Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Canthia vaativa helmikuu

img_20170305_105231

Helmikuu lusittu. Viime vuonna helmikuussa olimme pienellä talvilomalla Tukholmassa, sitä edellisenä muistaakseni Pohjois-Karjalassa hiihtämässä. Tänä vuonna lomaa ei ole ollut, niin kuin ei ollut joulunakaan. Tämän seurauksena parin viime viikon päällimmäinen ajatus on ollut loma. Liekö syynä lomattomuus vai se, että Runeberginpäivänä tuli 10 vuotta täyteen samassa työpaikassa (!), olo on joka tapauksessa hieman nuupahtanut.

Mutta suunnataanpa ajatukset hetkeksi ohikitäneeseen helmikuuhun. Mitä siitä jäi käteen?

img_20170305_105723

Kuukauden kulttuurielämys oli Kansallisteatterin Canth-näytelmä. Näytelmää on kritisoitu siitä, että on liian pitkä ja että siihen on ängetty liikaa asiaa. Totta. Näytelmä oli silti alusta loppuun kiinnostavaa ja viihdyttävää seurattavaa, oikein kelpoa draamaa. Feministisen savolaisikonin elämä kiinnostaa. Uutta tietoa minulle oli se, että Minna Canth harrasti kuntoilua. Näytelmässä viitattiin siihen, että Canthilla oli avaimet Kuopion tuomikirkon torniin, jotta hän pääsi sinne omia aikojaan vetämään ns. rapputreeniä. Melkoinen edelläkävijä!

Samassa näytelmässä minua ihastutti erityisesti eräs Canthin repliikeistä. Minnalta penätään, miksi hän tekee näytelmää Ruotsalaiselle eikä Suomalaiselle teatterille niin kuin aiemmin. Tivaamiseen Canth vastaa napakasti: ”Koska minua huvittaa!” Miksi tapojen rikkomiseen tarvittaisiin muuta syytä? Ja mitä se kenellekään kuuluu, jos ihminen päättää tehdä jotain toisin kuin ennen? Aion tallettaa tämän repliikin perusteluvarastooni ja käyttää sitä sumeilematta sopivan tilaisuuden tullen.

img_20170305_111521

Muuten kulttuuriharrastukset ovat jääneet helmikuussa vähälle, sillä helmikuu on penkkiurheilijalle vuoden kiireisin kuukausi: samoille viikoille nimittäin sattuvat sekä halliyleisurheilukausi että hiihdon arvokisat ja ampumahiihdon maailmancup. Lahden MM-kisoissa kävimme jopa paikan päällä. Vaikka Lahdessa oli hyvä tunnelma, niin olen edelleen sitä mieltä, että urheilun seuraaminen on kaikkein vaivattominta kotisohvalta käsin. Omalla sohvalla saa otettua mukavan asennon eikä jääkaapille (yleensä) tarvitse jonottaa. Vieruskaveri ei myöskään (yleensä) ärsytä, eikä kukaan huido suomenlipulla päähän tai töryytä helvetinpäristemellä korvan juuressa.

img_20170305_104255

Koko kansan Kulta-Iivon ja Hopea-Kristan ohella haluaisin nostaa esille kuukauden espoolaisen urheilutuloksen, jonka teki 16-vuotias Esbo IF:n Saga Andersson. Seiväshyppääjä Andersson on parantanut suoritustaan pitkin hallikautta. SM-kisat hän voitti tuloksella 423, joka on myös tämän hetken maailmantilaston kärkinoteeraus Anderssonin ikäluokassa.

img_20170305_120436

 

Penkkiurheilun lomassa pitää itsekin ehtiä liikkumaan. Helmikuun ja koko alkuvuoden paras rutiini on ollut sunnuntaiaamuinen metsälenkki yhdessä puolison kanssa.

img_20170305_120550


Jätä kommentti

Viikkokatsaus: Ruokaa, töllöä ja toiletteja

Viikko meni taas yhdessä hujauksessa. Maanantaina olin vapaalla, joten olin ennakoinut, että maanantaista tulee viikon paras päivä. Ei todellakaan tullut, olin suunnitelmien kariutumisesta johtuen kiukkuinen kuin ampiainen. Mutta ei siitä sen enempää.

