolassa tällä hetkellä näyttää. Noin niin kuin vastapainoksi viime viikonlopun kuville. Olisi kiva kuulla, millaisia fiiliksia muiden some feedit lukijoissani herättää!

DSC01118

Terde kaipaisi ehostusta. Tai ihan vaan räjäyttämisen taivaan tuuliin.

DSC01119

Loppukesä meneekin sitten kesäolkkaria puhtaana pitäessä.

DSC01120

Omenankukan elämänkaari on lyhyt.

 

DSC01121

Osa terälehdistä on edelleen puussa. Ei kannata vielä lakaista.


Jätä kommentti

Päähänpistoja

DSC01107

Mainostin tuossa taannoin Facebook-ystävilleni yrittäväni vähentää turhaa järkeilyä ja koettavani toimia sen sijaan välillä täysin spontaanisti kaikkia mahdollisia seuraamuksia vuositolkulla punnitsematta.

Toteutinkin muutama viikko sitten yhden päähänpiston: ostin Vespa-mopon! Outoa, koska en oikeastaan ole koskaan edes haaveillut moposta. Tanskalaishenkisen kuormapyörän hankkimista sen sijaan olen pohtinut jo vuosikausia. Vespaakaan en olisi varmasti saanut ostettua ihan yksin (saamattomuus), mutta kun puoliso etsi sopivan pelin netistä ja naapuritalon Vespa-entusiasti yllytti ja ylipuhui, annoin päähänpistolle periksi. Et voilà, minusta tuli vespisti.

No, mutta onhan ne nyt hienoja! Jokin siinä ajattomassa tyylikkyydessä puhuttelee.

DSC01111

Shark. Ite hai.

Ja rehellisesti sanoen, Vespa on täällä Espoossa jopa ihan järkevä hankinta. Pääsen sillä kesäaikaan rannalle ja omiin tientoihini aikatauluista riippumatta ja ennen muuta joutumatta kohtaamaan suurinta pelkoani autolla ajamista.

DSC01105

Oikealla ujosti keimailee oma pikku Ginani.

Naapurini, Asfaltti polttaa -blogin vannoutunut vespisti, on kärsivällisesti opastanut minua uudessa harrastuksessani eteenpäin. Tänään kävimme ostamassa minulle Vespa-tyyliin sopivan avokypärän ja samalla hurautimme Café Regattaan saakka kahville. En olisi ikinä uskaltanut lähteä yksin ajamaan isoille teille autojen sekaan, mutta isomman Vespan perässä ei yllättäen pelottanut lainkaan. Toisen peesaaminen on niin helppoa, kun ei tarvitse lainkaan ajatella ;). Ihanaa airheadismiä!

DSC01114

Oho! Ajosukat olivatkin eri paria. Onneksi kukaan ei nähnyt.

 


Jätä kommentti

Pala rauhaa

 

DSC00681

Takana on raskas mutta tietynlaista tyydytystä tuottanut työviikko. Se meni keskisuomalaisissa paukkupakkasissa, nuorisokeskus Piispalassa Kannonkoskella. Kolme erittäin täyttä päivää 34 nuorisotyöntekijän ja nuoren aktivistin kanssa rauhanteeman ympärillä.

DSC00689

Kaikilla osallistujilla oli yhteinen tavoite: toimia aktiivisesti nuorten parissa oikeudenmukaisemman ja rauhanomaisemman yhteiskunnan puolesta. Vaikka radikaalista on tullut kirosana, ilman radikaaleja maailma ei ikinä muuttuisi. Naisilla ei olisi äänioikeutta, orjuutta ei olisi lakkautettu eikä rytmimusiikista tullut valtavirtaa. Vihapuheen ja -tekojen täyttämä maailma vaatii myös radikaalimpaa nuorisotyötä. On uskallettava olla muutakin kuin ”palveluntarjoaja” – kasvattaja, jolla on taitoja ja keinoja puuttua vähättelyyn, kiusaamiseen ja vihaan.

Lisäksi tarvitaan arvoja ja luottamusta siihen, että omalla työllä on merkitystä. Rauhaakin voi rakentaa tai jopa kursia kokoon pala palalta. En voi muuta kuin ihailla esimerkiksi niitä palestiinalaisia, israelilaisia ja ukrainalaisia, jotka epätoivoisesta tilanteesta huolimatta jaksavat uskoa tulevaisuuteen. Sitä taustaa vasten espoolaisen rivitaloyhtiön ”lumisodat” ja muut mikrokonfliktit tuntuvat höyhenenkevyiltä taakoilta kantaa.

