Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Onnellisuusharha

DSC01051

Ihana espoolainen rivitalon piha täydessä kukkaloistossaan.

Olen varmasti maininnut opiskelleeni joitakin kursseja sosiaalipsykologiaa. Siinä vasta kiinnostava aine! Ihmisen vajavaisuudesta – jota inhimillisyydeksikin kutsutaan – kiinnostuneena luin erityisellä riemulla kaiken, mikä käsitteli  ajatteluharhoja ja -vääristymiä. Nämä aivojen meille tekemät kepposet ovat ihastuttavia. Vaikka ihmiskunnan osaaminen ja kehittyminen erityisesti teknologian alalla on päätähuimaavaa, ei sosiaalinen älykkyytemme ole kehittynyt läheskään samaa vauhtia. Insinööri voi olla arkisessa ajatelussaan todella hölmö.

Tyypillisiä ajatteluharhoja ovat esimerkiksi yksimielisyysharha (false consensus effect) ja kuviteltu ylemmyys (illusory superiority). Yksimielisyysharhalla tarkoitetaan sitä, että ihminen tuppaa kuvittelmaan, että kaikki kokevat ja tulkitsevat tilanteita samalla tavalla kuin hän itse. Minulla meni ainakin 30 vuotta ymmärtää, että jopa samasta kulttuuritaustasta tulevien ihmisten kokemusmaailmassa on aivan hirvittävän paljon vaihtelua. Esimerkiksi työpaikalla nämä erilaiset tulkinnat samasta tilanteesta eivät lakkaa hämmästyttämästä minua. Kuvitellulla ylemmyydellä puolestaan tarkoitetaan sitä, että ihmisellä on taipumus yliarvioida omia kykyjään. Siksi  esimerkiksi lähes jokainen autoileva ihminen kuvittelee olevansa ”keskimääräistä parempi” autoilija.

DSC01070

Huh, huh, tulipa huhkittua. Nyt oon kyllä ansainnut lasin roséviiniä parvekkeella.

Joukkoharhalla (pluralistic ignorance) tarkoitetaan tilannetta, jossa ryhmän jäsenet luulevat olevansa ainoita tai ainakin harvoja poikkeavia yksilöitä ryhmässään ja kätkevät todelliset ajatuksensa. Tyypillinen esimerkiksi tästä on tilanne, jossa saman viiteryhmän nuoret kuvittelevat muiden ryhmän jäsenten olevan seksuaalisesti itseä kokeneempia. Harhaa vahvistaa se, että omaa ”poikkeavuutta” peitellään puheilla.

DSC01097

Kävin vähän vespailemassa, kun lähistöllä oli sopivasti käsityöläisten korumyyntitapahtuma. Mukaan lähtivät nämä – kierrätysnahkaa, tietty. Ihanan eettistä ja ekologista!

Oma käsitykseni on, että tässä sosiaalisen median ajassa meidät on vallannut joukkoharha, jonka mukaan muut ovat onnellisempia kuin mitä itse on. Muilla on elegantimpi garderobi, kauniimmat pihat, parempaa ruokaa, enemmän ystäviä, toimivampi parisuhde ja muutenki kaikin puolin onnellisempi elämä. Harva haluaa tai uskaltaa näyttää elämästään sitä rosoisempaa puolta. Someen halutaan ehkä ikuistaa pienet onnelliset hetket tai ei siellä haluta leimautua valittajiksi. Eikä ihme, koska ”positiivisuus” ja onnellisuuden metsästäminen on ollut jo pitkään muodikasta – luojan kiitos, tätä trendiä on myös alettu kritisoida muutenkin kuin vain somehattaralle ivailevissa satiiriblogeissa.

DSC01102

Mies ja koirakin ovat niin suloisia. Jaadi jaadi.

Vaikka itse olen täysin tietoinen siitä, että someen postataan vain murto-osa omasta elämästä, saatan silti saada onnellisuusvirrasta huonon fiiliksen. Näin sunnutaiaamuna voin hyvinkin istua aamiaisella pari tuntia muiden juttuja selaillen. Aikani muiden aamulenkkikuvia katseltuani havahdun siihen, että istun edelleen perseelläni yöpuvussa ja tukka rasvaisena, tiskit on tiskaamatta, kaikki muutkin hommat hoitamatta enkä itse mennytkään heti aamusta juoksemaan, vaikka niin oli tarkoitus. Eihän sellaisesta voi tulla muuta kuin huono olo.

