Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Onnellisuusharha

DSC01051

Ihana espoolainen rivitalon piha täydessä kukkaloistossaan.

Olen varmasti maininnut opiskelleeni joitakin kursseja sosiaalipsykologiaa. Siinä vasta kiinnostava aine! Ihmisen vajavaisuudesta – jota inhimillisyydeksikin kutsutaan – kiinnostuneena luin erityisellä riemulla kaiken, mikä käsitteli  ajatteluharhoja ja -vääristymiä. Nämä aivojen meille tekemät kepposet ovat ihastuttavia. Vaikka ihmiskunnan osaaminen ja kehittyminen erityisesti teknologian alalla on päätähuimaavaa, ei sosiaalinen älykkyytemme ole kehittynyt läheskään samaa vauhtia. Insinööri voi olla arkisessa ajatelussaan todella hölmö.

Tyypillisiä ajatteluharhoja ovat esimerkiksi yksimielisyysharha (false consensus effect) ja kuviteltu ylemmyys (illusory superiority). Yksimielisyysharhalla tarkoitetaan sitä, että ihminen tuppaa kuvittelmaan, että kaikki kokevat ja tulkitsevat tilanteita samalla tavalla kuin hän itse. Minulla meni ainakin 30 vuotta ymmärtää, että jopa samasta kulttuuritaustasta tulevien ihmisten kokemusmaailmassa on aivan hirvittävän paljon vaihtelua. Esimerkiksi työpaikalla nämä erilaiset tulkinnat samasta tilanteesta eivät lakkaa hämmästyttämästä minua. Kuvitellulla ylemmyydellä puolestaan tarkoitetaan sitä, että ihmisellä on taipumus yliarvioida omia kykyjään. Siksi  esimerkiksi lähes jokainen autoileva ihminen kuvittelee olevansa ”keskimääräistä parempi” autoilija.

DSC01070

Huh, huh, tulipa huhkittua. Nyt oon kyllä ansainnut lasin roséviiniä parvekkeella.

Joukkoharhalla (pluralistic ignorance) tarkoitetaan tilannetta, jossa ryhmän jäsenet luulevat olevansa ainoita tai ainakin harvoja poikkeavia yksilöitä ryhmässään ja kätkevät todelliset ajatuksensa. Tyypillinen esimerkiksi tästä on tilanne, jossa saman viiteryhmän nuoret kuvittelevat muiden ryhmän jäsenten olevan seksuaalisesti itseä kokeneempia. Harhaa vahvistaa se, että omaa ”poikkeavuutta” peitellään puheilla.

DSC01097

Kävin vähän vespailemassa, kun lähistöllä oli sopivasti käsityöläisten korumyyntitapahtuma. Mukaan lähtivät nämä – kierrätysnahkaa, tietty. Ihanan eettistä ja ekologista!

Oma käsitykseni on, että tässä sosiaalisen median ajassa meidät on vallannut joukkoharha, jonka mukaan muut ovat onnellisempia kuin mitä itse on. Muilla on elegantimpi garderobi, kauniimmat pihat, parempaa ruokaa, enemmän ystäviä, toimivampi parisuhde ja muutenki kaikin puolin onnellisempi elämä. Harva haluaa tai uskaltaa näyttää elämästään sitä rosoisempaa puolta. Someen halutaan ehkä ikuistaa pienet onnelliset hetket tai ei siellä haluta leimautua valittajiksi. Eikä ihme, koska ”positiivisuus” ja onnellisuuden metsästäminen on ollut jo pitkään muodikasta – luojan kiitos, tätä trendiä on myös alettu kritisoida muutenkin kuin vain somehattaralle ivailevissa satiiriblogeissa.

DSC01102

Mies ja koirakin ovat niin suloisia. Jaadi jaadi.

Vaikka itse olen täysin tietoinen siitä, että someen postataan vain murto-osa omasta elämästä, saatan silti saada onnellisuusvirrasta huonon fiiliksen. Näin sunnutaiaamuna voin hyvinkin istua aamiaisella pari tuntia muiden juttuja selaillen. Aikani muiden aamulenkkikuvia katseltuani havahdun siihen, että istun edelleen perseelläni yöpuvussa ja tukka rasvaisena, tiskit on tiskaamatta, kaikki muutkin hommat hoitamatta enkä itse mennytkään heti aamusta juoksemaan, vaikka niin oli tarkoitus. Eihän sellaisesta voi tulla muuta kuin huono olo.

Miksi sitten jään selailemaan muiden elämää? Tai miksi jaan itse omaa elämääni somessa? Miksi käytin tämän aamun tämän postauksen kirjoittamiseen? En osaa sanoa. Kai se jonkin tarpeen tyydyttää.

Nyt joka tapauksessa menen suihkuun, vaihdan päälle päivävaatteet ja laitan hihat heilumaan. Alla vielä muutama kuva siitä, miltä meidän puutarha-auvolassa tällä hetkellä näyttää. Noin niin kuin vastapainoksi viime viikonlopun kuville. Olisi kiva kuulla, millaisia fiiliksia muiden some feedit lukijoissani herättää!

DSC01118

Terde kaipaisi ehostusta. Tai ihan vaan räjäyttämisen taivaan tuuliin.

DSC01119

Loppukesä meneekin sitten kesäolkkaria puhtaana pitäessä.

DSC01120

Omenankukan elämänkaari on lyhyt.

 

DSC01121

Osa terälehdistä on edelleen puussa. Ei kannata vielä lakaista.


Jätä kommentti

Vähemmän valittamista, enemmän välittämistä

Valkokaulus

Valkokaulusbyrokraatti – onko se edes ihminen?

