Takana on raskas mutta tietynlaista tyydytystä tuottanut työviikko. Se meni keskisuomalaisissa paukkupakkasissa, nuorisokeskus Piispalassa Kannonkoskella. Kolme erittäin täyttä päivää 34 nuorisotyöntekijän ja nuoren aktivistin kanssa rauhanteeman ympärillä.
Kaikilla osallistujilla oli yhteinen tavoite: toimia aktiivisesti nuorten parissa oikeudenmukaisemman ja rauhanomaisemman yhteiskunnan puolesta. Vaikka radikaalista on tullut kirosana, ilman radikaaleja maailma ei ikinä muuttuisi. Naisilla ei olisi äänioikeutta, orjuutta ei olisi lakkautettu eikä rytmimusiikista tullut valtavirtaa. Vihapuheen ja -tekojen täyttämä maailma vaatii myös radikaalimpaa nuorisotyötä. On uskallettava olla muutakin kuin ”palveluntarjoaja” – kasvattaja, jolla on taitoja ja keinoja puuttua vähättelyyn, kiusaamiseen ja vihaan.
Lisäksi tarvitaan arvoja ja luottamusta siihen, että omalla työllä on merkitystä. Rauhaakin voi rakentaa tai jopa kursia kokoon pala palalta. En voi muuta kuin ihailla esimerkiksi niitä palestiinalaisia, israelilaisia ja ukrainalaisia, jotka epätoivoisesta tilanteesta huolimatta jaksavat uskoa tulevaisuuteen. Sitä taustaa vasten espoolaisen rivitaloyhtiön ”lumisodat” ja muut mikrokonfliktit tuntuvat höyhenenkevyiltä taakoilta kantaa.
Vaikka viikko oli järjettömän hektinen, sain kuitenkin parin lyhyen happihyppelyn aikana tallennettua muutaman palan Piispalan rauhaa. Onko mitään rauhoittavampaa kuin alkuillan sininen hetki tai talven lumivalkeuden keskeltä kohoavat majestettiset männyt?