Miksi sitten jään selailemaan muiden elämää? Tai miksi jaan itse omaa elämääni somessa? Miksi käytin tämän aamun tämän postauksen kirjoittamiseen? En osaa sanoa. Kai se jonkin tarpeen tyydyttää.

Nyt joka tapauksessa menen suihkuun, vaihdan päälle päivävaatteet ja laitan hihat heilumaan. Alla vielä muutama kuva siitä, miltä meidän puutarha-auvolassa tällä hetkellä näyttää. Noin niin kuin vastapainoksi viime viikonlopun kuville. Olisi kiva kuulla, millaisia fiiliksia muiden some feedit lukijoissani herättää!

DSC01118

Terde kaipaisi ehostusta. Tai ihan vaan räjäyttämisen taivaan tuuliin.

DSC01119

Loppukesä meneekin sitten kesäolkkaria puhtaana pitäessä.

DSC01120

Omenankukan elämänkaari on lyhyt.

 

DSC01121

Osa terälehdistä on edelleen puussa. Ei kannata vielä lakaista.


Jätä kommentti

Vielä kerran: katsaus vuoteen 2013

Kärsin flunssasta kotona ja haudon synkkiä ajatuksia. Telkkaria en saa töllöttää, kirjaan en jaksa keskittyä, joten onni tulkoon internetistä.

Muutama tuttava on Facebookissa summannut vuotensa, ja monille näyttää tapahtuneen kauheasti kaikkea, onneksi pääasiassa hyviä asioita. Jopa mieheni, jolle ei juuri tapahdu mitään erityistä ja joka ei yleensä edes halua mitään erityistä tapahtuvaksi, keksi eilen muutaman mieleen painuneen hienon jutun viime vuodesta. Minä kuuntelin monttu auki ja totesin, että mulle ei ainakaan ole tapahtunut mitään kivaa.

Plarasin äsken tietokoneeni kuvakansioita ja totesin, että jotain kivaa ja erityistä on viime vuodestakin jäänyt mieleen. Onneksi on valokuvat, jotka todistavat, ettei kaikki ole ollut ihan niin synkkää kuin mieleni antaa ymmärtää.

Istanbul 148

Vuoden paras työmatka suuntautui Istanbuliin. Vaikka sää oli kurja, oli matka hieno: jännittävä kaupunki, hyvin räjähdysaltis poliittinen tilanne, mukavaa seuraa. Pääsimme kurkistamaan Turkin ympäristötilanteeseen ja -järjestöihin, näkemään kaupunkia usealta laidalta ja käymään keskusteluja paikallisten ihmisten kanssa. Perinteinen turkkilainen kylpylä oli mieletön. Istanbuliin haluaisin ehdottomasti palata joskus omalla ajalla. Kokemus antoi myös sopivasti perspektiiviä muutamaa viikkoa myöhemmin alkaneiden levottomuuksien seuraamiseen.

055

Parasta kotona: parvekkeella oleilu. Kesä oli pitkä ja lämmin, ja parveke saatiin maalattua ja kalustettua jo toukokuussa. Parvekkeella on nautittu kahvista ja laventelin tuoksusta aivan alkukesän ensimmäisistä lämpimistä päivistä saakka. Siellä vietettiin juhannusta, hääpäivää ja elokuun viimeistä iltaa punaviiniä maistellen ja lyhtyjen valossa tunnelmoiden. Elokuun pimenevät mutta edelleen lämpimät illat ovat aina olleet jotenkin erityisen erityisiä.

parveke_loppukesä

Parvekkeelta käsin ihmeteltiin myös kesän lukuisia rankkasateita. En tiedä teistä muista, mutta minulle on jäänyt sellainen kuva, että viime kesänä oli poikkeuksellisen monta poikkeuksellisen raskasta sadekuuroa. Tästä kuvasta minulle tulee mieleen Afrikassa kokemani muutamat sadepäivät – tunnetta lisää se, että naapurin talossa ja kuistissa on paljon länsiafrikkalaisia piirteitä.

