Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Tuikitärkeä hyödyttömyys

Äitini kyseli minulta, miksi en kirjoita enää blogia. Kirjoittaisinhan minä, jos olisi enemmän aikaa turhuuksiin. Olen nimittäin luokitellut bloggaamisen kategoriaan hyödytön toiminta. Viime vuonna tein kovasti töitä (mikä ei mitenkään poikkea tavallisesta vuodesta) ja lisäksi opiskelin vapaa-ajallani. Pidän sekä työnteosta että opiskelusta, mutta vuoden lopussa huomasin silti olevani aika stressaantunut, väsynyt ja suhtautuvani jotenkin haluttomasti elämään. Elämä oli kliseisesti sanottuna suorittamista.

Suorittamisessa ei sinänsä ole mitään pahaa. Saan tehdyistä tehtävistä tyydytystä siinä missä laiskana pötköttelystäkin. Eihän ihminen saa mitään aikaan, ellei välillä suorita. Se, mikä on vaikeaa, on tasapainon löytäminen suorittamisen ja haahuilun välille. Uskon, että jokainen on tässäkin asiassa uniikki; omia suoritteita on ihan turha vertailla kavereiden saavutuksiin, vaan oleellista on osata kuunnella itseään. Piiskata itseään vähemmän silloin, kun alkaa käydä ylikierroksilla ja keksiä uusia tavoitteita silloin, kun elämä ei tarjoa tarpeeksi haasteita.

Koska työntekoa ei voi lopettaa, päätin tammikuun lopun tentin jälkeen lopettaa opiskelut kevätlukukauden ajaksi. On muuten ollut mahtava helmikuu. Yhtäkkiä pää on ollut täynnä tosi turhia mutta ah-niin-tärkeitä ajatuksia. Olen vähän sisustellut ja hiihdellyt. Ollut hiihtolomalla ja tavannut ihmisiä. Syönyt (pääasiassa) terveellisesti, koska on ollut aikaa ajatella niinkin turhaa asiaa kuin ravintoa.

Olen yrittänyt analysoida, mikä suorittavassa ja kiireisessä elämäntavassa oikeasti aiheuttaa elämänhalun hiipumista. En suostu hyväksymään sitä, että pelkkä tehokas tekeminen olisi itsessään jotenkin myrkyllistä ihmiselle. Oma täysin ei-tieteellinen päätelmäni on, että kiireessä ihminen ei pääse kosketuksiin sen kanssa, mikä tekee hänestä ihmisen; ts. aistiensa, tunteidensa, ajatustensa. Konemaisesti suorittaessa ei ole aikaa haistella ja maistella, tunnustella, pysähtyä, katsoa, miettiä, miltä tämä asia minusta tuntuu, mitä mieltä tästä oikeasti olen, tykkäänkö tästä. Tämä selittää myös sen, miksi koen Hakaniemen hallin maailman parhaaksi stressinpoistopaikaksi keskellä kiireistä työpäivää. Oven avatessa kaikki aistit saavat samanaikaisesti miellyttäviä ärsykkeitä. Maailmasta tulee saman tien taas kaunis ja elämästä elämisen arvoista.

Olen hieman hitaalla käyvä haahuilijatyyppi, joka tarvitsee paljon omaa mielipiteenmuodostusaikaa ja paljon pysähtymisiä jonkin kauniin äärelle ruman ja ahdistavan maailman vastapainoksi. Vaikka välillä naureskelenkin Instagramin kukkapuskien ja kahvikupposten kuvailijoille, samalla tiedän hyvin, mihin vaaleanpunaisia silmälaseja tarvitaan. Joku loiventaa elämäänsä kauneudella, ehkä toinen alkoholilla, kolmas kenties puhumalla. Minä tarvitsen tehokkuuden rinnalle kiireettömyyttä, kauneutta ja fyysisyyttä.

Kuvituksena muutamia hetkiä, joista olen nauttinut ja jotka olen ikuistanut tammi-helmikuun aikana. Ehkä hyödyttömälle blogillekin löytyy tänä vuonna paremmin aikaa.

Lehmityttö

Islanninhevosvaellus aivan tammikuun alussa. Satoi vaakaräntää, mutta oli silti mahtavaa. Tauko laavulla lämmitti mukavasti. Kuvassa minä ja 90-lukulaiset hapsu-chapsini.