DSC00719

Vaikka viikko oli järjettömän hektinen, sain kuitenkin parin lyhyen happihyppelyn aikana tallennettua muutaman palan Piispalan rauhaa. Onko mitään rauhoittavampaa kuin alkuillan sininen hetki tai talven lumivalkeuden keskeltä kohoavat majestettiset männyt?

DSC00722

 


Jätä kommentti

Sunnuntaista joutokäyntiä

DSC00518

Eilen oli hektinen päivä.  Juoksutreeneihin piti sännätä heti aamusta, jotta ehtisimme kahdeksi todistamaan erään vantaalaisvauvan kastetilaisuutta. Viime vuosi oli vauvojen vuosi – tuttavapiirissäni syntyi loppuvuonna uusi vauva harva se viikko! Jännä nähdä, jatkuuko sama trendi tänä vuonna.

DSC00520

Lauantain tohinan vastapainoksi tänään on otettu lunkisti. Jätin sunnuntain pitkän lenkin väliin lievän nuhaisuuden takia. Sen sijaan menimme koko porukalla ulkoiluttamaan koiraa ja ihailemaan lumista luontoa.

DSC00548

Talvisessa luonnossa on jotain erityisen koskettavaa. Silmä kiinnittyy outoihin yksityiskohtiin. Kun muu luonto tuntuu uinuvan, rumista asioista kuten talventörröttäjistä tulee hurjan kauniita.  Kaikkialla on mielettömän valkoista ja hiljaista. Syksyn pimeyden jälkeen valkoisuus sokaisee.

DSC00551

DSC00563

DSC00573

Nämä mun tyypit on niin ihania ja rakkaita. Illalla saunotaan, syödään poppareita ja katsotaan Harry Potteria.

DSC00550

 


Jätä kommentti

Viisi vuotta äitipuolena

20140726_184933

Jonkin aikaa sitten heräsin siihen ajatukseen, että vietämme aivan näinä päivinä puolisoni tyttären kanssa ensitapaamisemme viisivuotispäivää. Jännää. Voiko siitä olla jo niin pitkä aika?

Olen puhunut (vai pitäisikö sanoa saanut puhua?) äitipuolena olemisesta aika vähän. Oikeastaan en tiedä, miksi näin on. Muistan sen, kun joku ensimmäisen kerran kysyi, miten meillä tytärpuolen kanssa asiat sujuvat. Olin työmatkalla Köpiksessä, jossa sekä ruotsalainen että norjalainen kollegani halusivat tietää, kuinka uusi parisuhde ja perhe-elämä olivat lähteneet liikkeelle. Tuntui tosi hyvältä, että jotakuta elämäntilanteeni kiinnosti ja että edes joku tajusi, ettei äitipuolen rooli ole se kaikista helpoin omaksua!

Ehkä puhumattomuutta edesauttaa se, että uusperheasetelmaa pidetään lähtökohtaisesti jotenkin ongelmallisena. Erityisesti jos äitipuolella ei itsellään ole lapsia, saatetaan satuttamisen pelossa aristella lapsiaiheesta kyselemistä. Oma kokemukseni on, että monet kuvittelevat edelleen kaikkien naisten haluavan biologisia lapsia. Minullekin on monta kertaa todettu, että vielä se mieli muuttuu, kun olen sanonut epäröiväni asian suhteen. Ehkä lapseton äitipuoli on niin surkeankuuloinen kombo, että se vetää ison osan väestä aivan hiljaiseksi :)?

Olen verrannut äitipuoleksi tulemista liikkuvaan junaan hyppäämiseen: mukaan pyrkivällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin juosta niin perkeleesti ja ponnistaa, kyytiin pääseminen joko onnistuu tai ei. Ja jos onnistuu, niin junan suunta on joka tapauksessa jo selvä, joten ei auta kuin istua alas ja odotella, että määränpää selviää. Matkakavereilta kyselemällä saa asioita selvemmäksi, mutta ihan kaikkiin juttuihin ei välttämättä koskaan pääse mukaan. Joka tapauksessa oma sopetumiskyky ja aktiivisuus on avain onnistumiseen.

DSC00282

Näin viiden vuoden jälkeen homma alkaa jo omalla kohdallani skulata varsin mukavasti. Muutama tuttu on parin viime vuoden aikana uskaltautunut kysymään, miltä tuntuu, kun on teini-ikäinen kotona. Heille olen vastannut, että ihan mukavalta tuntuu. Noin niin kuin periaatteessa kai lapsista pitäisi tulla vuosi vuodelta viisaampia ja kykeneväisempiä, ja sitä myöten myös kiinnostavampia ja aina vain enemmän omia persooniaan. Ehkä se lapsen itsellistyminen on vaikeampaa biologisille vanhemmille kuin meille puolikkaille? Itse ainakin nautin siitä, että lapsi on vähemmän hoivattava ja enemmän omilla aivoillaan ajatteleva, fiksu ja pärjäävä naisenalku.

