Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Noin viikon hajatelmat

dsc02050

Eräässä blogissa, jota seuraan säännöllisesti, käydään perjantaisin läpi viikon parhaat jutut. Koska pidän konseptista, haluan kopioida sen, mutta tietenkin pysyen omalle tyylilleni uskollisena. En kerro kaupungin parhaista kuppiloista tai kulttuurielämyksistä, koska  harvoin viikolla ehdin sellaisista nautiskelemaan. Sen sijaan aion listata noin viikon ajalta parhaat hajanaiset ajatukset. Hajatelmani liittyvät useimmiten työelämään ja ihan tavalliseen arkeen. Jos Sei Shonagon tunnetaan yli tuhat vuotta syntymänsä jälkeen todella häröistä listoistaan, mikseivät minunkin levällään olevat ajatukseni voisi olla kiinnostavia?

dsc02053

Viikon paras kasvatusvinkki tuli kollegaltani. Hänen mielestään välinpitämättömän ja itseään odottaa antavan teinin tuli pyrstön alla esitettyihin vaatimuksiin voi varsin hyvin vastata ”kohta”, piinaaviin ongelmiin ”so?” ja elämää suurempiin kysymyksiin ”ihan sama”. Tämä ei kaivanne selityksiä.

Viikon paras lobbausvinkki tuli eräältä pitkään Euroopan sydämessä työskenneeltä kehäketulta. Hän oli kuulemma saanut ajamansa asian läpi toteamalla tuntemalleen vaikutusvaltaiselle pukuherralle: ”I know you can do it”. Voisin kuvitella, että vallankäyttöön tottuneen varttuneemman virkamiehen on todella vaikea vastata moiseen haasteeseen, että ”en pysty, sori siittä”. Mieluummin hän osoittaa, että näin näitä naruja vedellään.

dsc02058

Viikon paras siviilirohkeutta osoittanut teko osui silmiini Facebookissa. Joku oli bongannut Kalasatamassa iäkkäämmän naishenkilön huristelmassa potkulaudalla itsevirkatussa pinkissä viitassa, jonka selkäpuolella lukee isolla SUVAKKIHUORA <3. Arvostan.

dsc02062

Viikon parhaaseen työhön liittyvään tapahtumaan, Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäiviin, liittyi monta parasta juttua.

Viikon paras kaupunginosa on Katajanokka eli stadilaisittain Skatta. Paras seminaaripaikka on luonnollisesti vanha Katajanokan vankila, nykyinen Hotel Katajanokka. Helsingissä on aivan liikaa paikkoja, joissa ei tule juuri koskaan käytyä. Katajanokka on niistä yksi. Seminaarin päätteeksi heitin pienen kävelyrundin aurinkoisessa syyssäässä. Ai että. Upeita rakennuksia ja Kanavaranta täynnä toinen toistaan trendikkäämpää ravintelia ja kahvilaa.

dsc02068

Viikon parhaan puheen piti tutkijatohtori Maija Lanas Oulun yliopistosta. Lanaksen esitys oli hyvä muistutus siitä, ettei syrjäytymistä pidä määritellä täältä etelästä käsin, eikä sen mukaan, kuinka monta syrjäytymisen kriteeriä arvioinnin kohteena oleva henkilö täyttää. Paperilla syrjäytynyt ihminen voi kokea olevansa tiukasti oman elämänsä keskiössä ja elävänsä hyvää elämää.

Paneelikeskustelussa esitettiin viikon paras kehitysidea Suomen hallitukselle: Olis tosi kliffaa, jos alkaisitte käyttää tutkimustietoa päätöksenteon pohjana. Ja mieluiten niin, että ette tee täysin tutkimustulosten vastaisia päätöksiä.Samassa paneelissa oli keskustelemassa ystäväni, jota kehuin jäkikäteen asiantuntevasta otteesta ja selkeästä ilmaisusta. Stereotyyppiseen suomalaiseen tyyliin arvostan ihmisiä, jotka puhuvat vähän mutta asiaa. Erityisesti vaikuttavuusviestinnässä selkeys on valttia; silloin ydinviesti ei huku ympäröivän hölinän sekaan. Sekavaan, vuolassanaiseen palautteeseeni ystäväni totesi, että hänellä on tiivistämisen taito – se olkoon viikon paras taito.