Asetelma

Yhtenä päivänä aurinko paiston hetken – mä vannon! Verigreippi, avokado, päärynä ja saksanpähkinät näyttivät niin näteiltä Ulla Harjun keramiikkalautasella. Mun lempivärejä kaikki.

Pielinen

Utu lumipeitteisen Pielisen yllä. Tätä näkymää pysähdyin katselemaan koiran kanssa kävellessäni. Synkkää mutta kaunista.

Mustikkapannacotta

Viime sunnuntain brunssi. Ulkona satoi (vaihteeksi) vaakaräntää, mutta tämä maku palautti viime kesään. Mustikalla ja kardemummalla maustettua pannacottaa, ihan niin kuin Kolmen kaverin jätski!


Jätä kommentti

Sunnuntairouvailua

Viime sunnuntai meni stereotyypin mukaisesti espoolaisrouvaillessa. Antaa kuvien puhua puolestaan.

P1080247

Kauppakeskuksesta lapselle vaatteita ja aikuisille kirjoja.

P1080196

Lounaalle Kivenlahden satamaan. (Meillä ei ole venettä eikä sellaista todennäköisesti koskaan tule. Kajakki kelpaisi.)

P1080203

Sataman kreikkalaishenkinen Ravintola Marine – yksi harvoista siedettävistä ravintoloista Espoossa. Marine on kivasti sisustettu ja tunnelma mukavan rento. Pidän siitä, että samassa paikassa voi käydä sekä syömässä, kahvilla että lasillisella.

P1080205

Meze-lautaseni oli ihan kelpo tavaraa. Vatsa tuli täyteen ja hengitys taatusti valkosipulinhajuiseksi…

P1080222

Jälkiruokajätski Haukilahden rannan Café Mellstenissä.

P1080223

Haukilahden ranta on yksi Espoon viehättävimmistä uintipaikoista. Plussaa palveluista!

P1080226

P1080234

Tuttavallinen sorsa

P1080241

Introvertti suomalaissorsa?

Ehkäpä tämä kaikki ei olisi tuntunut niin rouvailulta, ellemme olisi liikkuneet paikasta toiseen autolla ja ellei mies olisi kuitannut laskua. Minulla on vielä selvästi tekemistä tämän roolin omaksumisessa.

P.S. Tarvitse todella kipeästi uuden kameran. Tekniikan ostaminen on vain niin kuolettavan tylsää.


Jätä kommentti

Uinti, puinti ja pulikointi

027

Espoolaisrouvalla on ollut hirveä kiire olla lomalla, siksi radiohiljaisuus. Myös aivot tuntuvat olevan lomalla: uutiset eivät juuri kiinnosta, ja tunteita herättävät lähinnä satokauden marjat, vihannekset ja hedelmät.

Loman parhaat hetket vietettiin Pohjois-Karjalassa, mutta kyllä Espoossakin voi lomailla. Vanhana vesipetona katson, että lomatunnelmaan pääsee parhaiten uimalla luonnonvesissä. Ja Espoossahan rantoja riittää, niitä on nimittäin yli 30! Valinnanvaraa on sekä meri- että järvi-immeisille. Eräs espoolaisaktiivi on tehnyt tarkemman tutkimustyön puolestamme, joten aiheesta kiinnostuneita neuvon katsastamaan listan Espoon uimarannoista.

Tällä viikolla testasimme Siikajärven, joka osoittautuikin oivaksi polskimispaikaksi – ainakin illan tullen ja väen vähettyä.

021

Pohja oli miellyttävän hiekkainen. Rannalta löytyi myös kaikki olennainen eli kaksi kappaletta pukukoppeja. Tekemistä piisaa, mikäli meinaamme testata kaikki rannat tämän kesän aikana. Veikkaan, että ihan kaikkia ei ehditä!

019

Etelänlomalla Espoossa

Jätä kommentti

Etelänlomalla Espoossa

”Hirmuhelteen” kunniaksi polkaistiin Oittaalle uimaan. Hiki virtasi, lapset kiljahtelivat, jätskijono oli pitkä kuin nälkävuosi, välillä päälle lensi hiekkaa, välillä nokkaan tunkeutui halvan deodorantin ja pesemättömien kainaloiden muodostama sofistikoitunut aromi. Jos en olisi tiennyt olevani Espoossa, olisin kuvitellut olevani etelänlomalla…