2014-07-24 17.40.18

On pakko sanoa, että tytärpuolen kautta elämään on tullut paljon tosi konkreettisia hyviä asioita. Ensinnäkin hänen ansiostaan olen selvästi parempi ja läsnäolevampi täti veljeni tyttärelle. Vietämme paljon loma-aikoja yhdessä, mikä on meille kaikille vain ja ainoastaan hauska asia. Olemme nauraneet yhdessä niin monet hyvät naurut, etteivät ne ihan heti unohdu.

Toiseksi hevoset ovat palanneet elämääni. Koska molemmat tytöt harrastavat ratsastusta, yhteiseen lomailuun kuuluu yleensä myös hevostelua. Se lämmittää kummasti entisen hevostytön sydäntä!

Uusperhevuodet ovat kasvattaneet minua ihmisenä, pakottaneet kohtaamaan omat hyvät ja huonot puoleni. Mutta sen lisäksi teinikäisten elämän seuraaminen myös ammatillisesti kehittävää. Työhöni kuuluu viestiä nuorille ja olla perillä heidän maailmastaan. Mistä muualta saisin yhtä hyvää ensikäden tietoa ja perehdytystä nuorten elämään kuin jakamalla arkeani yhden nuoren kanssa?

DSC00344


Jätä kommentti

Vanhan vuoden vanhat kujeet

Nykyään on muodikasta tehdä vuoden lopussa jonkinlainen tilinpäätös ja julkistaa se koko kansalle sosiaalisessa mediassa. Pysyäkseni valtavirran pöhinöissä mukana on minunkin tehtävä sellainen. Mitä siis jäi käteen armon vuodesta 2015?

Vuoden alussa hehkuttelin yhtäkkiä lisääntynyttä vapaa-aikaa. Lopetin sivutoimiset opiskelut ja keskityin iltaisin katsomaan televisiota. Tai oikeastaan minulla oli sellainen tavoite, että laittaisin vähän useammin ja vähän monipuolisempaa ja terveellisempää ruokaa. Mitään tilastoa en ole onnistumisesta pitänyt, mutta noin näppituntumalta sanoisin, että välillä tavoitteessa on onnistuttu, välillä ei. Eli ei mitään uutta auringon alla.

Yksi syy opiskelujen lopettamiseen oli huono omatunto. Olin koko ajan kiinni kirjoissa, ja mieheni teki käytännössä paljon minua enemmän kotitöitä. Tuntui, että olen maailman huonoin vaimo ja hirveä hyväksikäyttäjä. Menneenä vuonna mieheni puolestaan oli ison osa omasta vapaa-ajastaan kiinni valmennushommissa: usein läsnä vain fyysisesti, henkisesti jossain urheilumaailmoissaan. Tämän seurauksena tein ehkä vähän enemmän (tästäkään ei ole tilastoja…) kotitöitä, mutta laatuaikaa pariskuntana ei silti ollut yhtään entistä enempää.

Yleensä olemme käyneet kerran vuodessa jossain lyhyellä yhteisellä lomalla. Tänä vuonna sellaiseen ei ollut aikaa. Talviloman tosin vietimme isolta osin kahdestaan. Tarkoitus oli viettää sitä hiihtäen. Ikävä kyllä sää Pohjois-Karjalassa oli niin lämmin, että hiihtäminen ei ollut kivaa kuin kaksi päivää. Sitten saimme suojakelistä tarpeeksemme.

Pielinen helmikuussa 2015

Miehen valmennushommista johtuen olen ollut välillä yksin kotona. Siis mitä ihmettä? Sellaista kun ei ole tapahtunut moneen vuoteen! Aluksi olin ihan fiiliksissä siitä, että voin viimeinkin elää itsekkäästi ja tehdä mitä huvittaa. No, totuus olikin vähän toisenlainen: koiran ulkoiluttaminen, päivätyöt, juokseminen, kaupassa käynti, ruoanlaitto, kodinhoito – mihinkään muuhun ei jäänyt aikaa. Se siitä itsekkyydestä. Muutaman päivän jälkeen tuli puolisoa ihan helvetillinen ikävä.

Sellainen uusi asia tapahtui viime vuonna, että investoin personal traineriin. Juoksutrainer minulla on omasta takaa, mutta tämän trainerin tehtävä oli saada minut innostumaan lihaskuntoharjoittelusta ja siinä sivussa tehdä minulle juoksua tukeva harjoitusohjelma sekä varmistaa, että teen liikkeet oikein. PT:n palkkaaminen tuntui jotenkin turhuuksien turhuudelta. ”Periaatteessa” tiedän kaiken minkä PT:kin. Sitä paitsi mitä järkeä on palkata joku treenaamaan tällaista vanhaa luuskaa? Se on niin kallistakin.

