Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Juoksemisessa tärkeintä on juokseminen

DSC00014

Olen valitellut pitkin vuotta ahdistustani koko elämän vallanneeseen hifistelyyn. Usein tuntuu, ettei missään asiassa tavallisuus ja keskinkertaisuus ei riitä, vaan kaiken pitäisi olla viimeiseen asti hiottua, tarkkaan harkittua, alan guruilta lainattua mutta kuitenkin uniikkia ja ekslusiivista.

Juoksuharrastajien keskuudessa tämä näkyy mm. siinä, että juoksemista tärkeämpiä puheenaiheita on kaikki muu kuin juokseminen: palautusjuomat, kompressiosäärystimet, kynnystestit, askellustekniikat, tankkaus, sykemittarit, osteopaatit, kinesioteipit, kiropraktikot, juoksualustat jne. Hiljattain todistin jopa kiivasta väittelyä sellaisista termeistä, joille ei ole olemassa vakiintuneita merkityksiä (polku- vs. maastojuoksu).

DSC00018

Vaikka juoksu on erittäin yksinkertainen harrastus, hifistelypuhe saa sen kuulostamaan niin monimutkaiselta, että harjaantumaton saattaa pelätä koko ajan tekevänsä jotain väärin. Vähän aikaa sitten minulta kysyttiin, paljonko 1½ tunnin urheilusuorituksen jälkeen pitäisi juoda. Olin niin hölmistynyt kysymyksestä, etten oikein osannut vastata siihen mitään järkevää. Sopersin vain jotain nestevajeen määrään vaikuttavista tekijöistä. En nimittäin ole koskaan miettinyt, paljonko lenkin jälkeen pitäisi juoda! Tähän saakka olen selvinyt kuivumatta ihan vaan fiilispohjalta. Oma mittarini on ollut niinkin eksoottinen kuin virtsan määrä ja väri. Pissa kertoo, milloin voi palata normaalin nestemäärään.

Tavallinen kuntoilija ei tarvitse välttämättä laktaattitestejä ja juoksuvalmentajaa* tullakseen paremmaksi juoksijaksi. Omia kynnysarvojaan ei tarvitse tuntea, vaan treenata kehon tuntemusten mukaisesti. Ihminen pystyy kyllä tunnistamaan, juokseeko peruskestävyys- vai vauhtikestävyysalueella. Sykemittari helpottaa asiaa, mutta ilmankin pärjää! Kun miettii Paavo Nurmen varusteita, voi vain todeta, että ilman teknologiahärpäkkeitäkin voi painella aivan järjettömän kovaa.

DSC00031

Kuntoilija tarvitsee eniten sitä itseään eli juoksemista. Alussa on melkein sama miten juoksee, kunhan juoksee säännöllisesti ja muistaa välillä vähän syödä ja lepuuttaa. Oleellisin oheiskysymys on, miten säilyttää treenimotivaatio alkuinnostuksen jälkeen.

Myös tavoitteellisemmin treenaavan kuntoilijan kehittymisen kannalta tärkeintä on juokseminen. Silloin pitää jo tuntea oma kroppansa hieman paremmin ja tietää vähän enemmän oikeasta harjoittelusta, mutta edelleen keskiössä on juokseminen. Oikealla juoksemisella tavoiteajoista kurotaan pois minuutteja, härpättimillä ehkä sekunteja. Itse asiassa liiallisen mittailun tuloksena on havaittu urheilijoiden kadottaneen kykynsä luottaa oman kehon tuntemuksiin. Olen kuullut väitettävän, että kenialaiset juoksijat treenaavat täysin päinvastaisin menetelmin: lenkille lähdetään aina hiljakseen ja tunnustellen, ja vasta päivän vire määrittää sen, millainen treeni vedetään.

DSC00036

Uskon, että motivaatio juoksuun säilyy, kun selvittää itselleen, miksi juoksee. Kun tavoite on selvä (eli miksi-kysymykseen on vastattu), pitäisi motivaation säilyttämisenkin olla helpompaa. Itse juoksen, koska nautin siitä. Nautin sekä itse juoksutapahtumasta että sen jälkeisestä hyvästä olosta. Rakastan metsää, luontoa, raitista ilmaa ja poluilla kirmailusta syntyvää vapaudentunnetta. Tykkään myös olla kunnossa ja tuntea itseni voimakkaaksi. Itse asiassa omalla kohdallani liika hifistely ja mittailu tekee sen, että nautinto hukkuu teknisen suorittamisen alle. Eniten pidän sunnuntain pitkistä pk-lenkeistä. Silloin lähden metsään viihtymään: välillä voi poimia vaikka muutaman marjan suuhunsa tai pysähtyä kuulemaan linnunlaulua.

Aloittelevien juoksijoiden ei kannata takertua epäolennaisiin yksityiskohtiin, vaan panna vaan tossulla menemään. *Juoksukoulun käyminen tai juoksuvalmentajan konsultointi uuden harrastuksen alkumetreillä on ihan järkevää, mutta silloin perehdytään aivan perusasioihin kuten oikeaan juoksuasentoon ja -tekniikkaan. Tätä suosittelen erityisesti, jos oma liikuntatausta on vähäinen tai jos juoksu on aina tuntunut vaikealta.

DSC00059

Tässä demonstroimme kuinka kokonaiskuva selkenee hifistelysumun hälvennyttyä.

P.S. Ostin uuden kameran. Se on kompakti. Nämä kuvat ovat kuukauden takaa Kolille suuntautuneelta työmatkalta.


