Olen valitellut pitkin vuotta ahdistustani koko elämän vallanneeseen hifistelyyn. Usein tuntuu, ettei missään asiassa tavallisuus ja keskinkertaisuus ei riitä, vaan kaiken pitäisi olla viimeiseen asti hiottua, tarkkaan harkittua, alan guruilta lainattua mutta kuitenkin uniikkia ja ekslusiivista.
Juoksuharrastajien keskuudessa tämä näkyy mm. siinä, että juoksemista tärkeämpiä puheenaiheita on kaikki muu kuin juokseminen: palautusjuomat, kompressiosäärystimet, kynnystestit, askellustekniikat, tankkaus, sykemittarit, osteopaatit, kinesioteipit, kiropraktikot, juoksualustat jne. Hiljattain todistin jopa kiivasta väittelyä sellaisista termeistä, joille ei ole olemassa vakiintuneita merkityksiä (polku- vs. maastojuoksu).
Vaikka juoksu on erittäin yksinkertainen harrastus, hifistelypuhe saa sen kuulostamaan niin monimutkaiselta, että harjaantumaton saattaa pelätä koko ajan tekevänsä jotain väärin. Vähän aikaa sitten minulta kysyttiin, paljonko 1½ tunnin urheilusuorituksen jälkeen pitäisi juoda. Olin niin hölmistynyt kysymyksestä, etten oikein osannut vastata siihen mitään järkevää. Sopersin vain jotain nestevajeen määrään vaikuttavista tekijöistä. En nimittäin ole koskaan miettinyt, paljonko lenkin jälkeen pitäisi juoda! Tähän saakka olen selvinyt kuivumatta ihan vaan fiilispohjalta. Oma mittarini on ollut niinkin eksoottinen kuin virtsan määrä ja väri. Pissa kertoo, milloin voi palata normaalin nestemäärään.
Tavallinen kuntoilija ei tarvitse välttämättä laktaattitestejä ja juoksuvalmentajaa* tullakseen paremmaksi juoksijaksi. Omia kynnysarvojaan ei tarvitse tuntea, vaan treenata kehon tuntemusten mukaisesti. Ihminen pystyy kyllä tunnistamaan, juokseeko peruskestävyys- vai vauhtikestävyysalueella. Sykemittari helpottaa asiaa, mutta ilmankin pärjää! Kun miettii Paavo Nurmen varusteita, voi vain todeta, että ilman teknologiahärpäkkeitäkin voi painella aivan järjettömän kovaa.
Kuntoilija tarvitsee eniten sitä itseään eli juoksemista. Alussa on melkein sama miten juoksee, kunhan juoksee säännöllisesti ja muistaa välillä vähän syödä ja lepuuttaa. Oleellisin oheiskysymys on, miten säilyttää treenimotivaatio alkuinnostuksen jälkeen.
Myös tavoitteellisemmin treenaavan kuntoilijan kehittymisen kannalta tärkeintä on juokseminen. Silloin pitää jo tuntea oma kroppansa hieman paremmin ja tietää vähän enemmän oikeasta harjoittelusta, mutta edelleen keskiössä on juokseminen. Oikealla juoksemisella tavoiteajoista kurotaan pois minuutteja, härpättimillä ehkä sekunteja. Itse asiassa liiallisen mittailun tuloksena on havaittu urheilijoiden kadottaneen kykynsä luottaa oman kehon tuntemuksiin. Olen kuullut väitettävän, että kenialaiset juoksijat treenaavat täysin päinvastaisin menetelmin: lenkille lähdetään aina hiljakseen ja tunnustellen, ja vasta päivän vire määrittää sen, millainen treeni vedetään.
Uskon, että motivaatio juoksuun säilyy, kun selvittää itselleen, miksi juoksee. Kun tavoite on selvä (eli miksi-kysymykseen on vastattu), pitäisi motivaation säilyttämisenkin olla helpompaa. Itse juoksen, koska nautin siitä. Nautin sekä itse juoksutapahtumasta että sen jälkeisestä hyvästä olosta. Rakastan metsää, luontoa, raitista ilmaa ja poluilla kirmailusta syntyvää vapaudentunnetta. Tykkään myös olla kunnossa ja tuntea itseni voimakkaaksi. Itse asiassa omalla kohdallani liika hifistely ja mittailu tekee sen, että nautinto hukkuu teknisen suorittamisen alle. Eniten pidän sunnuntain pitkistä pk-lenkeistä. Silloin lähden metsään viihtymään: välillä voi poimia vaikka muutaman marjan suuhunsa tai pysähtyä kuulemaan linnunlaulua.
Aloittelevien juoksijoiden ei kannata takertua epäolennaisiin yksityiskohtiin, vaan panna vaan tossulla menemään. *Juoksukoulun käyminen tai juoksuvalmentajan konsultointi uuden harrastuksen alkumetreillä on ihan järkevää, mutta silloin perehdytään aivan perusasioihin kuten oikeaan juoksuasentoon ja -tekniikkaan. Tätä suosittelen erityisesti, jos oma liikuntatausta on vähäinen tai jos juoksu on aina tuntunut vaikealta.
Tässä demonstroimme kuinka kokonaiskuva selkenee hifistelysumun hälvennyttyä.
P.S. Ostin uuden kameran. Se on kompakti. Nämä kuvat ovat kuukauden takaa Kolille suuntautuneelta työmatkalta.
Elämäni espoolaisrouvana 