Näin jälkikäteen voin sanoa, että PT:n täsmäapu tuli tarpeeseen. Vaikka ruokavalioni on pysynyt muuten melko samanlaisena kuin ennen, ovat aamiaiseni entistä terveellisempiä ja olen alkanut kiinnittää rasvojen laatuun paljon enemmän huomiota. PT osasi myös neuvoa lihaskuntoliikkeiden tekniikassa ja teki minulle toiveideni mukaiset ohjelmat: hotellihuoneessa tehtävän pikatreenin matkapäiviä varten ja kahvakuulan avulla tehtävän kotitreenin. Molemmat ohjelmat ovat kokonaisvaltaisia ja tehokkaita, liikkeet ovat juuri minulle sopivan vaativia. Hommaan ei lopulta mennyt edes niin hirveästi rahaa, kun ajattelee, mitä kuntosalin jäsenyys tai monet ryhmäliikuntatunnit maksavat.

Työrintamalla, jos oikein muistan, ei tapahtunut mitään uutta. Kehitys kehittyi. Aina vaan hullummaksi meni. Yhä enemmän sai käytää aikaa olemassa olonsa merkityksen todisteluun ja sähköisiin järjestelmiin – samaa shittii siis. Työmatkoja oli mm. Brysseliin, Berliiniin, Malmöhön, Osloon, Mollinaan, Vilnaan ja Hampuriin.Hampurissa en ollut ennen käynyt, ja siitä tykkäsin. Seppo Räty on muutenkin väärässä Saksan suhteen; se ei ole paska maa. Myös Etelä-Ruotsi oli tosi jees.

DSC00045

Kokous ei voi olla huono, jos jaloissa makaa koira – Kolin Ryynänen

Parhaimpana työmatkana on kuitenkin jäänyt mieleen käynti Kolilla kesän lopulla. Huonojen julkisten yhteyksien takia minun piti matkustaa paikan päälle edellisenä iltana ja jäädä varsinaisen työkeikan jälkeen vielä hetkeksi hengaamaan. Käytin tilaisuuden hyväkseni käymällä ilta- ja aamulenkillä Kolin mäkisissä maastoissa ja rentoutumalla pari tuntia Sokos Hotellin yhteydessä olevassa spassa. Kesällä kylpylässä sai pöllöillä melkein yksin. Siellä minä lilluin ulkoilmapaljussa maisemia katselemassa ja palkka juoksi!

Meidän gängi – Lissabon

Kesälomalla olimme Portugalissa, mikä oli myös kivaa. En osaa sanoa, kumpi oli kivempi, Lissabon vai pieni rantakaupunki Lagos. Molemmissa joka tapauksessa vietimme useamman päivän ja molemmat tulivat tarpeeseen. Olimme liikkeellä juuri oikeaan aikaan. Kesäkuun lopulla oli jo tosi lämmintä, mutta suurimmat turistilaumat eivät olleet vielä saapuneet apajille. Muito bem!

Vatsa sisään, rinta ulos – espoolaisrouva uima-altaalla

Vaikka kesällä olin pitkään todella kipeänä, on juoksuvuosi ollut kuitenkin varsin tyydyttävä. Mitään pitkiä treenitaukoja ei ole ollut, ja marraskuussa päätin viimein alkaa treenata maratonille. Välillä on ollut usko koetuksella, lähinnä erilaisten pikku vaivojen takia. On ollut kipeytynyttä pohjetta, plantaarifaskiittia ynnä muita kolotuksia. Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että olen löytänyt niihin hoitokeinot. Siitä olen erityisen ylpeä, että olen juossut koko syksyn kiltisti yksin ja kitisemättä. Puolisoni polvi nimittäin kipeytyi loppukeväällä ja kesäkuun lopussa se leikattiin. Toipuminen on ollut hidasta, joten hänen kanssaan en ole juossut yhtään lenkkiä yli puoleen vuoteen. Koska minä olen juossut paljon ja hän vähän, kotityöt ovat jälleen kasautuneet hänelle. Nothing ever changes.

DSC00444

Ottotauko – Kuopio

Jos vuodesta voi jotain summata, niin sen, että varsin tasaista ja yllätyksetöntä on ollut. Arki on ollut sitä samaa vanhaa, ihan hyvää sinänsä, mutta ehkä vähän tylsää. Mutta se on ihan ookoo, että kaikki on ihan ookoo.