DSC02074.JPG

Viikon sykähdyttävin hetki oli ehdottomasti eilisiltainen kävely Helsingin pimenevässä illassa. Tuuli oli vielä hyväilevän leuto. Kaupungin valot loistivat kaurismäkeläisen kaihoisasti meren pinnasta. Tutkimusten mukaan arjen rutiinien rikkominen esimerkiksi tavanomaisesta poikkeavia kulkureittejä valitsemalla tekee hyvää aivoille. I totally agree!


Jätä kommentti

Pala rauhaa

 

DSC00681

Takana on raskas mutta tietynlaista tyydytystä tuottanut työviikko. Se meni keskisuomalaisissa paukkupakkasissa, nuorisokeskus Piispalassa Kannonkoskella. Kolme erittäin täyttä päivää 34 nuorisotyöntekijän ja nuoren aktivistin kanssa rauhanteeman ympärillä.

DSC00689

Kaikilla osallistujilla oli yhteinen tavoite: toimia aktiivisesti nuorten parissa oikeudenmukaisemman ja rauhanomaisemman yhteiskunnan puolesta. Vaikka radikaalista on tullut kirosana, ilman radikaaleja maailma ei ikinä muuttuisi. Naisilla ei olisi äänioikeutta, orjuutta ei olisi lakkautettu eikä rytmimusiikista tullut valtavirtaa. Vihapuheen ja -tekojen täyttämä maailma vaatii myös radikaalimpaa nuorisotyötä. On uskallettava olla muutakin kuin ”palveluntarjoaja” – kasvattaja, jolla on taitoja ja keinoja puuttua vähättelyyn, kiusaamiseen ja vihaan.

Lisäksi tarvitaan arvoja ja luottamusta siihen, että omalla työllä on merkitystä. Rauhaakin voi rakentaa tai jopa kursia kokoon pala palalta. En voi muuta kuin ihailla esimerkiksi niitä palestiinalaisia, israelilaisia ja ukrainalaisia, jotka epätoivoisesta tilanteesta huolimatta jaksavat uskoa tulevaisuuteen. Sitä taustaa vasten espoolaisen rivitaloyhtiön ”lumisodat” ja muut mikrokonfliktit tuntuvat höyhenenkevyiltä taakoilta kantaa.

DSC00719

Vaikka viikko oli järjettömän hektinen, sain kuitenkin parin lyhyen happihyppelyn aikana tallennettua muutaman palan Piispalan rauhaa. Onko mitään rauhoittavampaa kuin alkuillan sininen hetki tai talven lumivalkeuden keskeltä kohoavat majestettiset männyt?

DSC00722

 


Jätä kommentti

Viisi vuotta äitipuolena

20140726_184933

Jonkin aikaa sitten heräsin siihen ajatukseen, että vietämme aivan näinä päivinä puolisoni tyttären kanssa ensitapaamisemme viisivuotispäivää. Jännää. Voiko siitä olla jo niin pitkä aika?

Olen puhunut (vai pitäisikö sanoa saanut puhua?) äitipuolena olemisesta aika vähän. Oikeastaan en tiedä, miksi näin on. Muistan sen, kun joku ensimmäisen kerran kysyi, miten meillä tytärpuolen kanssa asiat sujuvat. Olin työmatkalla Köpiksessä, jossa sekä ruotsalainen että norjalainen kollegani halusivat tietää, kuinka uusi parisuhde ja perhe-elämä olivat lähteneet liikkeelle. Tuntui tosi hyvältä, että jotakuta elämäntilanteeni kiinnosti ja että edes joku tajusi, ettei äitipuolen rooli ole se kaikista helpoin omaksua!

