Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Hiki haisee ja homma käy!

Siinä missä 18 000 juoksijaa hikoili eilen HCR:ssa, oli meillä Espoossa tänään tilaisuus osallistua pieneen mutta sitäkin sympaattisempaan juoksutapahtumaan: Keskuspuisto-Olari kierrokseen, joka järjestettiin tänään 20. kertaa. Juoksutapahtuman järjestivät Olarin Tarmo -77 ja Espoon Akilles.

Vastoin yleistä käsitystä espoolaisrouvatkin hikoilevat – toiset enemmän ja toiset vähemmän. Mieheni mukaan eräät saattavat joskus haiskahtaa myös muilta luonnontuotteilta. Oma suoritus meni odotettua paremmin, mikä tietysti tuntuu hyvältä. Viimeksi olen tainnut juosta kilpaa lukion liikuntatunnilla, joten kisa sai vatsanpohjan kipristelemään.

En ole mikään massatapahtumien ystävä, joten tällaiset pienet ja perinteikkäät kylätapahtumat sopivat minulle paremmin kuin hyvin. Mikä parasta, kun tapahtuma järjestetään Helsingin ulkopuolella, paikalla ei ole trendikkäitä hipstereitä (koska itsejärjestettävät tapahtumat ovat viileesti cool), vaan ihan taviskansaa aivan pikkulapsista ikäihmisiin. Ei ole tungosta eikä tarvitse huolia, jos on huono tukkapäivä. Tunnelma on leppoisa, ja mieltä lämmittää nähdä kylmäksi luonnehditussa kotikaupungissaan positiivista yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen meininkiä.

Näillä mentiin

 

Kilpailunumeroni voitti arvonnassa pipon – voi tätä onnen päivää!