Lopuksi vielä tiedote alkaneelle vuodelle: ei uusia kujeita näköpiirissä.


Jätä kommentti

Juoksemisessa tärkeintä on juokseminen

DSC00014

Olen valitellut pitkin vuotta ahdistustani koko elämän vallanneeseen hifistelyyn. Usein tuntuu, ettei missään asiassa tavallisuus ja keskinkertaisuus ei riitä, vaan kaiken pitäisi olla viimeiseen asti hiottua, tarkkaan harkittua, alan guruilta lainattua mutta kuitenkin uniikkia ja ekslusiivista.

Juoksuharrastajien keskuudessa tämä näkyy mm. siinä, että juoksemista tärkeämpiä puheenaiheita on kaikki muu kuin juokseminen: palautusjuomat, kompressiosäärystimet, kynnystestit, askellustekniikat, tankkaus, sykemittarit, osteopaatit, kinesioteipit, kiropraktikot, juoksualustat jne. Hiljattain todistin jopa kiivasta väittelyä sellaisista termeistä, joille ei ole olemassa vakiintuneita merkityksiä (polku- vs. maastojuoksu).

DSC00018

Vaikka juoksu on erittäin yksinkertainen harrastus, hifistelypuhe saa sen kuulostamaan niin monimutkaiselta, että harjaantumaton saattaa pelätä koko ajan tekevänsä jotain väärin. Vähän aikaa sitten minulta kysyttiin, paljonko 1½ tunnin urheilusuorituksen jälkeen pitäisi juoda. Olin niin hölmistynyt kysymyksestä, etten oikein osannut vastata siihen mitään järkevää. Sopersin vain jotain nestevajeen määrään vaikuttavista tekijöistä. En nimittäin ole koskaan miettinyt, paljonko lenkin jälkeen pitäisi juoda! Tähän saakka olen selvinyt kuivumatta ihan vaan fiilispohjalta. Oma mittarini on ollut niinkin eksoottinen kuin virtsan määrä ja väri. Pissa kertoo, milloin voi palata normaalin nestemäärään.

Tavallinen kuntoilija ei tarvitse välttämättä laktaattitestejä ja juoksuvalmentajaa* tullakseen paremmaksi juoksijaksi. Omia kynnysarvojaan ei tarvitse tuntea, vaan treenata kehon tuntemusten mukaisesti. Ihminen pystyy kyllä tunnistamaan, juokseeko peruskestävyys- vai vauhtikestävyysalueella. Sykemittari helpottaa asiaa, mutta ilmankin pärjää! Kun miettii Paavo Nurmen varusteita, voi vain todeta, että ilman teknologiahärpäkkeitäkin voi painella aivan järjettömän kovaa.

DSC00031

Kuntoilija tarvitsee eniten sitä itseään eli juoksemista. Alussa on melkein sama miten juoksee, kunhan juoksee säännöllisesti ja muistaa välillä vähän syödä ja lepuuttaa. Oleellisin oheiskysymys on, miten säilyttää treenimotivaatio alkuinnostuksen jälkeen.

Myös tavoitteellisemmin treenaavan kuntoilijan kehittymisen kannalta tärkeintä on juokseminen. Silloin pitää jo tuntea oma kroppansa hieman paremmin ja tietää vähän enemmän oikeasta harjoittelusta, mutta edelleen keskiössä on juokseminen. Oikealla juoksemisella tavoiteajoista kurotaan pois minuutteja, härpättimillä ehkä sekunteja. Itse asiassa liiallisen mittailun tuloksena on havaittu urheilijoiden kadottaneen kykynsä luottaa oman kehon tuntemuksiin. Olen kuullut väitettävän, että kenialaiset juoksijat treenaavat täysin päinvastaisin menetelmin: lenkille lähdetään aina hiljakseen ja tunnustellen, ja vasta päivän vire määrittää sen, millainen treeni vedetään.

DSC00036

Uskon, että motivaatio juoksuun säilyy, kun selvittää itselleen, miksi juoksee. Kun tavoite on selvä (eli miksi-kysymykseen on vastattu), pitäisi motivaation säilyttämisenkin olla helpompaa. Itse juoksen, koska nautin siitä. Nautin sekä itse juoksutapahtumasta että sen jälkeisestä hyvästä olosta. Rakastan metsää, luontoa, raitista ilmaa ja poluilla kirmailusta syntyvää vapaudentunnetta. Tykkään myös olla kunnossa ja tuntea itseni voimakkaaksi. Itse asiassa omalla kohdallani liika hifistely ja mittailu tekee sen, että nautinto hukkuu teknisen suorittamisen alle. Eniten pidän sunnuntain pitkistä pk-lenkeistä. Silloin lähden metsään viihtymään: välillä voi poimia vaikka muutaman marjan suuhunsa tai pysähtyä kuulemaan linnunlaulua.