Juuri ennen joulua olin flunssassa kokonaisen viikon, jolloin minulla oli aikaa selailla netissä kaikenlaista epäoleellista kuten ravintola-arvosteluja ja myynnissä olevia asuntoja. Tein sen virheen, että luin myös muutamia kommenttiketjuja näiden juttujen alta. Kaikki ravintola-arvostelut oli tehty väärin, jokainen myytävä asunto oli liian kallis, huonolla maulla sisustettu ja muutenkin läpimätä.

Shaming on siirtynyt myös makuasioista ammatilliseen osaamiseen. Toisten ihmisten työlle ja koko ammattikunnalle naureskelu tuntuu olevan mitä suurinta hupia. Journalistit eivät osaa kirjoittaa, opettajat opettaa, lääkärit – pelkkiä arvailijoita! Haukkua voi, vaikkei itsellä ole alalta sen paremmin koulutusta kuin kokemustakaan. Kyllä MINÄ tiedän! Minä ja maalaisjärkeni, me olemme erehtymätön kaksikko.

Kulunut vuosi toi oman ammattikuntani eli valtionhallinnon työntekijät halveerauskulttuurin ytimeen. Syntyi #byroslavia sekä – ironisesti kautta historian Suomen vaikutusvaltaisimman puolueen puoluejohtajan toimesta – kymmeniä tuhansia virkamiehiä liikaa. Hämmentävintä tässä kaikessa on se, että syyttävä sormi tuntuu joka kerran osoittavan yksilöä – ei järjestelmää tai poliitikkoja. Urpot virkamiehet ovat salakavalasti hiipineet valtionhallintoon keksimään tyhmiä sääntöjä kansalaisten kiusaksi. Ja sääntöhän on tyhmä, jos se on minun näkökulmastani juuri nyt ja tässä elämäntilanteessa rajoittava.

Mollaajille ei tule mieleenkään katsoa asiaa laajemmasta näkökulmasta, kysyä, miksi tällainen sääntö on olemassa tai edes tarkistaa faktoja. Iso osa some-kansan villiksi saaneista holhousuutisista on ollut vääriin tulkintoihin perustuvia uutisankkoja. Mutta mitäpä sillä on väliä, kun tärkeintä on päästä pätemään. Se on helppoa, kun itse on täydellinen ja hyödyksi koko yhteiskunnalle.

Oikeasti olen onnellisessa asemassa, koska oma ammattini on päätynyt haukkumalistalle vasta nyt. Moni karaistuneempi varmasti pitää mielipahaani turhana herkkänahkaisuutena. Se on ihan totta, haukkuminen satuttaa, koska en ole siihen tottunut. Erityisesti satuttaa se, että ystäväpiirissäkin monet osallistuvat tähän ilkkumiseen. On vaikea uskoa, että aiemmin fiksuina pitämäni ihmiset saavat kiksejä jonkin ammattikunnan pilkkaamisesta. Ikään kuin byrokraatti ei olisi lainkaan ihminen, vaan hallintoa edustava kone. Koska hallinto on ihmisvastainen, saa sitä kohtaan hyökätä.

Hyökkääjiltä unohtuu, ettei valtiota olisi olemassa ilman ihmisiä. Ihmiset ovat sen demokraattisten prosessien kautta muodostaneet. Olen itsekin sitä mieltä, että erilaisia sääntöjä ja säätelyä on järjettömän paljon. Ikävä kyllä tämän järjettömyyden takana on se, että ihminen on perin typerä otus ja toiselle susi. Häntä pitää suojella sekä itseltään että toiselta, ja siihen tarvitaan sääntöjä. Sääntöjä ei ole keksitty ihmisten kiusaksi, vaan ne suurin osa niistä on syntynyt havaitusta tarpeesta. Säätelyn taustalla on hyvinvointivaltion ideaan kuuluva kansalaisista (myös niistä ”vähä-älyisistä”) huolehtiminen  ja yhteiskuntarauhan säilyttäminen. Esimerkiksi ilotulitteiden paukuttelulle pitää määritellä viranomaisten toimesta aika, jolloin se on sallittua. Jos sitä ei tehtäisi, paukuttelisi naapurinpoika päivät läpeensä, eikä Pikku-Petriinaa voisi enää nukuttaa parvekkeella ja tästä tuohtuneena Petriinan isiliini kävisi vetämässä kiusankappaletta nenukkaan.

Jussi Pullinen ennustaa todennäköisesti aivan oikein arvellessaan, että holhouksen poistamisesta tulee kevään suosituin vaaliteema. Tänään tarjolla: Monimutkaisiin ongelmiin yksinkertaisia ratkaisuja! Tämänsuuntainen kaupittelu uponnee #byroslavian vastustajiin kuin häkä. Oman mielenterveyteni ja ammattiylpeyteni säilyttämiseksi joudun varmaan kevään aikana rajoittamaan median kulutustani, blokkaamaan muutaman kaverin pois uutisvirrasta ja hokemaan tavanomaista maanisemmin zeniä.

Olin vuoden vaihtuessa Senaatintorilla, jossa kuulin piispa Irja Askolan puheen. Askola runoili ontuvin riimein toiveitaan uudelle vuodelle. Hän aloitti: ”Enemmän välittämistä, vähemmän valittamista”.  Oma versioni menisi jotenkin  näin:

Enemmän välittämistä, vähemmän valittamista

Enemmän tasoittelua, vähemmän osoittelua

Enemmän muiden tapaa, vähemmän omaa napaa

Enemmän suutelua, vähemmän huutelua

Enemmän tajua, vähemmän loanhajua!