Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Sunnuntaista joutokäyntiä

DSC00518

Eilen oli hektinen päivä.  Juoksutreeneihin piti sännätä heti aamusta, jotta ehtisimme kahdeksi todistamaan erään vantaalaisvauvan kastetilaisuutta. Viime vuosi oli vauvojen vuosi – tuttavapiirissäni syntyi loppuvuonna uusi vauva harva se viikko! Jännä nähdä, jatkuuko sama trendi tänä vuonna.

DSC00520

Lauantain tohinan vastapainoksi tänään on otettu lunkisti. Jätin sunnuntain pitkän lenkin väliin lievän nuhaisuuden takia. Sen sijaan menimme koko porukalla ulkoiluttamaan koiraa ja ihailemaan lumista luontoa.

DSC00548

Talvisessa luonnossa on jotain erityisen koskettavaa. Silmä kiinnittyy outoihin yksityiskohtiin. Kun muu luonto tuntuu uinuvan, rumista asioista kuten talventörröttäjistä tulee hurjan kauniita.  Kaikkialla on mielettömän valkoista ja hiljaista. Syksyn pimeyden jälkeen valkoisuus sokaisee.

DSC00551

DSC00563

DSC00573

Nämä mun tyypit on niin ihania ja rakkaita. Illalla saunotaan, syödään poppareita ja katsotaan Harry Potteria.

DSC00550

 


Jätä kommentti

Viisi vuotta äitipuolena

20140726_184933

Jonkin aikaa sitten heräsin siihen ajatukseen, että vietämme aivan näinä päivinä puolisoni tyttären kanssa ensitapaamisemme viisivuotispäivää. Jännää. Voiko siitä olla jo niin pitkä aika?

Olen puhunut (vai pitäisikö sanoa saanut puhua?) äitipuolena olemisesta aika vähän. Oikeastaan en tiedä, miksi näin on. Muistan sen, kun joku ensimmäisen kerran kysyi, miten meillä tytärpuolen kanssa asiat sujuvat. Olin työmatkalla Köpiksessä, jossa sekä ruotsalainen että norjalainen kollegani halusivat tietää, kuinka uusi parisuhde ja perhe-elämä olivat lähteneet liikkeelle. Tuntui tosi hyvältä, että jotakuta elämäntilanteeni kiinnosti ja että edes joku tajusi, ettei äitipuolen rooli ole se kaikista helpoin omaksua!

Ehkä puhumattomuutta edesauttaa se, että uusperheasetelmaa pidetään lähtökohtaisesti jotenkin ongelmallisena. Erityisesti jos äitipuolella ei itsellään ole lapsia, saatetaan satuttamisen pelossa aristella lapsiaiheesta kyselemistä. Oma kokemukseni on, että monet kuvittelevat edelleen kaikkien naisten haluavan biologisia lapsia. Minullekin on monta kertaa todettu, että vielä se mieli muuttuu, kun olen sanonut epäröiväni asian suhteen. Ehkä lapseton äitipuoli on niin surkeankuuloinen kombo, että se vetää ison osan väestä aivan hiljaiseksi :)?

Olen verrannut äitipuoleksi tulemista liikkuvaan junaan hyppäämiseen: mukaan pyrkivällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin juosta niin perkeleesti ja ponnistaa, kyytiin pääseminen joko onnistuu tai ei. Ja jos onnistuu, niin junan suunta on joka tapauksessa jo selvä, joten ei auta kuin istua alas ja odotella, että määränpää selviää. Matkakavereilta kyselemällä saa asioita selvemmäksi, mutta ihan kaikkiin juttuihin ei välttämättä koskaan pääse mukaan. Joka tapauksessa oma sopetumiskyky ja aktiivisuus on avain onnistumiseen.