Aloittelevien juoksijoiden ei kannata takertua epäolennaisiin yksityiskohtiin, vaan panna vaan tossulla menemään. *Juoksukoulun käyminen tai juoksuvalmentajan konsultointi uuden harrastuksen alkumetreillä on ihan järkevää, mutta silloin perehdytään aivan perusasioihin kuten oikeaan juoksuasentoon ja -tekniikkaan. Tätä suosittelen erityisesti, jos oma liikuntatausta on vähäinen tai jos juoksu on aina tuntunut vaikealta.

DSC00059

Tässä demonstroimme kuinka kokonaiskuva selkenee hifistelysumun hälvennyttyä.

P.S. Ostin uuden kameran. Se on kompakti. Nämä kuvat ovat kuukauden takaa Kolille suuntautuneelta työmatkalta.


Jätä kommentti

Intohimon kääntöpuoli

intsi1

Olen pohtinut todella pitkään, mitä on se intohimo, josta niin paljon vouhkataan. Vuosi sitten ostin kesälukemiseksi HS Teeman siinä toivossa, että intohimoa käsittelevät artikkelit auttaisivat minua selvittämään, mistä intohimoisessa intohimon puolesta puhumisessa on kysymys. Olin tuntenut olevani jollain tapaa vajavainen, kun en voinut sanoa olevani intohimoinen oikein minkään asian suhteen.

Artikkelit eivät auttaneet minua ymmärtämään asiaa yhtään sen enemmän tai syvällisemmin. Sen sijaan olin lukemisen jälkeen entistä vahvemmin sitä mieltä, että intohimo on vain typerä, ellei jopa vähän vaarallinen, muotitermi. Intohimon voi jakaa seksuaaliseen intohimoon, jonka me kaikki varmaan ymmärrämme jota kuinkin samalla tavalla, ja epämääräisempään asioihin tai tekemiseen kohdistuvaan intohimoon. Juuri tätä jälkimmäistä hehkutetaan, ja sen varaan lasketaan niin kansantalous kuin innovaatioiden syntyminenkin.

Vaikuttaisi siltä, että intohimossa kyse on niinkin tylsistä asioista kuin pitkäkestoisesta kiinnostuksesta, kärsivällisyydestä, perehtymisestä, tutkimisesta, uppoutumisesta, omistautumisesta sekä verestä, hiestä ja kyyneleistä. HS Teeman intohimo-numeron esipuheessa Ilkka Malmberg pääsee heti asian ytimeen. Hän toteaa, että suomen kielen intohimosta puuttuu kärsimys, passio, joka muiden kielten intohimoa vastaavaan sanaan sisältyy.

Intohimoiset oman alansa gurut ovat usein ihailtuja henkilöitä saavutustensa vuoksi, enkä ollenkaan halua vähätellä heitä. Intohimoa, paloa ja loputonta omistautumista yhdelle asialle tarvitaan. Ilman niitä ei synny keksintöjä, voittajia tai tiedettä. Samalla uskon, että nämä intohimokkaat luovat kärsimystä ympärilleen. He ovat rasittavia paitsi itselleen myös muille ihmisille.

intsi2

Tavallisen rivityöntekijän, esimiehen tai yritysjohtajan ei tarvitse olla intohimoinen työtään kohtaan ollakseen hyvä työssään. Liiallinen keskittyminen yhteen asiaan kapeuttaa näkökenttää ja vaikeuttaa sekä muiden ihmisten että erilaisten näkökulmien ymmärtämistä. Maailma on siinä mielessä tasa-arvoinen, että meillä kaikilla on sama määrä tunteja vuorokaudessa. Jokainen oman intohimon parissa vietetty hetki on jostain muusta pois, ja se jos mikä on omiaan synnyttämään vanhaa kunnon fakki-idiotismia. Vain omalla erityisosaamisalalla toimiminen voi luoda myös sellaisen harhaluulon, että osaa ja tietää kaiken. Haluaisin määrätä jokaiselle ”intohimoiselle” lääkkeeksi tasaisin väliajoin sukelluksia epämukavuusalueelle ja muiden ihmisten erikoisaloille!

Jos olet intohimoton kurja, älä huoli! Olet todennäköisesti laaja-alaisempi, monipuolisempi ja parempi työntekijä kuin intohimon ohjaajama hourupää. Ja muutenkin mukavampi ja paremmin toisten ihmisten tarpeet huomioiva tyyppi. Itse asiassa HS Teeman haastattelemista ihmisistä moni mainitsi itsekkyyden olevan intohimon vääjäämätön sivutuote.