Espoolaisen kulinaristin näkökulmasta viikon paras uutinen oli se, että Sandro tulee Espooseen. Ravintolatarjonta on kotikaupungissa aivan luokattoman huonoa. Vain espoolainen (tai toinen mualainen) voi ymmärtää, miten iloinen asia on, kun alle 15 km päähän avataan puolen vuoden päästä ravintola, joka ei ole ketjumesta tai räkälä-pitseria.

img_20161015_094553

Elämäni ensimmäinen munakoisokeitto. Hyvää oli, kiitos! Sopan pinnasta heijastuu pala oululaista taivasta. #100uuttakokemusta #100newexperiences

Viikon paras dokumentti oli Yle Areenasta löytämäni Vogue – muotitoimittajien mahti. Dokumentti on varsin humoristinen. Eksentrisikin työkaverisi vaikuttaa Voguen henkilökunnan rinnalla ihan tavalliselta. Oma suosikkini oli ranskalainen muotitoimittaja Carlyne Cerf de Dudzeele. On käsittämätöntä, kuinka hän on voinut asua vuosikymmeniä USA:ssa, tehdä töitä englannin kielellä ja säilyttää silti ranskalaisen aksenttinsa sekä siihen olennaisesti kuuluvat kielioppivirheet.

Dokumentin parhaassa kohtauksessa de Dudzeele analysoi tyyliään ja Voguen kuuluisaa kansikuvaa, jossa Christian Lacroix’n haute couture -yläosa yhdistetään katutyyliin (eli farkkuihin). CDD raakkuu itsetyytyväinen vino hymy naamallaan: ”Me I love the street. I love street. I adore, adore street. Life is about mixing the thing and to be divine in the street. Voilà!” Olen CCD:n kanssa tyylistä samaa mieltä – style have no season – esimerkiksi simppeli valkoinen paita näyttää aina hyvältä, kunhan attitude ja accessories ovat oikeat. Persoonallinen tyyli rakennetaan rikkomalla ja yhdistelemällä (sen sijaan että noudatettaisiin orjallisesti jotain tiettyä tunnistettavaa tyyliä).

img_20161012_121606

Viikon paras TV-ohjelma oli Noin viikon uutiset. He keksivät viikon parhaan hashtagin #ikiomaviinagate ja esittivät vertaansa vailla olevan analyysin suomalaisesta alkoholikeskustelusta.

Viikon paras kaupunki oli Oulu, jossa käväisin pikaisesti työmatkalla. Söin viikon parhaan lounaan viikon parhaassa lounaskahvilassa, Kulttuuritalo Valven Konst o. Delissä. Kahvila sopi hyvin rauhalliseen työskentelyyn ja avoin panoulu-verkko toimi kuin unelma.

img_20161015_144243

Myös viikon paras juttu liittyy Ouluun. Oulussa opiskellut kollegani innostui kertomaan oululaisesta baarista, jonka vessanseinäfilosofiaa hän muistelee lämmöllä. Johtuuko mualaisuudestani vai mistä, mutta r-a-k-a-s-t-a-n vessanseinäkirjoituksia melkein yhtä paljon kuin sananmuunnoksia. Voisin viettää helposti päivän Porthanian vessassa röhöttelemässä keskenään keskusteleville teksteille. Mielestäni siinä että on kohtalaisen sivistynyt, ei ole mitään ristiriitaa sen kanssa että pitää jutuista, jotka ovat hyvin kaukana korkeakulttuurista. Vessakirjoittelussa viehättää spontaanisuus ja se, että teksteissä ollaan ihmisen perustarpeiden ja -tunteiden äärellä, rehellisen avoimina, sopivan anarkistisina. Ilmaisu on luovaa ja kielellä leikkivää. Tekstien vuoropuhelu on nokkelaa ja usein yhteiskunnallisesti kantaa ottavaa. Vessassa meistä karisee turhantärkeys, koska kaikki käyvät siellä samoilla asioilla, olipa kyseessä kulkuri tai kuninkaallinen. Vessanseinäkirjoituksissa kiehtoo myös anonymiteetti – kirjoittaja voi olla vaikka itse presidentti tai studia generalia -luennolla käynyt seniorikansalainen Eirasta.

Parhaimmissa vessateksteissä alatyylisyys on vain sivuseikka. Olennaista ovat kansalaisaktiivisuus, luovat ratkaisut ja arjen elämäntaidot. Esimerkiksi oululaisessa baarissa yleisesti esiintyvään ongelmaan oli joku aktiivinen kansalainen puuttunut kirjoittamalla: Kuka tahansa osaa kusta lattialle, mutta ole sankari ja paskanna kattoon. Veikkaan, että tämä sekä naurattaa että vaikuttaa ohilorottelijoihin enemmän kuin asiatyylinen huomautus.