DSC00282

Näin viiden vuoden jälkeen homma alkaa jo omalla kohdallani skulata varsin mukavasti. Muutama tuttu on parin viime vuoden aikana uskaltautunut kysymään, miltä tuntuu, kun on teini-ikäinen kotona. Heille olen vastannut, että ihan mukavalta tuntuu. Noin niin kuin periaatteessa kai lapsista pitäisi tulla vuosi vuodelta viisaampia ja kykeneväisempiä, ja sitä myöten myös kiinnostavampia ja aina vain enemmän omia persooniaan. Ehkä se lapsen itsellistyminen on vaikeampaa biologisille vanhemmille kuin meille puolikkaille? Itse ainakin nautin siitä, että lapsi on vähemmän hoivattava ja enemmän omilla aivoillaan ajatteleva, fiksu ja pärjäävä naisenalku.

2014-07-24 17.40.18

On pakko sanoa, että tytärpuolen kautta elämään on tullut paljon tosi konkreettisia hyviä asioita. Ensinnäkin hänen ansiostaan olen selvästi parempi ja läsnäolevampi täti veljeni tyttärelle. Vietämme paljon loma-aikoja yhdessä, mikä on meille kaikille vain ja ainoastaan hauska asia. Olemme nauraneet yhdessä niin monet hyvät naurut, etteivät ne ihan heti unohdu.

Toiseksi hevoset ovat palanneet elämääni. Koska molemmat tytöt harrastavat ratsastusta, yhteiseen lomailuun kuuluu yleensä myös hevostelua. Se lämmittää kummasti entisen hevostytön sydäntä!

Uusperhevuodet ovat kasvattaneet minua ihmisenä, pakottaneet kohtaamaan omat hyvät ja huonot puoleni. Mutta sen lisäksi teinikäisten elämän seuraaminen myös ammatillisesti kehittävää. Työhöni kuuluu viestiä nuorille ja olla perillä heidän maailmastaan. Mistä muualta saisin yhtä hyvää ensikäden tietoa ja perehdytystä nuorten elämään kuin jakamalla arkeani yhden nuoren kanssa?

DSC00344


Jätä kommentti

Tervetuloa Espooseen!

Tulevana lauantaina vietetään jälleen Espoo-päivää. Ylihuomenna kannattaa suunnata tänne meille, sillä Suomen toiseksi väkirikkain kunta tarjoaa jos jonkinlaista mielenkiintoista puuhaa niin lapsettomille kuin lapsellisille, kyldyrelleille kuin sporttisille. Espoo-päivän tarjontaan voi tutustua esimerkiksi kaupungin verkkosivujen kautta.

Itse en tällä kertaa pääse melomaan Nuuksion Pitkäjärvelle tai ihmettelemään maisemia Koneen konttorin katolle, sillä häärin Tuomarilan elokuvapäivässä. Koska tämänhetkinen sääennuste lupaa melko viileää ja mahdollisesti jopa sadetta, suosittelenkin oman kylämme elokuvapäivää varauksetta ihan kaikille: lapsille Risto Räppääjää, tuoreille vanhemmille dokumentteja Taiteilijaelämää ja Isältä pojalle, kasvatusalan ihmisille erityisluokasta kertovaa dokumenttia Omaa luokkaansa ja (Tuomarilan) historiasta ja yhteisöistä innostuneille tuomarilalaisen Lasse Naukkarisen intiimiä kuvausta Arvostetulla alueella. Kuten edeltä saattoi hoksata, päivän teemoja ovat kasvaminen, koulu sekä perhe- ja ystävyyssuhteet. Näihin aiheisiin sukelletaan pääosin espoolaisten dokumentaristien luotsaamina.

Tuomarilan elokuvap

Tässä elokuvapäivän ohjelma kellonaikoineen:

12:00 Mari Rantasila: Risto Räppääjä ja viileä Venla

13:45 Taiteilijaelämää-dokumentin ohjaaja Lasse Naukkarinen kertoo teoksen taustoista

14:00 Lasse Naukkarinen: Taiteilijaelämää

15:00 Visa Koiso-Kanttila: Isältä pojalle

17:00 Iiris Härmä: Omaa luokkaansa

18:10 Tapaaminen Omaa luokkaansa -dokumentissa esiintyvän erityisopettajan, Ulla Nevalinnan, kanssa