Ehkä puhumattomuutta edesauttaa se, että uusperheasetelmaa pidetään lähtökohtaisesti jotenkin ongelmallisena. Erityisesti jos äitipuolella ei itsellään ole lapsia, saatetaan satuttamisen pelossa aristella lapsiaiheesta kyselemistä. Oma kokemukseni on, että monet kuvittelevat edelleen kaikkien naisten haluavan biologisia lapsia. Minullekin on monta kertaa todettu, että vielä se mieli muuttuu, kun olen sanonut epäröiväni asian suhteen. Ehkä lapseton äitipuoli on niin surkeankuuloinen kombo, että se vetää ison osan väestä aivan hiljaiseksi :)?

Olen verrannut äitipuoleksi tulemista liikkuvaan junaan hyppäämiseen: mukaan pyrkivällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin juosta niin perkeleesti ja ponnistaa, kyytiin pääseminen joko onnistuu tai ei. Ja jos onnistuu, niin junan suunta on joka tapauksessa jo selvä, joten ei auta kuin istua alas ja odotella, että määränpää selviää. Matkakavereilta kyselemällä saa asioita selvemmäksi, mutta ihan kaikkiin juttuihin ei välttämättä koskaan pääse mukaan. Joka tapauksessa oma sopetumiskyky ja aktiivisuus on avain onnistumiseen.

DSC00282

Näin viiden vuoden jälkeen homma alkaa jo omalla kohdallani skulata varsin mukavasti. Muutama tuttu on parin viime vuoden aikana uskaltautunut kysymään, miltä tuntuu, kun on teini-ikäinen kotona. Heille olen vastannut, että ihan mukavalta tuntuu. Noin niin kuin periaatteessa kai lapsista pitäisi tulla vuosi vuodelta viisaampia ja kykeneväisempiä, ja sitä myöten myös kiinnostavampia ja aina vain enemmän omia persooniaan. Ehkä se lapsen itsellistyminen on vaikeampaa biologisille vanhemmille kuin meille puolikkaille? Itse ainakin nautin siitä, että lapsi on vähemmän hoivattava ja enemmän omilla aivoillaan ajatteleva, fiksu ja pärjäävä naisenalku.

2014-07-24 17.40.18

On pakko sanoa, että tytärpuolen kautta elämään on tullut paljon tosi konkreettisia hyviä asioita. Ensinnäkin hänen ansiostaan olen selvästi parempi ja läsnäolevampi täti veljeni tyttärelle. Vietämme paljon loma-aikoja yhdessä, mikä on meille kaikille vain ja ainoastaan hauska asia. Olemme nauraneet yhdessä niin monet hyvät naurut, etteivät ne ihan heti unohdu.

Toiseksi hevoset ovat palanneet elämääni. Koska molemmat tytöt harrastavat ratsastusta, yhteiseen lomailuun kuuluu yleensä myös hevostelua. Se lämmittää kummasti entisen hevostytön sydäntä!

Uusperhevuodet ovat kasvattaneet minua ihmisenä, pakottaneet kohtaamaan omat hyvät ja huonot puoleni. Mutta sen lisäksi teinikäisten elämän seuraaminen myös ammatillisesti kehittävää. Työhöni kuuluu viestiä nuorille ja olla perillä heidän maailmastaan. Mistä muualta saisin yhtä hyvää ensikäden tietoa ja perehdytystä nuorten elämään kuin jakamalla arkeani yhden nuoren kanssa?

DSC00344


Jätä kommentti

Katutaidetta brysseliläisittäin

Kevään kaksi kiireisintä viikkoa ja pari työmatkaa takana päin. Jälkimmäinen työmatkoista suuntautui Brysseliin, tuohon jokaisen EU-byrokraatin ykköskohteeseen. En ole ikinä oikein lämmennyt Brysselille, vaikka se on – kuulemma – oikeasti ihan kiva kaupunki.