Jätä kommentti

Hengen ja ruumiin ravintoa Träskändan kartanolla

Jatkan itsepintaisesti espoolaisen kotiseuturakkauden etsimistä. Sen verran olen jo ymmärtänyt, että Espoon helmet ovat kulttuuriperintö- ja luontokohteita. Eikä se tietenkään ole mikään ihme, kun Tapiola on kaupungin ainoa kaupunkimainen alue. Siististi cooleja citypöhinöitä kannattaa siis toistaiseksi etsiskellä Helsingistä. Kaikki ne kaksi kertaa kun olen nähnyt Espoossa jotain hipsterintapaista, olen ollut lentää hämmästyksestä persuuksilleni. Yksi henkilö liikkuu todistettavasti kotini suunnalla tavarafillarilla.

Eilen oli kuitenkin palanen kaupunkikultturia tarjolla yhdessä Espoon hienoimmista kulttuuriperintökohteista. Träskändan kartanopuistossa nimittäin järjestettiin ravintolapäivän tapahtuma. Kartano on peräisin 1700-luvulta, mutta loisteliaimmillaan se on ollut Aurora Karamzinin aikaan 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin kartanossa vietettiin ylellisiä juhlia, joihin tuli vieraita eri puolilta Eurooppaa.

IMG_20150516_185257

Monien eri vaiheiden jälkeen kartano on päätynyt Espoon kaupungin omistukseen, ja se on päässyt rapistumaan. Kartanoa ympäröi noin 32 hehtaarin puistoalue, joka on luontoarvoiltaan erittäin merkittävä. Se on suojeltu, sillä alueelta on löytynyt ainakin seitsemän uhanalaiseksi luokiteltua lajia.

IMG_20150516_185408

Kuten kuvasta näkyy, piknik-vilttinsä olisi mahtunut kartanon pihanurmikolle levittämään vielä moni muu. Ruokapisteiden ohella ohjelmassa oli ehtaa punaviherhörhöilyä: historiakierrosta, villivihannesneuvontaa, luontoretkeä, joogaa ja musiikkia. Tapahtumaan oli kuulemma haettu mallia Tampereen Pyynikiltä.

IMG_20150516_185050

Itse keskityin herkutteluun. Pink Lemonin vaunusta tilasin villivihannespiiraan, mustaherukkaraakakakkua, limemacaronin ja vihreää teetä. Leivonnaiset olivat h-e-r-k-u-l-l-i-s-i-a! Myös hinta-laatusuhde oli melko vakuuttava, sillä settini maksoi vaatimattomat 10 €. Pink Lemon on lohjalainen konditoria, jota tämän perusteella tekee mieli suositella juhlatarjoilujen tilauspaikaksi. Lisäksi ostin Mongolian-matkaa varten varoja kerääviltä seurakuntanuorilta mongolialaisia taikinapalleroita, mutta niitä ei voi varsinaisesti sanoa kulinaristiseksi kokemukseksi. Hortoilu eli villivihannesten ja -yrttien hyödyntäminen ruoanlaitossa kiehtoo – saa nähdä, saanko asian suhteen mitään aikaan, vaan jääkö se samanlaiseksi epämääräiseksi kiinnosteluksi kuin asiat elämässäni yleensäkin.

IMG_20150516_143321

Liikkeellä oli paljon perheitä. Moni tuli paikalle polkupyörällä, mikä on mukavaa ottaen huomioon, että olemme Espoossa. Olin jopa elätellyt toiveita pyörällä liikkujista etukäteen ja visioinut itseni ottamassa ensimmäisen Espoo Cycle Chic -otokseni. Se ei onnistunut, sillä pyöräilijät olivat sonnustautuneet käytännöllisiin urheiluasuihin – niin kuin valtaosa kävijöistä muutenkin. Suomalainen tuulipukukansa <3. Päädyin kuvaamaan oman pyöräni kevätauringossa.

IMG_20150516_185011


Jätä kommentti

Katutaidetta brysseliläisittäin

Kevään kaksi kiireisintä viikkoa ja pari työmatkaa takana päin. Jälkimmäinen työmatkoista suuntautui Brysseliin, tuohon jokaisen EU-byrokraatin ykköskohteeseen. En ole ikinä oikein lämmennyt Brysselille, vaikka se on – kuulemma – oikeasti ihan kiva kaupunki.

IMG_20150331_212829

Tällä kertaa meillä oli työrupeaman päätteeksi mahdollisuus osallistua kahden tunnin katutaidekierrokselle. Oppaana toimi kaksi nuorta graffitiharrastajaa, jotka kertoivat graffiteista ja niiden tekijöistä rentoon tyyliin. Kierros oli todella kiinnostava. Vetäjillä oli tarpeeksi ensikäden tietoa aiheesta ja monta hauskaa anekdoottia kerrottavaksi.

