Onnellisuusharha

Ihana espoolainen rivitalon piha täydessä kukkaloistossaan.

Olen varmasti maininnut opiskelleeni joitakin kursseja sosiaalipsykologiaa. Siinä vasta kiinnostava aine! Ihmisen vajavaisuudesta – jota inhimillisyydeksikin kutsutaan – kiinnostuneena luin erityisellä riemulla kaiken, mikä käsitteli  ajatteluharhoja ja -vääristymiä. Nämä aivojen meille tekemät kepposet ovat ihastuttavia. Vaikka ihmiskunnan osaaminen ja kehittyminen erityisesti teknologian alalla on päätähuimaavaa, ei sosiaalinen älykkyytemme ole kehittynyt läheskään samaa vauhtia. Insinööri voi olla arkisessa ajatelussaan todella hölmö.

Tyypillisiä ajatteluharhoja ovat esimerkiksi yksimielisyysharha (false consensus effect) ja kuviteltu ylemmyys (illusory superiority). Yksimielisyysharhalla tarkoitetaan sitä, että ihminen tuppaa kuvittelmaan, että kaikki kokevat ja tulkitsevat tilanteita samalla tavalla kuin hän itse. Minulla meni ainakin 30 vuotta ymmärtää, että jopa samasta kulttuuritaustasta tulevien ihmisten kokemusmaailmassa on aivan hirvittävän paljon vaihtelua. Esimerkiksi työpaikalla nämä erilaiset tulkinnat samasta tilanteesta eivät lakkaa hämmästyttämästä minua. Kuvitellulla ylemmyydellä puolestaan tarkoitetaan sitä, että ihmisellä on taipumus yliarvioida omia kykyjään. Siksi  esimerkiksi lähes jokainen autoileva ihminen kuvittelee olevansa ”keskimääräistä parempi” autoilija.

Huh, huh, tulipa huhkittua. Nyt oon kyllä ansainnut lasin roséviiniä parvekkeella.

Joukkoharhalla (pluralistic ignorance) tarkoitetaan tilannetta, jossa ryhmän jäsenet luulevat olevansa ainoita tai ainakin harvoja poikkeavia yksilöitä ryhmässään ja kätkevät todelliset ajatuksensa. Tyypillinen esimerkiksi tästä on tilanne, jossa saman viiteryhmän nuoret kuvittelevat muiden ryhmän jäsenten olevan seksuaalisesti itseä kokeneempia. Harhaa vahvistaa se, että omaa ”poikkeavuutta” peitellään puheilla.

Kävin vähän vespailemassa, kun lähistöllä oli sopivasti käsityöläisten korumyyntitapahtuma. Mukaan lähtivät nämä – kierrätysnahkaa, tietty. Ihanan eettistä ja ekologista!

Oma käsitykseni on, että tässä sosiaalisen median ajassa meidät on vallannut joukkoharha, jonka mukaan muut ovat onnellisempia kuin mitä itse on. Muilla on elegantimpi garderobi, kauniimmat pihat, parempaa ruokaa, enemmän ystäviä, toimivampi parisuhde ja muutenki kaikin puolin onnellisempi elämä. Harva haluaa tai uskaltaa näyttää elämästään sitä rosoisempaa puolta. Someen halutaan ehkä ikuistaa pienet onnelliset hetket tai ei siellä haluta leimautua valittajiksi. Eikä ihme, koska ”positiivisuus” ja onnellisuuden metsästäminen on ollut jo pitkään muodikasta – luojan kiitos, tätä trendiä on myös alettu kritisoida muutenkin kuin vain somehattaralle ivailevissa satiiriblogeissa.

Mies ja koirakin ovat niin suloisia. Jaadi jaadi.

Vaikka itse olen täysin tietoinen siitä, että someen postataan vain murto-osa omasta elämästä, saatan silti saada onnellisuusvirrasta huonon fiiliksen. Näin sunnutaiaamuna voin hyvinkin istua aamiaisella pari tuntia muiden juttuja selaillen. Aikani muiden aamulenkkikuvia katseltuani havahdun siihen, että istun edelleen perseelläni yöpuvussa ja tukka rasvaisena, tiskit on tiskaamatta, kaikki muutkin hommat hoitamatta enkä itse mennytkään heti aamusta juoksemaan, vaikka niin oli tarkoitus. Eihän sellaisesta voi tulla muuta kuin huono olo.