IMG_20150331_212829

Tällä kertaa meillä oli työrupeaman päätteeksi mahdollisuus osallistua kahden tunnin katutaidekierrokselle. Oppaana toimi kaksi nuorta graffitiharrastajaa, jotka kertoivat graffiteista ja niiden tekijöistä rentoon tyyliin. Kierros oli todella kiinnostava. Vetäjillä oli tarpeeksi ensikäden tietoa aiheesta ja monta hauskaa anekdoottia kerrottavaksi.

IMG_20150331_194142

Katutaide on Brysselissä iso juttu. Bryssel on tärkeä sarjakuvakaupunki, ja katukuvassa törmääkin tämän tästä seiniin, joihin on maalattu sarjakuvaa. Meidän kierroksemme keskittyi kuitenkin graffitiin. Oppaidemme mukaan graffititaiteilija on kuin koira, joka merkkaa reviiriään jättämällä taginsä sinne missä sattuu kulkemaan. Brysselissä tagaily on sen verran hard core -hommaa, että siinä käytetään joskus jopa happoa, jottei tagiä voi pestä pois.

2015-03-31 18.31.57

Kuvan tagissa lukee ’e2k’, mikä oppaamme mukaan viittaa ranskan kielen verbiin ’éduquer’ (kouluttaa). Graffitintekijöillä on usein shokeeraavia taiteilijanimiä kuten Mad, Idiot tai Zero. Graffitin leimaaminen nuorten vihaisten miesten harrastamaksi aivotomaksi töhrimiseksi on melko kapea katsontakanta, sillä monilla tekijöillä on jotain sanottavaa. Itse pidän katutaiteessa juuri kantaaottavuudesta, huumorista ja siitä pienestä anarkismista, joka kaupunkitilan omakätiseen muokkaamiseen liittyy. Samalla se tuo taiteen koko kansan ulottuville, korkeakulttuuriksi miellettyjen taidelaitosten ulkopuolelle.

Kuvan keltainen pyörä on kuulemma uusi juttu Brysselissä. Näitä värikkäitä pyöriä on jätetty eri puolille kaupunkia ajamaan (sic!) pyöräilyn ja pyöräilijöiden asiaa.

IMG_20150329_180731

Possumaalaukseen syntyyn liittyy hauskaa spekulointia.Teos on aivan ydinkeskustassa erittäin lähellä poliisiasemaa. Itse asiassa poliisiasema on aivan kulman takana. Ensimmäisen tarinan mukaan kuva possut ovat kuolleita ja viestivät siitä, että talossa oli muinoin teurastamo. Toisen tarinan mukaan possut vain nukkuvat, millä viitataan tyhmiin poliiseihin (pigs), jotka eivät huomaa, että lähistöllä tehdään jättimäistä seinamaalausta.

Kapoiselta Rue des Chandeliersiltä löytyy hauska kohta, jossa kadun toisella puolella on arabialaista kalligrafiaa ja modernia graffitikirjoitusta yhdistelevä monikulttuurinen hybridigraffiti ja toisella puolella kaupunginosassa vuonna 1989 tapahtuneesta patjakapinasta kertova historiankirjoitusgraffiti.

2015-03-31 19.50.13

Pällistelevät turistit ovat saaneet osansa katutaiteilijoiden pilkkakirveestä. Brysselin massiivisen oikeustalon edustalla on suosittu näköalapaikka. Kaiteeseen on kirjoitettu ”tämä ei ole näkökulma” ja silmäiltävään alueeseen on piilotettu viesti, joka suurimmalta osalta jäänee huomaamatta.

2015-03-31 20.15.12

Kas, ”Hollywood”. Ehhehehe.

2015-03-31 20.36.53

Moni entinen kapinallinen on tietysti nykyisin kaupan. Alla liittotalon seinää, johon on tilattu kuva kapinoivista punikeista. Toinen maalaus puolestaan on tehty tilaustyönä baarin ikkunaluukkuihin. Alemman kuvan maalannut kaveri joutui vaihtamaan taiteilijanimensä myytyään itsensä markkinavoimille, sillä kukaan ei olisi ostanut seinäänsä hänen härskiä signeeraustaan.