IMG_20150331_194142

Katutaide on Brysselissä iso juttu. Bryssel on tärkeä sarjakuvakaupunki, ja katukuvassa törmääkin tämän tästä seiniin, joihin on maalattu sarjakuvaa. Meidän kierroksemme keskittyi kuitenkin graffitiin. Oppaidemme mukaan graffititaiteilija on kuin koira, joka merkkaa reviiriään jättämällä taginsä sinne missä sattuu kulkemaan. Brysselissä tagaily on sen verran hard core -hommaa, että siinä käytetään joskus jopa happoa, jottei tagiä voi pestä pois.

2015-03-31 18.31.57

Kuvan tagissa lukee ’e2k’, mikä oppaamme mukaan viittaa ranskan kielen verbiin ’éduquer’ (kouluttaa). Graffitintekijöillä on usein shokeeraavia taiteilijanimiä kuten Mad, Idiot tai Zero. Graffitin leimaaminen nuorten vihaisten miesten harrastamaksi aivotomaksi töhrimiseksi on melko kapea katsontakanta, sillä monilla tekijöillä on jotain sanottavaa. Itse pidän katutaiteessa juuri kantaaottavuudesta, huumorista ja siitä pienestä anarkismista, joka kaupunkitilan omakätiseen muokkaamiseen liittyy. Samalla se tuo taiteen koko kansan ulottuville, korkeakulttuuriksi miellettyjen taidelaitosten ulkopuolelle.

Kuvan keltainen pyörä on kuulemma uusi juttu Brysselissä. Näitä värikkäitä pyöriä on jätetty eri puolille kaupunkia ajamaan (sic!) pyöräilyn ja pyöräilijöiden asiaa.

IMG_20150329_180731

Possumaalaukseen syntyyn liittyy hauskaa spekulointia.Teos on aivan ydinkeskustassa erittäin lähellä poliisiasemaa. Itse asiassa poliisiasema on aivan kulman takana. Ensimmäisen tarinan mukaan kuva possut ovat kuolleita ja viestivät siitä, että talossa oli muinoin teurastamo. Toisen tarinan mukaan possut vain nukkuvat, millä viitataan tyhmiin poliiseihin (pigs), jotka eivät huomaa, että lähistöllä tehdään jättimäistä seinamaalausta.

Kapoiselta Rue des Chandeliersiltä löytyy hauska kohta, jossa kadun toisella puolella on arabialaista kalligrafiaa ja modernia graffitikirjoitusta yhdistelevä monikulttuurinen hybridigraffiti ja toisella puolella kaupunginosassa vuonna 1989 tapahtuneesta patjakapinasta kertova historiankirjoitusgraffiti.

2015-03-31 19.50.13

Pällistelevät turistit ovat saaneet osansa katutaiteilijoiden pilkkakirveestä. Brysselin massiivisen oikeustalon edustalla on suosittu näköalapaikka. Kaiteeseen on kirjoitettu ”tämä ei ole näkökulma” ja silmäiltävään alueeseen on piilotettu viesti, joka suurimmalta osalta jäänee huomaamatta.

2015-03-31 20.15.12

Kas, ”Hollywood”. Ehhehehe.

2015-03-31 20.36.53

Moni entinen kapinallinen on tietysti nykyisin kaupan. Alla liittotalon seinää, johon on tilattu kuva kapinoivista punikeista. Toinen maalaus puolestaan on tehty tilaustyönä baarin ikkunaluukkuihin. Alemman kuvan maalannut kaveri joutui vaihtamaan taiteilijanimensä myytyään itsensä markkinavoimille, sillä kukaan ei olisi ostanut seinäänsä hänen härskiä signeeraustaan.

2015-03-31 20.33.04

Brysselissä on hyvin tyypillistä, että kaunis yhdistyy rumaan, uusi vanhaan, eikä oikein mikään tunnu sopivan yhteen. Itse asiassa se taitaa olla kaupungin viehättävin piirre. Euroopan instituutioiden kotipaikassa paikalliset eivät todellakaan kulje turhantärkeinä ja kovat kaulassa, vaan ovat hyvin rentoja ulkoasunsa suhteen.

IMG_20150331_203100

IMG_20150331_205657

IMG_20150331_205733

Tämä on kuulemma Brysselin vanhin katutaideteos. Sitä ei ole tehnyt kukaan nuori kapinallinen, vaan katukivetykseen kyllästynyt mummeli. Ah, ma nauran!

IMG_20150331_205510