18:30 Lasse Naukkarinen: Arvostetulla alueella

19:30 Yleisökeskustelu dokumentista Arvostetulla alueella yhdessä Lasse Naukkarisen kanssa

Elokuvapäivän järjestää Tuomarila-seura ry yhteistyössä paikallisten yhdistysten ja yhteisöjen kanssa. Kaupunginosayhdistystoiminta voi kuulostaa kalkkeutuneelta muinaisjäänteeltä tai tuoda mieleen kaikkea uutta ja erilaista vastustavat nimbyilijät, mutta Tuomarilassa tilanne on onneksi aivan toinen. Omalta kohdaltani voin sanoa hetkeäkään epäröimättä, ettei mikään/kukaan muu ole saanut minua tuntemaan itseäni niin tervetulleeksi uudelle kotipaikkakunnalleni kuin seurassa toimivat pitkän linjan espoolaiset. Moni heistä on jo eläkeiässä, mutta hitsi vie, jos itse olen heidän ikäisenään yhtä aktiivinen, avoin ja hyväntuulinen, niin saan olla elämälle paljosta kiitollinen. Iso hatunnosto heille!

Joko muuten luitte Riikka Venäläisen kolumnin espoolaisuudesta? Jos ette, niin kannattaa lukea. Meitä on moneksi ;).


3 kommenttia

Turvaistuinlapsesta häirikkönuoreksi

"Saako omalla pihalla potkia palloa?", kysyy espoolaiskoira.

”Saako omalla pihalla potkia palloa?”, kysyy espoolaiskoira.

Eräs espoolaisrouvan toispaikkakuntalainen tuttava on käynyt kevään aikana hämmentävänkuuloista kamppailua lastensa oikeudesta pelata jalkapalloa oman taloyhtiön pihamaalla. Naapuri oli ”takavarikoinut” tuttavan teinien pallon ja kiroillut sekä syytellyt näitä ties mistä. Lasten äiti nosti aivan oikeutetusti esiin kysymyksen: Mitä ihmettä lasten sitten pitäisi tehdä, jos perinteisesti terveenä pidetty leikkiminenkin häiritsee?

Mainitsin jo aiemmin nuorisotutkimuksen Demokratiaoppitunti. Lasten ja nuorten kunta 2010-luvun alussa (toim. Anu Gretschel & Tomi Kiilakoski), jossa lasten ja nuorten menetettyä yhteyttä omaan elinympäristöönsä valaistaan hyvin mielenkiintoisella tavalla (ss. 234-240).

Omasta lapsuudestani muistan elävästi, kuinka kaikenlainen ojien tonkiminen, metsässä juoksentelu ja joutomaiden tai autiotalojen tutkiskelu oli jännintä mahdollista puuhaa. Nykyisin tällaista ei juuri näe tapahtuvan – ainakaan täällä Etelä-Suomessa. Ympäristöpsykologi Marketta Kyttä onkin luonut käsitteen turvaistuinsukupolvi. Turvaistuinsukupolven vanhemmille ns. normaali elämä sisältää niin paljon erilaisia uhkakuvia ja vaaroja, että lasten kokemus ulkomaailmasta tuppaa rajoittumaan katseluun auton ikkunasta, tietokoneen ruudulta tai televisiosta. Omasta elinympäristöstä saatava tieto jää etääntyneeksi toisen käden tiedoksi, eikä suoraa fyysistä kosketusta ympäröivään luontoon synny.

Hille Koskela puolestaan on huolissaan siitä, että entisajan luovimmat leikkipaikat, kaupunkimetsät ja joutomaat, ovat leimautuneet turvattomuuden tyyssijoiksi, joissa sekä onnettomuusriskit että pahaa tarkoittavat ihmiset vaanivat viattomia lapsosiamme. Tällainen kehityssuunta vaikuttaa negatiivisesti lasten mahdollisuuksiin kehittää henkilökohtaista suhdetta elinympäristöönsä.