2 kommenttia

Juoksen, olen siis olemassa?

Puhun paljon juoksemisesta, ja juoksujuttuni tulevat varmasti monelta jo ulos korvista. Muutama onkin kysellyt, miksi  juoksen. Tähtäänkö johonkin, mitä tavoittelen, aionko juosta maratonin? Aloin pohtia asiaa ja listata mielessäni syitä siihen, miksi harrastus tuntuu hyvältä.

run releases

1. On ihan kiva, että pariskunnilla on jotain yhteistä

Olen aina juossut (ja harrastanut muita kestävyyslajeja) vähän, mutten oikeastaan sitten alakouluiän mitenkään tavoitteellisesti. Taustalla oli siis rakkaus hikeen, endorfiineihin, salpautuvaan hengitykseen ja erityisesti oman väsymyksen voittamiseen. Aloin kuitenkin juosta enemmän vasta tavattuani nykyisen mieheni, intohimoisen juoksijan. Lenkille on paljon helpompaa lähteä, kun on joku, jonka kanssa juosta ja joka tsemppaa sen sijaan että keksisi tekosyitä olla juoksematta. Bonuksena yhteinen harrastus lähentää. Ja jos ei ole muuta puhuttavaa, niin aina voi puhua juoksusta. Tai katsoa sitä telkkarista.

2. Juoksu on halpaa, helppoa, ekologista, tehokasta… ja sopii erakkoluonteelleni

Juoksun yksinkertaisuus on kaunista: Juoksu sopii mitä parhaiten kiireiseen arkeen, koska juokseminen ei katso aikaa tai paikkaa. Lenkkivermeet päälle, ovesta ulos ja juoksemaan. Sopii jokaisen kalenteriin. Varusteet saa helposti minne tahansa mukaan. Juokseminen lienee myös yksi vähiten saastuttavista urheilulajeista. Tehokkuutta rakastavana ihmisenä pidän myös siitä, että juostessa jokainen hetki on treeniä. Juostessa ei huilata alamäissä, jonoteta tai kuunnella ohjeita. Juostessa juostaan. Ja mikä parasta, juoksija ei tarvitse joukkuetta, salivuoroja, pukuhuonetta, saunailtoja tai turnauksia. Juoksija saa olla yksin omien ajatustensa kanssa ja keskittyä sisäiseen zeniinsä.

allyouneed

3. (Pitkässä) juoksussa kehittyy

Tähän ikään tullessa kehittymisestä on tullut asia, jota ei ihan joka päivä pääse kokemaan. Päinvastoin, usein tuntuu siltä, että elämä junnaa paikallaan ja päätään saa lyödä seinään kerta toisensa jälkeen samojen ongelmien äärellä. Juoksu on laji, jossa ei voi huijata. Tulokset ovat (jos siis niitä mittailee) silmiesi edessä, kilometreinä, harjoituskertoina, sykelukuina, minuutteina ja lopulta pk-lenkin keskivauhdin vaivihkaa tapahtuvana kasvuna. Jiihaa! Kova harjoittelu siis myös palkitsee. Oikeanlainen treenaaminen näkyy väkisinkin tulosten paranemisena. Tämä on minusta aivan kauhean lohdullista maailmassa, jossa kovimmatkaan ponnistelut eivät aina tuota muuta kuin karvaan pettymyksen.

numbers

4. Eipä tässä enää nuorruta

En ole vanha (tänään 36), mutta en enää niin nuorikaan. Omasta kunnosta, terveydestä ja hyvinvoinnista on syytä kiinnostua viimeistään nyt. Haluan olla eläkkeelle jäädessäni vielä simpsakka tyttönen, joten tulevaisuuteen kannattaa satsata nyt, kun se on vielä helppoa. Juoksukuntoani pystyn nostamaan ongelmitta ainakin neljäkymppiseksi saakka. Kyselijöille tiedoksi, että aion olla 40-vuotiaana elämäni kunnossa ja juosta maratonin mieluiten reilusti alle neljän tunnin. Ugh. Hatunnosto vaan eilen MM-maratonissa hopealle tulleelle 37-vuotiaalle Valeria Straneolle! Kokeilin keväällä juosta muutamassa juoksutapahtumassa, mutta en oikein innostunut niistä. Ihan kivaahan se oli päästä tavoiteaikoihinsa, mutta tärkeämpää minulle on liikunta elämäntapana, fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ylläpitäjänä. (Jälkihuomautus: Anteeksi, valehtelin vahingossa! On minulla tavoitteena juosta tänä vuonna 1000 km.)

Straneo

5. Juoksu koukuttaa

Runner’s high on totisinta totta. Endorfiinipölly se vasta on mukava tunne. And it’s all legal.

runnershigh

 6. Juoksu putsaa pään

Mainitsinhan jo henkisen hyvinvoinnin? Tiukan lenkin jälkeen paskinkin olo on parantunut, näin se vaan on. Juostessa on aikaa pohtia ratkaisuja ongelmiin, ja usein parhaat oivallukseni tulevatkin juuri rauhallisilla lenkeillä. Jostain syystä juokseminen rauhoittaa, antaa luottamusta ja nostaa itsetuntoa.

antidepressant

Oikeasti tietenkin haluaisin vain Ivet Lalovan pyllyn. Espoo on muuten loistava paikka harrastaa juoksua :).

Kuvat kaapattu Pinterestin juoksuintoilijoiden sivuilta. Valeria Straneon kuva EPA / yle.fi.