2015-03-31 20.33.04

Brysselissä on hyvin tyypillistä, että kaunis yhdistyy rumaan, uusi vanhaan, eikä oikein mikään tunnu sopivan yhteen. Itse asiassa se taitaa olla kaupungin viehättävin piirre. Euroopan instituutioiden kotipaikassa paikalliset eivät todellakaan kulje turhantärkeinä ja kovat kaulassa, vaan ovat hyvin rentoja ulkoasunsa suhteen.

IMG_20150331_203100

IMG_20150331_205657

IMG_20150331_205733

Tämä on kuulemma Brysselin vanhin katutaideteos. Sitä ei ole tehnyt kukaan nuori kapinallinen, vaan katukivetykseen kyllästynyt mummeli. Ah, ma nauran!

IMG_20150331_205510


3 kommenttia

Turvaistuinlapsesta häirikkönuoreksi

"Saako omalla pihalla potkia palloa?", kysyy espoolaiskoira.

”Saako omalla pihalla potkia palloa?”, kysyy espoolaiskoira.

Eräs espoolaisrouvan toispaikkakuntalainen tuttava on käynyt kevään aikana hämmentävänkuuloista kamppailua lastensa oikeudesta pelata jalkapalloa oman taloyhtiön pihamaalla. Naapuri oli ”takavarikoinut” tuttavan teinien pallon ja kiroillut sekä syytellyt näitä ties mistä. Lasten äiti nosti aivan oikeutetusti esiin kysymyksen: Mitä ihmettä lasten sitten pitäisi tehdä, jos perinteisesti terveenä pidetty leikkiminenkin häiritsee?

Mainitsin jo aiemmin nuorisotutkimuksen Demokratiaoppitunti. Lasten ja nuorten kunta 2010-luvun alussa (toim. Anu Gretschel & Tomi Kiilakoski), jossa lasten ja nuorten menetettyä yhteyttä omaan elinympäristöönsä valaistaan hyvin mielenkiintoisella tavalla (ss. 234-240).

Omasta lapsuudestani muistan elävästi, kuinka kaikenlainen ojien tonkiminen, metsässä juoksentelu ja joutomaiden tai autiotalojen tutkiskelu oli jännintä mahdollista puuhaa. Nykyisin tällaista ei juuri näe tapahtuvan – ainakaan täällä Etelä-Suomessa. Ympäristöpsykologi Marketta Kyttä onkin luonut käsitteen turvaistuinsukupolvi. Turvaistuinsukupolven vanhemmille ns. normaali elämä sisältää niin paljon erilaisia uhkakuvia ja vaaroja, että lasten kokemus ulkomaailmasta tuppaa rajoittumaan katseluun auton ikkunasta, tietokoneen ruudulta tai televisiosta. Omasta elinympäristöstä saatava tieto jää etääntyneeksi toisen käden tiedoksi, eikä suoraa fyysistä kosketusta ympäröivään luontoon synny.

Hille Koskela puolestaan on huolissaan siitä, että entisajan luovimmat leikkipaikat, kaupunkimetsät ja joutomaat, ovat leimautuneet turvattomuuden tyyssijoiksi, joissa sekä onnettomuusriskit että pahaa tarkoittavat ihmiset vaanivat viattomia lapsosiamme. Tällainen kehityssuunta vaikuttaa negatiivisesti lasten mahdollisuuksiin kehittää henkilökohtaista suhdetta elinympäristöönsä.

Erilaiset vapaasti haltuun otettavat tilat ja paikat ovat nimittäin pitkään olleet merkittäviä pysäkkejä suomalaisten lasten ja nuorten kehityskaaren varrella. Omaan haltuun otettavien metsäplänttien ja takapihojen avulla nuori on kiinnittynyt omaan elinympäristöönsä ja kehittänyt luontosuhdettaan. Kokemus osallisuudesta on syntynyt oman roolin merkityksen ymmärtämisestä lähiympäristössä: mahdollisuudesta muokata ja ottaa paikkoja haltuun vaikkapa rakentamalla maja lähimetsikköön, järjestämällä futisturnaus puistikossa tai leikkimällä kotia ison kiven juuressa.