Erilaiset vapaasti haltuun otettavat tilat ja paikat ovat nimittäin pitkään olleet merkittäviä pysäkkejä suomalaisten lasten ja nuorten kehityskaaren varrella. Omaan haltuun otettavien metsäplänttien ja takapihojen avulla nuori on kiinnittynyt omaan elinympäristöönsä ja kehittänyt luontosuhdettaan. Kokemus osallisuudesta on syntynyt oman roolin merkityksen ymmärtämisestä lähiympäristössä: mahdollisuudesta muokata ja ottaa paikkoja haltuun vaikkapa rakentamalla maja lähimetsikköön, järjestämällä futisturnaus puistikossa tai leikkimällä kotia ison kiven juuressa.

Mutta mitä tapahtuukaan, kun suloisilla pumpulissa kasvatetuilla palleroisillamme alkavat hormonit hyrrätä, naama kukkia, älämölön määrä kasvaa ja veri vetää omasta kotiovesta ulkomaailmaan? Selvähän se: turvaistuinlapsesta on kuoriutunut nuori, tuo häiriköiden häirikkö, yhteisen omaisuutemme sotkija, ymmärtämätön moukka, lapamatolaiskiainen ja piittaamaton pullamössö! Nykyajalle leimallista on, että nuoret ovat aina väärässä paikassa, olivatpa he missä tahansa. He eivät saisi kuulua tai näkyä sen paremmin asuinalueillaan kuin kaupunkien keskustoissakaan.

Kuitenkin tiedetään, että ihmisen, niin nuoren kuin aikuisenkin, hyvinvoinnin kannalta on merkittävää tuntea kuuluvansa jonnekin, saada toimia ja tulla hyväksytyksi omassa ympäristössään. Ympäristö lisää hyvinvointia, kun se mahdollistaa sekä sosiaalisen että kehollisen osallisuuden. Kehollisen osallisuuden tunne syntyy oman itsen ja ympäristön välisessä fyysisessä kohtaamisessa. Luontoympäristöt muodostavat erityisen hedelmällisiä paikkoja kehollisen osallisuuden kokemuksille, sillä luonnossa lapsi voi itse määritellä, mitä hän siellä tekee. Toisin kuin ohjatussa harrastustoiminnassa, muokkaamattomassa luontoympäristössä mikään ulkoinen ei määrittele sitä, miten pitäisi olla, mihin suuntaan tulisi kulkea tai mille kalliolle pitää kiivetä.

Jollei lapselle pääse koskaan syntymään sosiaalisen ja kehollisen osallisuuden kokemuksia omassa elinympäristössä, on melko ymmärrettävää, ettei hän myöskään opi rakastamaan sitä, pitämään siitä huolta tai kantamaan sen viihtyisyydestä vastuuta. Eli annetaan omien lasten möyriä mullassa ja yritetään sietää naapuiden jälkikasvun kiljahtelua pihamaalla, jookos? Se tekee nimittäin niille hyvää!

Etelänlomalla Espoossa

Jätä kommentti

Etelänlomalla Espoossa

”Hirmuhelteen” kunniaksi polkaistiin Oittaalle uimaan. Hiki virtasi, lapset kiljahtelivat, jätskijono oli pitkä kuin nälkävuosi, välillä päälle lensi hiekkaa, välillä nokkaan tunkeutui halvan deodorantin ja pesemättömien kainaloiden muodostama sofistikoitunut aromi. Jos en olisi tiennyt olevani Espoossa, olisin kuvitellut olevani etelänlomalla…


Jätä kommentti

Tuntemattomien terassilla

Ravintolapäivä Keski-Espoossa testattu:

Pyörät alle ja suunta Ymmerstaan Lyckoberg Terrace & Grillille. Mainosteksti ”tarjoilemme terassillamme koko perheen voimin burgereita, hodareita, wegeleipiä &  kylmiä juomia” oli houkutellut muitakin nälkäisiä paikalle. Terassi oli saapuessamme lähes täynnä, ja ruokailijoita oli jonoksi asti. Sekaan vaan!

