Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Vähemmän valittamista, enemmän välittämistä

Valkokaulus

Valkokaulusbyrokraatti – onko se edes ihminen?

Juuri ennen joulua olin flunssassa kokonaisen viikon, jolloin minulla oli aikaa selailla netissä kaikenlaista epäoleellista kuten ravintola-arvosteluja ja myynnissä olevia asuntoja. Tein sen virheen, että luin myös muutamia kommenttiketjuja näiden juttujen alta. Kaikki ravintola-arvostelut oli tehty väärin, jokainen myytävä asunto oli liian kallis, huonolla maulla sisustettu ja muutenkin läpimätä.

Shaming on siirtynyt myös makuasioista ammatilliseen osaamiseen. Toisten ihmisten työlle ja koko ammattikunnalle naureskelu tuntuu olevan mitä suurinta hupia. Journalistit eivät osaa kirjoittaa, opettajat opettaa, lääkärit – pelkkiä arvailijoita! Haukkua voi, vaikkei itsellä ole alalta sen paremmin koulutusta kuin kokemustakaan. Kyllä MINÄ tiedän! Minä ja maalaisjärkeni, me olemme erehtymätön kaksikko.

Kulunut vuosi toi oman ammattikuntani eli valtionhallinnon työntekijät halveerauskulttuurin ytimeen. Syntyi #byroslavia sekä – ironisesti kautta historian Suomen vaikutusvaltaisimman puolueen puoluejohtajan toimesta – kymmeniä tuhansia virkamiehiä liikaa. Hämmentävintä tässä kaikessa on se, että syyttävä sormi tuntuu joka kerran osoittavan yksilöä – ei järjestelmää tai poliitikkoja. Urpot virkamiehet ovat salakavalasti hiipineet valtionhallintoon keksimään tyhmiä sääntöjä kansalaisten kiusaksi. Ja sääntöhän on tyhmä, jos se on minun näkökulmastani juuri nyt ja tässä elämäntilanteessa rajoittava.

Mollaajille ei tule mieleenkään katsoa asiaa laajemmasta näkökulmasta, kysyä, miksi tällainen sääntö on olemassa tai edes tarkistaa faktoja. Iso osa some-kansan villiksi saaneista holhousuutisista on ollut vääriin tulkintoihin perustuvia uutisankkoja. Mutta mitäpä sillä on väliä, kun tärkeintä on päästä pätemään. Se on helppoa, kun itse on täydellinen ja hyödyksi koko yhteiskunnalle.

Oikeasti olen onnellisessa asemassa, koska oma ammattini on päätynyt haukkumalistalle vasta nyt. Moni karaistuneempi varmasti pitää mielipahaani turhana herkkänahkaisuutena. Se on ihan totta, haukkuminen satuttaa, koska en ole siihen tottunut. Erityisesti satuttaa se, että ystäväpiirissäkin monet osallistuvat tähän ilkkumiseen. On vaikea uskoa, että aiemmin fiksuina pitämäni ihmiset saavat kiksejä jonkin ammattikunnan pilkkaamisesta. Ikään kuin byrokraatti ei olisi lainkaan ihminen, vaan hallintoa edustava kone. Koska hallinto on ihmisvastainen, saa sitä kohtaan hyökätä.

Hyökkääjiltä unohtuu, ettei valtiota olisi olemassa ilman ihmisiä. Ihmiset ovat sen demokraattisten prosessien kautta muodostaneet. Olen itsekin sitä mieltä, että erilaisia sääntöjä ja säätelyä on järjettömän paljon. Ikävä kyllä tämän järjettömyyden takana on se, että ihminen on perin typerä otus ja toiselle susi. Häntä pitää suojella sekä itseltään että toiselta, ja siihen tarvitaan sääntöjä. Sääntöjä ei ole keksitty ihmisten kiusaksi, vaan ne suurin osa niistä on syntynyt havaitusta tarpeesta. Säätelyn taustalla on hyvinvointivaltion ideaan kuuluva kansalaisista (myös niistä ”vähä-älyisistä”) huolehtiminen  ja yhteiskuntarauhan säilyttäminen. Esimerkiksi ilotulitteiden paukuttelulle pitää määritellä viranomaisten toimesta aika, jolloin se on sallittua. Jos sitä ei tehtäisi, paukuttelisi naapurinpoika päivät läpeensä, eikä Pikku-Petriinaa voisi enää nukuttaa parvekkeella ja tästä tuohtuneena Petriinan isiliini kävisi vetämässä kiusankappaletta nenukkaan.

Jussi Pullinen ennustaa todennäköisesti aivan oikein arvellessaan, että holhouksen poistamisesta tulee kevään suosituin vaaliteema. Tänään tarjolla: Monimutkaisiin ongelmiin yksinkertaisia ratkaisuja! Tämänsuuntainen kaupittelu uponnee #byroslavian vastustajiin kuin häkä. Oman mielenterveyteni ja ammattiylpeyteni säilyttämiseksi joudun varmaan kevään aikana rajoittamaan median kulutustani, blokkaamaan muutaman kaverin pois uutisvirrasta ja hokemaan tavanomaista maanisemmin zeniä.