Miksi sitten jään selailemaan muiden elämää? Tai miksi jaan itse omaa elämääni somessa? Miksi käytin tämän aamun tämän postauksen kirjoittamiseen? En osaa sanoa. Kai se jonkin tarpeen tyydyttää.

Nyt joka tapauksessa menen suihkuun, vaihdan päälle päivävaatteet ja laitan hihat heilumaan. Alla vielä muutama kuva siitä, miltä meidän puutarha-auvolassa tällä hetkellä näyttää. Noin niin kuin vastapainoksi viime viikonlopun kuville. Olisi kiva kuulla, millaisia fiiliksia muiden some feedit lukijoissani herättää!

Terde kaipaisi ehostusta. Tai ihan vaan räjäyttämisen taivaan tuuliin.

Loppukesä meneekin sitten kesäolkkaria puhtaana pitäessä.

Omenankukan elämänkaari on lyhyt.

 

Osa terälehdistä on edelleen puussa. Ei kannata vielä lakaista.

Juhannussiirappia ja muita herkkuja

Tänä vuonna päätin, ettei yksikään raparperinvarsi mene hukkaan, vaan käytän niistä jokaisen luovasti perheen ravitsemiseen. Raparperi sattuu olemaan niitä kasveja, jotka puskevat joka vuosi innokkaasti esiin hoitamattomuudesta huolimatta.

Viime kesänä säilömistäni raparpereista väänsin raparperi-luumulevitteen. Tuo ripulikakan näköinen hodarin sisäpinnalla on sitä itteään. Vähän vastaavaa tavaraa saimme vegaanisella aamiaisella Berliinissä, sieltä tämä idea. Soosi on ulkonäöstään huolimatta sekä herkullista että monikäyttöistä.

Parhaat varret säästin raparperipiirakkaan. Tykkään eniten sellaisesta raparperipiirakasta, jossa on jotain kermaviilin tapaista mukana. Piirakka hävisi niin nopeasti parempiin suihin, etten ehtinyt ikuistaa sitä. Sen sijaan laitan tähän pari muuta kuvaa juhannuksen sapuskoista.

Jälkiruoaksi hedelmäsalaattia. Hyvää ja terveellistä.

Investoin myös muutamaan macaronsiin, onhan juhannus vain kerran vuodessa. Näitä mustia voin suositella, maku muistuttaa hämärästi englanninlakritsia. Kyllä ruoka on e’hanaa!

Mutta palataanpa niihin raparpereihin. Viimeisistä kuivakoista varsista tein siirappia. Sitä tehdään niin, että varret keitetään kattilassa hirmuisen sokerimäärän kanssa. Ajattelin, että litkulla voisi maustaa juomia alkukesäisen raikkaan raparperisiksi. Hyvin toimi, paitsi että eihän sellainen paksu liisteri sekoitu esimerkiksi kuohuviiniin lainkaan. Testailu jatkukoon siis.

Lopuksi vielä päivän random-juttu. Sanasta raparperi minulle tulee aina mieleen teatterin ”porinakohtaukset”. Jossain lapsena lukemassani (tai äidin minulle lukemassa) tyttökirjassa nimittäin väitettiin, että teatterissa tehdään taustaporina niin, että näyttelijät hokevat eritahtisesti ’raparperiraparperiraparperi…’ Liekö sitten totta vai tarua, vai olenko keksinyt jutun itse? En millään muista, mikä kirjasarja oli kysymyksessä, mutta samassa sarjassa päähenkilöillä oli usein pussissa suklaa-lakritsisekoitusta, josta sitten hanakasti nappailtiin energiaa päivän koitoksiin. Hmmm… Nyt kun tarkemmin ajattelen, en taida muistaa koko kirjasarjasta muuta kuin nämä ruoka-aineisiin liittyvät asiat. Herkuttelu on selvästi ollut merkityksellistä jo varsin nuorella iällä.

Ei ravintolapäivä, ei elokuvapäivä… vaan puutarhapäivä!

Näin elokuussa olisi ympäri pääkaupunkiseutua vaikka mitä mielenkiintoista tekemistä. On tuhlaviikkoa, ravintolapäivää, elokuvafestaria ja ties mitä, mistä en ole edes tietoinen. Kaipasin kuitenkin kotona nysväilyä vastapainoksi viime viikonlopun sosiaalisuudelle.