Burgerit olivat herkullisen näköisiä eivätkä missään nimessä hinnalla pilattuja. Oman ”Gourmet Burger Greecen” tzatziki vei kielen mennessään. Täytyykin muistaa pitää tzatziki mielessä myös omien kesägrillailujen kyytipoikana.

raflap 015

Alla olevan kuvan ruokailija suhtautui luontaisen epäluuloisesti paahdettuun sipuliin, mutta totesi tarjoilija-Oton olleen oikeassa siinä, että sipuli on ihan hyvää, ”vähän niin kuin sipsiä”. Otolle täytyy antaa muutenkin erityismaininta reippaasti asenteesta. Arviolta noin 12-vuotias nuori mies palveli asiakkaita kuin vanha tekijä, otti tilaukset vastaan, kävi pahoittelemassa odotusaikaa, kantoi lautasia, puhui japanilaisen asiakkaan kanssa englantia jne.

raflap 012

Ei voi muuta sanoa kuin että kannatti käydä. Espoolaisuuteen ei oman kokemukseni mukaan kuulu ylenmääräinen naapureiden kanssa sosialisointi, joten siinäkin mielessä tämä oli avartava kokemus. Sitä joutuu kutkuttavasti oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, kun astelee tuntemattomien ihmisten pihamaalle ja päättää alkaa heittää huulta viereen sattuneiden ihmisten kanssa.

Kotimatkalla pistäydyimme vielä Tuomarilan asemalla tsekkaamassa vietnamilaisen katukeittiön tarjonnan. Tracylta tarttui matkaamme muutama kevätkääryle. Itse pidän enemmän kasvisversioista, mutta hyvää oli tämäkin cross-kitchen-henkisesti jamaikalaisen chilikastikken kera tarjoiltuna. Nam nam, Việt Nam!

raflap 026


Jätä kommentti

Keidas keskellä monitasoliittymää

Istanbul 068

Istanbulin matkamme ehdottomasti omituisin tutustumiskohde oli Nezahat Gökyiğitin nimeä kantava kasvitieteellinen puutarha. Puutarha on rakennettu keskelle hämmentävää betoniautiomaata, moskeijan ja hulppeiden tornitalojen varjoon. Ympärillä voi nähdä vain moottoriteitä ja lisää kerrostaloja aina silmänkantamattomiin saakka.

Istanbul 050

Istanbul 052

Istanbul 070

Istanbul 072

Vaikka noin 15 miljoonan asukkaan Istanbulissa on viheralueita, on kaikenlainen koskematon luonto on kaupungista hyvin kaukana. Näin ollen ei ole ihme, jos asukkaiden luontosuhde on lähes olematon. Kasvitieteellinen puutarha vastaa omalta osaltaan tähän tarpeeseen tekemällä ympäristökasvatustyötä.

Koululuokat voivat tulla tutustumaan kasvilajeihin ja hoitamaan kasvimaata. Satokauden lopulla järjestetään lasten ja nuorten kanssa sadonkorjuujuhla. Myös aikuisille, mm. opettajille, on tarjolla tietoa ja koulutusta.

Istanbul 081

Kasvimaan vieressä on myös pieni ”hunajantuotantolaitos”.

Istanbul 083

Istanbul 111

Yksi puutarhan hämmästyttävimmistä ilmestyksistä on kahdesta yhteenkietoutuneesta oliivipuusta muodostunut valtava kokonaisuus. Näiden kahden yksilön rakkaus ei katso ikäeroa, sillä toisella puulla on ikää 500 ja toisella 300 vuotta. Puu on siirretty kasvitieteelliseen puutarhaan muualta, mutta silti se jaksaa kukoistaa.

Istanbul 093

Mikä mielenkiintoisinta, pääsimme tapaamaan kasvitieteellisen puutarhan perustajan Ali Nihat Gökyiğitin. Tämä sympaattinen vanha herra kertoili puutarhan synnystä ja siellä tehtävän työn tavoitteista. Kuvan kartasta näkyvät moottoriteiden väliin jäävät saarekkeet, jotka muodostavat puutarhan eri osat.

Istanbul 113

Kasvitieteellisellä puutarhalla on erinomaiset englanninkieliset verkkosivut, joilta voi lukea puutarhasta lisää. Puutarhaan on esimerkiksi mahdollista pestautua vapaaehtoiseksi.