 

 


Jätä kommentti

Hengen ja ruumiin ravintoa Träskändan kartanolla

Jatkan itsepintaisesti espoolaisen kotiseuturakkauden etsimistä. Sen verran olen jo ymmärtänyt, että Espoon helmet ovat kulttuuriperintö- ja luontokohteita. Eikä se tietenkään ole mikään ihme, kun Tapiola on kaupungin ainoa kaupunkimainen alue. Siististi cooleja citypöhinöitä kannattaa siis toistaiseksi etsiskellä Helsingistä. Kaikki ne kaksi kertaa kun olen nähnyt Espoossa jotain hipsterintapaista, olen ollut lentää hämmästyksestä persuuksilleni. Yksi henkilö liikkuu todistettavasti kotini suunnalla tavarafillarilla.

Eilen oli kuitenkin palanen kaupunkikultturia tarjolla yhdessä Espoon hienoimmista kulttuuriperintökohteista. Träskändan kartanopuistossa nimittäin järjestettiin ravintolapäivän tapahtuma. Kartano on peräisin 1700-luvulta, mutta loisteliaimmillaan se on ollut Aurora Karamzinin aikaan 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin kartanossa vietettiin ylellisiä juhlia, joihin tuli vieraita eri puolilta Eurooppaa.

IMG_20150516_185257

Monien eri vaiheiden jälkeen kartano on päätynyt Espoon kaupungin omistukseen, ja se on päässyt rapistumaan. Kartanoa ympäröi noin 32 hehtaarin puistoalue, joka on luontoarvoiltaan erittäin merkittävä. Se on suojeltu, sillä alueelta on löytynyt ainakin seitsemän uhanalaiseksi luokiteltua lajia.

IMG_20150516_185408

Kuten kuvasta näkyy, piknik-vilttinsä olisi mahtunut kartanon pihanurmikolle levittämään vielä moni muu. Ruokapisteiden ohella ohjelmassa oli ehtaa punaviherhörhöilyä: historiakierrosta, villivihannesneuvontaa, luontoretkeä, joogaa ja musiikkia. Tapahtumaan oli kuulemma haettu mallia Tampereen Pyynikiltä.

IMG_20150516_185050

Itse keskityin herkutteluun. Pink Lemonin vaunusta tilasin villivihannespiiraan, mustaherukkaraakakakkua, limemacaronin ja vihreää teetä. Leivonnaiset olivat h-e-r-k-u-l-l-i-s-i-a! Myös hinta-laatusuhde oli melko vakuuttava, sillä settini maksoi vaatimattomat 10 €. Pink Lemon on lohjalainen konditoria, jota tämän perusteella tekee mieli suositella juhlatarjoilujen tilauspaikaksi. Lisäksi ostin Mongolian-matkaa varten varoja kerääviltä seurakuntanuorilta mongolialaisia taikinapalleroita, mutta niitä ei voi varsinaisesti sanoa kulinaristiseksi kokemukseksi. Hortoilu eli villivihannesten ja -yrttien hyödyntäminen ruoanlaitossa kiehtoo – saa nähdä, saanko asian suhteen mitään aikaan, vaan jääkö se samanlaiseksi epämääräiseksi kiinnosteluksi kuin asiat elämässäni yleensäkin.

IMG_20150516_143321

Liikkeellä oli paljon perheitä. Moni tuli paikalle polkupyörällä, mikä on mukavaa ottaen huomioon, että olemme Espoossa. Olin jopa elätellyt toiveita pyörällä liikkujista etukäteen ja visioinut itseni ottamassa ensimmäisen Espoo Cycle Chic -otokseni. Se ei onnistunut, sillä pyöräilijät olivat sonnustautuneet käytännöllisiin urheiluasuihin – niin kuin valtaosa kävijöistä muutenkin. Suomalainen tuulipukukansa <3. Päädyin kuvaamaan oman pyöräni kevätauringossa.

IMG_20150516_185011


Jätä kommentti

Elämässä pitää olla luxia

Tavoistamme poiketen veimme koiran tänään lorottelemaan Helsinkiin Lux Helsinki -reitille.

003

Kato, mummi! Täällä mä vedän ihan päättömänä. Ja lähes jalattomana!

010

Mummi, toi on joku sateenkaarimaatuska, jonka kintuille en saanut pissiä. Kyllä Putin ja Olympiakomitea nyt niin mielensä pahoittavat.

017

Tää oli joku huvila, jonka edessä oli hirveesti ihmisiä. Töytäilin niiden alle, mummi, ja isi ärähti mulle. Olen kuulemma maalaispoika.

026

Tonne ei päässy nuuskimaan – harmi.

042

Isi ja minä pääkallopaikalla. Isi esta mi corazón!

054

Lux Olympiastadion

062

Lux Espoo – pysyvä valotaideteos

Lux Grani- Ei niin näyttävä.

Lux Grani. Köyhän miehen versio.