Mutta mitä tapahtuukaan, kun suloisilla pumpulissa kasvatetuilla palleroisillamme alkavat hormonit hyrrätä, naama kukkia, älämölön määrä kasvaa ja veri vetää omasta kotiovesta ulkomaailmaan? Selvähän se: turvaistuinlapsesta on kuoriutunut nuori, tuo häiriköiden häirikkö, yhteisen omaisuutemme sotkija, ymmärtämätön moukka, lapamatolaiskiainen ja piittaamaton pullamössö! Nykyajalle leimallista on, että nuoret ovat aina väärässä paikassa, olivatpa he missä tahansa. He eivät saisi kuulua tai näkyä sen paremmin asuinalueillaan kuin kaupunkien keskustoissakaan.

Kuitenkin tiedetään, että ihmisen, niin nuoren kuin aikuisenkin, hyvinvoinnin kannalta on merkittävää tuntea kuuluvansa jonnekin, saada toimia ja tulla hyväksytyksi omassa ympäristössään. Ympäristö lisää hyvinvointia, kun se mahdollistaa sekä sosiaalisen että kehollisen osallisuuden. Kehollisen osallisuuden tunne syntyy oman itsen ja ympäristön välisessä fyysisessä kohtaamisessa. Luontoympäristöt muodostavat erityisen hedelmällisiä paikkoja kehollisen osallisuuden kokemuksille, sillä luonnossa lapsi voi itse määritellä, mitä hän siellä tekee. Toisin kuin ohjatussa harrastustoiminnassa, muokkaamattomassa luontoympäristössä mikään ulkoinen ei määrittele sitä, miten pitäisi olla, mihin suuntaan tulisi kulkea tai mille kalliolle pitää kiivetä.

Jollei lapselle pääse koskaan syntymään sosiaalisen ja kehollisen osallisuuden kokemuksia omassa elinympäristössä, on melko ymmärrettävää, ettei hän myöskään opi rakastamaan sitä, pitämään siitä huolta tai kantamaan sen viihtyisyydestä vastuuta. Eli annetaan omien lasten möyriä mullassa ja yritetään sietää naapuiden jälkikasvun kiljahtelua pihamaalla, jookos? Se tekee nimittäin niille hyvää!


Jätä kommentti

Henkilökohtainen on poliittista

Kuvalla ei ole yhtikäs mitään tekemistä kirjoituksen sisällön kanssa. Mutta kyllä luonto on kaunis!

Lentokoneessa matkalla Turkkiin lueskelin eteenpäin pitkään työlaukussani matkannutta Nuorisotutkimusverkoston julkaisua Demokratiaoppitunti. Lasten ja nuorten kunta 2010-luvun alussa (toim. Anu Gretschel & Tomi Kiilakoski). Sivulta 218 löytyi maininta mielenkiintoisesta 2011 julkaistusta väitöskirjasta, jonka tekijä Jarmo Rinne on tutkinut henkilökohtaistuvaa politiikkaa.

Rinne kutsuu refleksiiviseksi kansalaistoiminnaksi politikointia, jossa reagoidaan refleksinomaisesti poliittisiin epäkohtiin ja asiakysymyksiin sekä toisaalta pohditaan niiden politisoimista reflektiivisen poliittisen arvion seurauksena.  Toimijoiden omien poliittisten arvioiden merkitys korostuu, ja arviot johtavat usein henkilökohtaisiin valintoihin ja tekoihin. Refleksiiviselle kansalaistoiminnalle ominaista ovat ei-materiaaliset arvot, henkilökohtaisuus, aktiivinen kansalaisuus, osallistuminen ja itsensä toteuttaminen.