Olin vuoden vaihtuessa Senaatintorilla, jossa kuulin piispa Irja Askolan puheen. Askola runoili ontuvin riimein toiveitaan uudelle vuodelle. Hän aloitti: ”Enemmän välittämistä, vähemmän valittamista”.  Oma versioni menisi jotenkin  näin:

Enemmän välittämistä, vähemmän valittamista

Enemmän tasoittelua, vähemmän osoittelua

Enemmän muiden tapaa, vähemmän omaa napaa

Enemmän suutelua, vähemmän huutelua

Enemmän tajua, vähemmän loanhajua!


Jätä kommentti

Ruoka on tehty nautittavaksi

lautanen3

Televisiota tyhmänä töllöttäessäni olen tullut katsoneeksi PALJON erilaisia ruokaa käsitteleviä ohjelmia. Olen istunut (ja usein samalla syönyt) ihmetellen niin suurinten pudottajien, Jutan, rakkaiden pullukoiden, dieettien vaihtajien, masterchefien, Sukulan ja kumppanien kuin Super Nannyn kohtaamien todella omituista ruokavaliota noudattavien lasten edessä.

Samaan aikaan tosi elämässä yhä useampi ihminen noudattaa erityisruokavaliota, osa eettisistä, osa terveydellisistä syistä. Internet on pullollaan tavallisten ihmiset blogeja ja keskustelua superfoodeista, veganismista, lihaksista ja proteiinista, hormoneista, lisäravinteista ja vaikka mistä. Mediaa seuratessa tuntuu, että kansakuntamme on jakautunut karkeasti kolmeen: roskaruokaa mättäviin plösöihin, macapirtelöitään surisutteleviin terveysintoilijoihin ja vierasperäisellä ruokaterminologialla brassaileviin kulinaristi-hifistelijöihin. ”Olet sitä mitä syöt” pitää todellakin paikkansa, sillä ruoan kautta rakennetaan identiteettiä ja tunnetaan yhteenkuuluvuutta toisten saman ruokavalion valinneiden kanssa.

Pyydän heti anteeksi äskeisiä värikkäitä sanavalintojani. Tarkoitukseni ei ole tuomita tai haukkua ketään. Ruokavalio on mielestäni hyvin henkilökohtainen ja täysin jokaisen omassa päätösvallassa oleva asia. En varmasti edes kiinnittäisi huomiota erityisruokavalioihin niin paljon, ellen itsekin olisi erittäin kiinnostunut siitä, mitä ja miksi syön. Enkä varsinkaan voi tietää, mitä kaikkea kunkin valitseman ruokavalion taustalla piilee. Toki myönnän sen, että erilaiset ruokarajoitteet välillä myös ärsyttävät minua. (Jeps, yritäpä itse järjestää tilaisuus 50 hengelle gluteenittomana, laktoosittomana, vegaanisena, halalina, kosherina, kalattomana, lihattomana, karppisena, munattomana, mausteettomana, lisäaineettomana, hajuttomana, värittömänä ja mauttomana#&!/#”?*!!) Milloin ruokailusta tuli ongelma? Ja minne kultainen keskitie katosi? Olemmeko itsekkäitä ja liian hyväosaisia, jos emme enää osaa olla kiitollisia tarjotusta ruoasta?

Omat TV:n suosikkikokkini ovat Nigella Lawson ja Jamie Oliver. Molemmista välittyy aito rakkaus ruokaan, aux plaisirs du palais, kuten ranskalaiset sanovat. Kummankaan ruokafilosofia ei perustu kieltäymykseen vaan sallivuuteen. Resepteissään he korostavat helppoutta, ja erityisesti Oliver puhuu lähiruoan, eettisyyden, ekologisuuden ja terveellisyyden puolesta menemättä äärimmäisyyksiin. Ruokaa tarjotaan muille ihmisille välittämisen ja vieraanvaraisuuden osoituksena. Ruokaa ei ainoastaan rakasteta, vaan ruoalla myös rakastetaan. Tykkään!

lautanen1

Kuvissa tänä aamuna valmistamani superhelppo aamiainen: jauhottomat, maidottomat ja sokerittomat amerikkalaistyyppiset mustikkalätyt. Ensin tehdään vauvaperheille tuttu yhdestä banaanista koostuva banaanimössö. Siihen sekoitetaan yksi kananmuna ja jäisiä mustikoita. Paistetaan pannulla. Et voilà! Sunnuntain kunniaksi lisäsin lorauksen vaahterasiirappia ja kaurapohjaista vaniljakastiketta.