Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Vielä kerran: katsaus vuoteen 2013

Kärsin flunssasta kotona ja haudon synkkiä ajatuksia. Telkkaria en saa töllöttää, kirjaan en jaksa keskittyä, joten onni tulkoon internetistä.

Muutama tuttava on Facebookissa summannut vuotensa, ja monille näyttää tapahtuneen kauheasti kaikkea, onneksi pääasiassa hyviä asioita. Jopa mieheni, jolle ei juuri tapahdu mitään erityistä ja joka ei yleensä edes halua mitään erityistä tapahtuvaksi, keksi eilen muutaman mieleen painuneen hienon jutun viime vuodesta. Minä kuuntelin monttu auki ja totesin, että mulle ei ainakaan ole tapahtunut mitään kivaa.

Plarasin äsken tietokoneeni kuvakansioita ja totesin, että jotain kivaa ja erityistä on viime vuodestakin jäänyt mieleen. Onneksi on valokuvat, jotka todistavat, ettei kaikki ole ollut ihan niin synkkää kuin mieleni antaa ymmärtää.

Istanbul 148

Vuoden paras työmatka suuntautui Istanbuliin. Vaikka sää oli kurja, oli matka hieno: jännittävä kaupunki, hyvin räjähdysaltis poliittinen tilanne, mukavaa seuraa. Pääsimme kurkistamaan Turkin ympäristötilanteeseen ja -järjestöihin, näkemään kaupunkia usealta laidalta ja käymään keskusteluja paikallisten ihmisten kanssa. Perinteinen turkkilainen kylpylä oli mieletön. Istanbuliin haluaisin ehdottomasti palata joskus omalla ajalla. Kokemus antoi myös sopivasti perspektiiviä muutamaa viikkoa myöhemmin alkaneiden levottomuuksien seuraamiseen.

055

Parasta kotona: parvekkeella oleilu. Kesä oli pitkä ja lämmin, ja parveke saatiin maalattua ja kalustettua jo toukokuussa. Parvekkeella on nautittu kahvista ja laventelin tuoksusta aivan alkukesän ensimmäisistä lämpimistä päivistä saakka. Siellä vietettiin juhannusta, hääpäivää ja elokuun viimeistä iltaa punaviiniä maistellen ja lyhtyjen valossa tunnelmoiden. Elokuun pimenevät mutta edelleen lämpimät illat ovat aina olleet jotenkin erityisen erityisiä.

parveke_loppukesä

Parvekkeelta käsin ihmeteltiin myös kesän lukuisia rankkasateita. En tiedä teistä muista, mutta minulle on jäänyt sellainen kuva, että viime kesänä oli poikkeuksellisen monta poikkeuksellisen raskasta sadekuuroa. Tästä kuvasta minulle tulee mieleen Afrikassa kokemani muutamat sadepäivät – tunnetta lisää se, että naapurin talossa ja kuistissa on paljon länsiafrikkalaisia piirteitä.

Lompsukka 007

Vuoden söpöimmät karvatyypit. Tietenkin sukulaisten uteliaan pelokkat pikku karitsat. Pohjoiskarjalainen niitty ja ilta-aurinko, vieno bää – mitä enempää ihminen voi oikeastaan toivoa? Tässähän oikein herkistyy.

Lompsukka 065

OOTY – vuoden asukuva. Kuva-arkistoistani ei juuri päivän asu -kuvia löytynyt, joten vuoden asukuva oli helppo valita. Näissä lainahaalareissa kävin toisen veljeni vaimon kanssa tutkimassa parin mehiläispesän kuningatar- ja hunajatilanteen. Kiitos vain asianosaiselle tästä uudesta kokemuksesta. Mielenkiintoista oli!

Lompsukka 238

Vuoden yllättävin villiintyminen. Päädyimme jokunen viikko sitten vahingossa Jean S:n keikalle Turussa. Ilmeisesti aika, paikka ja tilanne olivat kaikin puolin suotuisat ja vielä biorytmitkin kohdillaan, sillä tapahtui jotain hyvin poikkeuksellista: me asialliset ankeuttajat tanssimme pikkujouluväen mukana kuin viimeistä päivää. Veikkaan, että hiki virtasi ja syke nousi saman verran kuin peruslenkillä.

jean_s


Jätä kommentti

Uusi vuosi saa tulla

vaahteranlehti

Kirjoitin jokunen päivä sitten tavoitteista ja unelmoinnista, jotka molemmat koen aika haastaviksi asioiksi. Siihen on tietysti syynsä. Niin kuin edellisesti postauksesta kävi ilmi, ensimmäinen ongelmani on se, että kuvittelen, että päätösten pitäisi mennä kerralla oikein ja olla pysyviä, vaikka usein riittäisi pelkkä oikean suunnan ottaminen. Matkan varrella selviää kyllä, pitääkö kurssia vaihtaa, tavoitetta tarkentaa ja menetelmiä terävöittää.

Joustamattomuuden lisäksi olen aika mukavuudenhaluinen, äärimmäisen realistinen (unelmat, hah!), en kaipaa mainetta tai mammonaa, eikä minua todellakaan ole kasvatettu tavoittelemaan kuuta taivaalta, vaan pyrkimään hiljaiseen ja vaatimattomaan elämään, jossa palkkio tulee uutterasta puurtamisesta, kohtuullisesta elämänlaadusta ja valtion kirstuun kolahtaneista veroeuroista… noin niin kuin kärjistetysti! Henkisiä esteitä tavoitteiden asettelun tiellä siis piisaa. Mutta onneksi minulla on myös lähisukulaisissa varoittava esimerkki siitä, mitä käy, kun jämähtää keski-ikäisenä paikoilleen, ei opi enää mitään uutta, haasta itseään tai laajenna maailmankuvaansa.