Poliittisesti toimiminen paikantuu politiikan fragmentteihin sekä asiakohtaistuu. Postmodernit uudet yhteiskunnalliset liikkeet sekä sosiaalisessa mediassa esiin tuleva politikointi haastavat ja esittelevät toisenlaisen tavan vaikuttaa ja toimia poliittisesti. Poliittisesti toimiminen asiakohtaisesti ei välttämättä edellytä pysyvää rakennetta tai organisaatiota, vaan se voi keskittyä pitkälti esitettyjen ajatusten ympärille.

Ottamatta kantaa siihen, onko edellä kuvattu kehitys hyvä vai huono asia, ja mitkä moninaiset tekijät tällaiseen kehitykseen ovat vaikuttaneet, espoolaisrouva tunnistaa itsensä yllä kuvatusta. Rouvallahan näitä mielipiteitä riittää, ja blogipostauksenkin taustalla on yleensä politisoituja ajatuksia, vaikkei niitä tänne auki kirjoittaisikaan.

Oli lohdullista (?) lukea, että itse asiassa tämä kaikki kertoo espoolaisrouvan nuorekkuudesta. Vaihtoehtoisten poliittisen toimintatapojen omaksuminen on nimittäin ominaista erityisesti nuorille, vaikka vanhempien sukupolvien voi olla vaikeaa mieltää toimintaa poliittiseksi. Niin tai näin, itse pidän siitä, että vaikuttaa voi myös tekojen ja valintojen kautta.


Jätä kommentti

Keidas keskellä monitasoliittymää

Istanbul 068

Istanbulin matkamme ehdottomasti omituisin tutustumiskohde oli Nezahat Gökyiğitin nimeä kantava kasvitieteellinen puutarha. Puutarha on rakennettu keskelle hämmentävää betoniautiomaata, moskeijan ja hulppeiden tornitalojen varjoon. Ympärillä voi nähdä vain moottoriteitä ja lisää kerrostaloja aina silmänkantamattomiin saakka.

Istanbul 050

Istanbul 052

Istanbul 070

Istanbul 072

Vaikka noin 15 miljoonan asukkaan Istanbulissa on viheralueita, on kaikenlainen koskematon luonto on kaupungista hyvin kaukana. Näin ollen ei ole ihme, jos asukkaiden luontosuhde on lähes olematon. Kasvitieteellinen puutarha vastaa omalta osaltaan tähän tarpeeseen tekemällä ympäristökasvatustyötä.

Koululuokat voivat tulla tutustumaan kasvilajeihin ja hoitamaan kasvimaata. Satokauden lopulla järjestetään lasten ja nuorten kanssa sadonkorjuujuhla. Myös aikuisille, mm. opettajille, on tarjolla tietoa ja koulutusta.

Istanbul 081

Kasvimaan vieressä on myös pieni ”hunajantuotantolaitos”.

Istanbul 083

Istanbul 111

Yksi puutarhan hämmästyttävimmistä ilmestyksistä on kahdesta yhteenkietoutuneesta oliivipuusta muodostunut valtava kokonaisuus. Näiden kahden yksilön rakkaus ei katso ikäeroa, sillä toisella puulla on ikää 500 ja toisella 300 vuotta. Puu on siirretty kasvitieteelliseen puutarhaan muualta, mutta silti se jaksaa kukoistaa.

Istanbul 093

Mikä mielenkiintoisinta, pääsimme tapaamaan kasvitieteellisen puutarhan perustajan Ali Nihat Gökyiğitin. Tämä sympaattinen vanha herra kertoili puutarhan synnystä ja siellä tehtävän työn tavoitteista. Kuvan kartasta näkyvät moottoriteiden väliin jäävät saarekkeet, jotka muodostavat puutarhan eri osat.

Istanbul 113

Kasvitieteellisellä puutarhalla on erinomaiset englanninkieliset verkkosivut, joilta voi lukea puutarhasta lisää. Puutarhaan on esimerkiksi mahdollista pestautua vapaaehtoiseksi.