Lompsukka 007

Vuoden söpöimmät karvatyypit. Tietenkin sukulaisten uteliaan pelokkat pikku karitsat. Pohjoiskarjalainen niitty ja ilta-aurinko, vieno bää – mitä enempää ihminen voi oikeastaan toivoa? Tässähän oikein herkistyy.

Lompsukka 065

OOTY – vuoden asukuva. Kuva-arkistoistani ei juuri päivän asu -kuvia löytynyt, joten vuoden asukuva oli helppo valita. Näissä lainahaalareissa kävin toisen veljeni vaimon kanssa tutkimassa parin mehiläispesän kuningatar- ja hunajatilanteen. Kiitos vain asianosaiselle tästä uudesta kokemuksesta. Mielenkiintoista oli!

Lompsukka 238

Vuoden yllättävin villiintyminen. Päädyimme jokunen viikko sitten vahingossa Jean S:n keikalle Turussa. Ilmeisesti aika, paikka ja tilanne olivat kaikin puolin suotuisat ja vielä biorytmitkin kohdillaan, sillä tapahtui jotain hyvin poikkeuksellista: me asialliset ankeuttajat tanssimme pikkujouluväen mukana kuin viimeistä päivää. Veikkaan, että hiki virtasi ja syke nousi saman verran kuin peruslenkillä.

jean_s


Jätä kommentti

Haluan tehdä sinut onnelliseksi!

Romanttisista komedioista tuttu kosiorepliikki ”I (just) want to make you happy” on aina saanut niskakarvani pörhistymään. Lausahdus pitää sisällään monta sellaista olettamaa, joihin en usko ollenkaan.

Ensinnäkään en usko, että kukaan voi tehdä toista ihmistä onnelliseksi. Onnellisuus on viime kädessä sisäsyntyistä, vaikka onnellistuttava ympäristö toki auttaa onnen tunteen ylläpitämisessä. Lausahdus antaa myös ymmärtää, että lausuja aikoo antautua täysin uudelle elämäntehtävälleen, tulevan puolisonsa onnelliseksi tekemiselle. Kaikki me tiedämme, että repliikin suustaan ulos päästänyt henkilö joko valehtelee tai on omistushaluinen kontrollifriikki (jolloin tilanteen toisen osapuolen pitäisi viimeistään tulla järkiinsä ja ottaa käpälät alleen!). Kolmas – ja ehkä kaikkein ärsyttävin – asia tässä sokerikuorrutteisessa julistuksessa on se, että jostain syystä onnellistuttaminen tuntuu olevan aina sulhaskandidaatin tehtävä. Morsmaikku tyytyy passiivisen vastaanottajan rooliin. Patriarkaatti kiittää ja vahvistuu.

Iän ja parisuhdekokemuksen karttuessa olen kuitenkin alkanut pohtia, onko se nyt niin väärin haluta tehdä parisuhteen toinen osapuoli onnelliseksi. Ajatus on ehkä naiivi, mutta varmasti hyvää tarkoittava. Ja jos ’onnelliseksi’ sanan paikalle vaihtaa vaikka ’iloiseksi’ tai ’tyytyväiseksi’, niin lause ei enää kuulosta lainkaan niin kornilta. Itse asiassa niinhän sen pitäisi olla, että haluamme ilahduttaa lähimmäisiämme. Ainakaan meidän ei pitäisi tieten tahtoen tehdä rakkaimpiamme onnettomiksi. Sana ’tehdä’ tuo myös esille sen, että onnelliseksi tekemisessä on kyse on aktiivisesta toiminnasta, teoista, joilla voidaan aiheuttaa tunteita.