Parasta täällä periferiassa asumisessa on se, että normaalituloisella ihmisellä on varaa ns. normaaleihin asioihin kuten omaan puutarhaan. Jos puutarha tuo paljon iloa, niin tuo se muassaan myös aika paljon työtä. Asuntomme edelliset omistajat ovat olleet todella innokkaita viherpeukaloita, joten puutarhassamme on paljon kaikkea. Omasta mielestäni enemmän ei kuitenkaan ole enemmän puutarhassakaan, vaan kaipaan myös ulkotiloihin selkeyttä, tilaa ja valoa. Ja kukkia enemmän minua kiinnostavat hyötykasvit.

Koska aikaa ja rahaa on rajallisesti, puutarhan muokaaminen täytyy tehdä pikku hiljaa. Tänään käsittelyyn joutui puutarhan pengerretty takanurkka. Marjapuskille raivattiin tilaa pengermän aurinkoisimmasta osasta. Perennoita siirreltiin aika reippaasti, joten nyt voi vain toivoa, että ne kestävät siirron rasitukset.

Kompostissa näyttää tällä hetkellä tältä. Ensi syksynä saamme varmaan jo levitellä oman kompostin multaa kasveille ravinteeksi.

Omenasato on tänä vuonna todella heikko. Muutama hassu omena puista toki löytyy. Kypsyttyään omenoista noin 50 % madonsyömiä ja 50 % mätiä, joten kovin paljon ei omaan käyttöön jää. Jos joku tietää, mistä moinen johtuu ja mitä asialle voisi tehdä, niin viisauttaan saa vapaasti jakaa. En takaa tottelevani, mutta kuuntelen kuitenkin.

Tässä tämänpäiväinen syötäväksikelpaava saalis. Noistakin sai kaivella matoja ja mätää pois.

Klassikkojen arvoa ei kannata väheksyä: omena-kaurapaistosta (pistaasilla ja raakasuklaalla tuunattuna) & vaniljajäätelöä. Hyvää ja erittäin kaloripitoista! Taas yksi syy lisää käydä lenkillä.

Espoo Ciné on ohjelmassa sitten ensi viikonloppuna.

Keidas keskellä monitasoliittymää

Istanbulin matkamme ehdottomasti omituisin tutustumiskohde oli Nezahat Gökyiğitin nimeä kantava kasvitieteellinen puutarha. Puutarha on rakennettu keskelle hämmentävää betoniautiomaata, moskeijan ja hulppeiden tornitalojen varjoon. Ympärillä voi nähdä vain moottoriteitä ja lisää kerrostaloja aina silmänkantamattomiin saakka.

Vaikka noin 15 miljoonan asukkaan Istanbulissa on viheralueita, on kaikenlainen koskematon luonto on kaupungista hyvin kaukana. Näin ollen ei ole ihme, jos asukkaiden luontosuhde on lähes olematon. Kasvitieteellinen puutarha vastaa omalta osaltaan tähän tarpeeseen tekemällä ympäristökasvatustyötä.

Koululuokat voivat tulla tutustumaan kasvilajeihin ja hoitamaan kasvimaata. Satokauden lopulla järjestetään lasten ja nuorten kanssa sadonkorjuujuhla. Myös aikuisille, mm. opettajille, on tarjolla tietoa ja koulutusta.

Kasvimaan vieressä on myös pieni ”hunajantuotantolaitos”.

Yksi puutarhan hämmästyttävimmistä ilmestyksistä on kahdesta yhteenkietoutuneesta oliivipuusta muodostunut valtava kokonaisuus. Näiden kahden yksilön rakkaus ei katso ikäeroa, sillä toisella puulla on ikää 500 ja toisella 300 vuotta. Puu on siirretty kasvitieteelliseen puutarhaan muualta, mutta silti se jaksaa kukoistaa.

Mikä mielenkiintoisinta, pääsimme tapaamaan kasvitieteellisen puutarhan perustajan Ali Nihat Gökyiğitin. Tämä sympaattinen vanha herra kertoili puutarhan synnystä ja siellä tehtävän työn tavoitteista. Kuvan kartasta näkyvät moottoriteiden väliin jäävät saarekkeet, jotka muodostavat puutarhan eri osat.

Kasvitieteellisellä puutarhalla on erinomaiset englanninkieliset verkkosivut, joilta voi lukea puutarhasta lisää. Puutarhaan on esimerkiksi mahdollista pestautua vapaaehtoiseksi.