Tämän pelotteen voimalla aion siis käydä taistoon omia henkisiä esteitäni vastaan. Vuosi 2013 oli hyvää harjoittelua, sillä aloitin minulle helpoimmasta ja tutuimmasta eli liikuntaan liittyvistä tavoitteista. Juoksin parissa urheilutapahtumassa ja olin päättänyt juosta vuoden aikana tuhat kilometriä. Harjoittelu oli oikeasti hyödyllistä. Ensinnäkin opin sen, että tulostavoitteet eivät ole ”mun juttu”. Juoksutapahtumissa pääsin molempiin tavoiteaikoihin, vieläpä ihan reilulla marginaalilla, mutta en voi sanoa saaneeni siitä sen kummempia kicksejä. Älkää ymmärtäkö minua väärin; minulla on todella vahva kilpailuvietti. Rakastan ohitella lenkkipolulla, niitata itseäni hitaammat loppukirissä jne, mutta johonkin keskinkertaiseen aikatavoitteeseen pääseminen ei anna minulle yhtään mitään. Kilometrimääräinen tavoite minua sen sijaan motivoi läpi vuoden. Tämäkin on hyvä havainto; tulostavoitteita paremmin minulle sopivat tehtävätavoitteet, joista jokainen on yksi askel johonkin suuntaan. Näin tuloksiakin syntyy ikään kuin pyytämättä ja yllättäen, eikä niistä tarvitse ottaa turhaa stressiä.

Mutta nyt sitten niihin tulevan vuoden tavoitteisiin:

1. Terveellisemmät ruokailutottumukset. Syöminen on ehdottomasti terveellisyyspyrkimyksissäni suurin kipupiste. Olen armoitettu herkkusuu, ehkä vähän tunnesyöppö, verensokerini nousee ja laskee nopeasti, eikä vatsani todellakaan kestä mitä vaan. Olen vakuuttunut siitä, että jos söisin paremmin, voisin paremmin. Huonoista tottumuksista irtipääsemisen pitäisi olla helppoa, koska pidän terveellisestä ruoasta enemmän kuin epäterveellisestä, mutta suunnittelemattomuus ja laiskuus ajavat minua mussuttamaan nälkääni suklaata ja pullaa. Asia korjaantuu, kun pidän huolta siitä, että työpaikalla minulla on aina välipalatarpeita mukana.

2. Liikunta jatkuu. Liikunnallisten tavoitteiden asettelu on hankalaa. Juoksemisesta on jo tullut tapa, eikä minun normaalisti tarvitse houkutella itseäni ulos. Tavoitteena on siis jatkaa kuten tänä vuonna, mutta lisätä ohjelmaan kerran kuussa yli 20 km lenkki. Lisäksi kroppani kaipaa säännöllisempää lihaskuntoharjoittelua, joten kuntosali tai funktionaalinen harjoittelu vähintään kerran viikossa tulee myös ohjelmaan. Eikä mitään lussuilua tyyliin ”teenpä vähän vatsalihaksia lenkin jälkeen” – vaan kunnon kokonaisvaltainen treeni. Tästä olen toistaiseksi aina lipsunut.

3. Ystävien tapaaminen. Tiedetään, tämän ei pitäisi olla kenenkään tavoitelistalla. Enkä jaksa selitellä asiaa sen enempää. 2014 tapaan rakkaimpia ystäviäni vähintään kerran kuussa, mieluiten kahdesti, eikä lounastreffejä lasketa!

4. Hauskanpito. Toinen todella tyhmä-mutta-ah-niin-tarpeellinen lupaus. Sekä mieheni että minä ollemme synnynnäisiä kotitossuja. Elämämme on niin täynnä kaikkea, mitä ”pitää” tehdä, ettemme oikein osaa suunnitella asioita, joita ”saa” tehdä. Lupaan, että me oman elämämme ankeuttajat teemme kodin ulkopuolella jotain mikä on vain ja ainoastaan kivaa ja hauskaa muttei millään muotoa välttämätöntä vähintään kerran kuussa.

5. Opiskelu. Tämä on niin hankala kysymys, etten uskalla asettaa muita tavoitteita kuin että menen oikeaan suuntaan. Baby steps, baby steps. Ja kaikki opiskelu on hyvää opiskelua, olipa kyse arabiasta, valokuvauksesta, ruotsista tai kännykän käyttöohjeesta.

6. Loma. Vuonna 2014 pidän lomaa. Loman käyttäminen kodin remontointiin ei ole lomaa.

7. Töllötön tammikuu. Minulla on aina ollut hieman hankala suhde television katseluun. En nimittäin oikein osaa rajoittaa sitä. Elin monta onnellista vuotta ilman telkkaria, mutta nyt kun huushollissa on taas töllö, on homma jälleen lipsahtanut liikakatselun puolelle. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, tuleeko tyhmätoosasta jotain katsomisen arvoista vai ei. Tammikuustakaan ei tule täysin televisioton, mutta ainakaan en töllötä toosaa koko iltaa ja nukahda sen päälle sohvalle. Vain harkittuja ohjelmia – liikenevän ajan voi sitten käyttää vaikka lukemiseen, opiskeluun, hauskanpidon suunnitteluun ja lomasta haaveiluun!

Hyvää ja onnellista vuotta 2014!