Mikä sitten on oikea määrä puolison, tyttö- tai poikaystävän, elämänkumppanin tunteiden huomioimista? Oman kokemukseni mukaan tunteiden huomioiminen on kamalan hankalaa puuhaa. En ole osannut huomioida seurustelukumppaneitteni tunteita, eikä minun tunteitani ole aina huomioitu saati ymmärretty (tai edes yritetty ymmärtää…). Ensimmäinen poikaystäväni varmaankin teorian tasolla halusi olla hyvä ja huomioiva, mutta käytännössä hänen omat mielihalunsa, tarpeensa ja intressinsä ajoivat tyttökaverille mieliksi tekemisen edelle. Toisen pidempiaikaisen poikaystävän kohdalla tilanne oli täysin päinvastainen. Hän oli ilmeisesti niellyt purematta sen ajatuksen, että miehen tehtävä on tehdä nainen onnelliseksi, ja kärsi suurta tuskaa, kun ei onnistunutkaan tekemään minusta ”maailman onnellisinta naista”. Hänellä vain sattui olemaan ennalta määritellyt menetelmät tyttöystävän onnelliseksi tekemiseen. Eli pieleen meni tässäkin tapauksessa; kyseinen kaveri ei tullut ajatelleeksi, että olen yksilö eikä minua voi ilahduttaa millään standardiohjauksella, vaan onnellistuttamisprosessi olisi vaatinut kohteen tarkempaa tarkastelua ja sen tunne-elämän analyysia.

Nyt varmaan joku miettii, että eikö tuo kiittämätön naikkonen tajua olevansa itse vastuussa tunteistaan. Tämä on hyvä huomio. Toisen ihmisen tunne-elämän huomioimisen suurin dilemma onkin se, että osa aiheuttamistamme tunteista on ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä, kun taas osa on niin sanotusti vain tunteita. Tunteetkin voivat olla väärässä. Esimerkiksi hyvin mustasukkaisen puolison tunteita ei kannata huomioida liikaa ja korjata omaa käytöstään sen  mukaisesti, sillä silloin saa huomata kävelleensä itse vankilaan nauttimaan elinkautista, joka ei sisällä lomia tai vierailukäyntejä.

Käsitykseni mukaan tunteista puhutaan liian vähän, mutta niitä ilmaistaan liikaa muilla tavoin. Kuinka selvästi oikeasti osaamme ilmaista tunteitamme – varsinkin niitä kivuliaampia? Kuinka usein odotamme, että toiset tulkitsevat kiukutteluamme, eleitämme, piiloviestejämme, kysymyksiämme oikein? Emme ole vastuussa kaikista tunteistamme, mutta olemme takuulla vastuussa siitä, kuinka tuomme niitä julki. En usko ollenkaan, että ihmiskunta on jaettavissa kahteen eri kastiin, tunne- ja järki-ihmisiin, vaikka tällaista dikotomiaa arkipuheessa edelleen ylläpidetään. Eiköhän meillä kaikilla (pahoin psyykkisesti sairaita poikkeuksia lukuun ottamatta) ole sekä järki että tunteet? Enemmän yksilöllisiä eroja on tunteiden hallinnassa ja tunneilmaisussa.

Tosi asia on, että me kaikki varmasti haluaisimme, että tunteemme huomioitaisiin. Haluaisimme, että puolisomme tekisivät meidät onnelliseksi. Että työkaverimme, sukulaisemme ja naapurimme eivät loukkaisi meitä. MC Nikke T sen jo tiesi: ”Jos haluu saada (tekoja), on pakko antaa (tunteita).” Tunneilmaisuakin pitää harjoitella – kokeilepa tänään vaikka tällaista harjoitusta: Puhu jollekin tunteistasi, mieluiten jostain vähän vaikeista sellaisista. Jos se tuntuu hankalalta, aloita helpommasta. Puhu saman tai jonkun muun henkilön (voi olla elämänkumppani, työpari, oma äiti) kanssa siitä, millaisia tekoja toivoisit toiselta ja millaisia tunteita ne saisivat sinussa aikaan. Keskittykää myönteisiä tuntemuksia tuottaviin tekoihin (eli älkää alkako kaivella menneitä ja syytellä toisianne ikäviä tunteita herättäneistä teoista). Pystyttekö toteuttamaan toistenne toiveet?

In the meanwhile, annetaan Jukka Pojan laulaa.