Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Sunnuntaista joutokäyntiä

DSC00518

Eilen oli hektinen päivä.  Juoksutreeneihin piti sännätä heti aamusta, jotta ehtisimme kahdeksi todistamaan erään vantaalaisvauvan kastetilaisuutta. Viime vuosi oli vauvojen vuosi – tuttavapiirissäni syntyi loppuvuonna uusi vauva harva se viikko! Jännä nähdä, jatkuuko sama trendi tänä vuonna.

DSC00520

Lauantain tohinan vastapainoksi tänään on otettu lunkisti. Jätin sunnuntain pitkän lenkin väliin lievän nuhaisuuden takia. Sen sijaan menimme koko porukalla ulkoiluttamaan koiraa ja ihailemaan lumista luontoa.

DSC00548

Talvisessa luonnossa on jotain erityisen koskettavaa. Silmä kiinnittyy outoihin yksityiskohtiin. Kun muu luonto tuntuu uinuvan, rumista asioista kuten talventörröttäjistä tulee hurjan kauniita.  Kaikkialla on mielettömän valkoista ja hiljaista. Syksyn pimeyden jälkeen valkoisuus sokaisee.

DSC00551

DSC00563

DSC00573

Nämä mun tyypit on niin ihania ja rakkaita. Illalla saunotaan, syödään poppareita ja katsotaan Harry Potteria.

DSC00550

 


Jätä kommentti

Viisi vuotta äitipuolena

20140726_184933

Jonkin aikaa sitten heräsin siihen ajatukseen, että vietämme aivan näinä päivinä puolisoni tyttären kanssa ensitapaamisemme viisivuotispäivää. Jännää. Voiko siitä olla jo niin pitkä aika?

Olen puhunut (vai pitäisikö sanoa saanut puhua?) äitipuolena olemisesta aika vähän. Oikeastaan en tiedä, miksi näin on. Muistan sen, kun joku ensimmäisen kerran kysyi, miten meillä tytärpuolen kanssa asiat sujuvat. Olin työmatkalla Köpiksessä, jossa sekä ruotsalainen että norjalainen kollegani halusivat tietää, kuinka uusi parisuhde ja perhe-elämä olivat lähteneet liikkeelle. Tuntui tosi hyvältä, että jotakuta elämäntilanteeni kiinnosti ja että edes joku tajusi, ettei äitipuolen rooli ole se kaikista helpoin omaksua!

Ehkä puhumattomuutta edesauttaa se, että uusperheasetelmaa pidetään lähtökohtaisesti jotenkin ongelmallisena. Erityisesti jos äitipuolella ei itsellään ole lapsia, saatetaan satuttamisen pelossa aristella lapsiaiheesta kyselemistä. Oma kokemukseni on, että monet kuvittelevat edelleen kaikkien naisten haluavan biologisia lapsia. Minullekin on monta kertaa todettu, että vielä se mieli muuttuu, kun olen sanonut epäröiväni asian suhteen. Ehkä lapseton äitipuoli on niin surkeankuuloinen kombo, että se vetää ison osan väestä aivan hiljaiseksi :)?

Olen verrannut äitipuoleksi tulemista liikkuvaan junaan hyppäämiseen: mukaan pyrkivällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin juosta niin perkeleesti ja ponnistaa, kyytiin pääseminen joko onnistuu tai ei. Ja jos onnistuu, niin junan suunta on joka tapauksessa jo selvä, joten ei auta kuin istua alas ja odotella, että määränpää selviää. Matkakavereilta kyselemällä saa asioita selvemmäksi, mutta ihan kaikkiin juttuihin ei välttämättä koskaan pääse mukaan. Joka tapauksessa oma sopetumiskyky ja aktiivisuus on avain onnistumiseen.

DSC00282

Näin viiden vuoden jälkeen homma alkaa jo omalla kohdallani skulata varsin mukavasti. Muutama tuttu on parin viime vuoden aikana uskaltautunut kysymään, miltä tuntuu, kun on teini-ikäinen kotona. Heille olen vastannut, että ihan mukavalta tuntuu. Noin niin kuin periaatteessa kai lapsista pitäisi tulla vuosi vuodelta viisaampia ja kykeneväisempiä, ja sitä myöten myös kiinnostavampia ja aina vain enemmän omia persooniaan. Ehkä se lapsen itsellistyminen on vaikeampaa biologisille vanhemmille kuin meille puolikkaille? Itse ainakin nautin siitä, että lapsi on vähemmän hoivattava ja enemmän omilla aivoillaan ajatteleva, fiksu ja pärjäävä naisenalku.

2014-07-24 17.40.18

On pakko sanoa, että tytärpuolen kautta elämään on tullut paljon tosi konkreettisia hyviä asioita. Ensinnäkin hänen ansiostaan olen selvästi parempi ja läsnäolevampi täti veljeni tyttärelle. Vietämme paljon loma-aikoja yhdessä, mikä on meille kaikille vain ja ainoastaan hauska asia. Olemme nauraneet yhdessä niin monet hyvät naurut, etteivät ne ihan heti unohdu.

Toiseksi hevoset ovat palanneet elämääni. Koska molemmat tytöt harrastavat ratsastusta, yhteiseen lomailuun kuuluu yleensä myös hevostelua. Se lämmittää kummasti entisen hevostytön sydäntä!

Uusperhevuodet ovat kasvattaneet minua ihmisenä, pakottaneet kohtaamaan omat hyvät ja huonot puoleni. Mutta sen lisäksi teinikäisten elämän seuraaminen myös ammatillisesti kehittävää. Työhöni kuuluu viestiä nuorille ja olla perillä heidän maailmastaan. Mistä muualta saisin yhtä hyvää ensikäden tietoa ja perehdytystä nuorten elämään kuin jakamalla arkeani yhden nuoren kanssa?

DSC00344


Jätä kommentti

Juhannussiirappia ja muita herkkuja

Tänä vuonna päätin, ettei yksikään raparperinvarsi mene hukkaan, vaan käytän niistä jokaisen luovasti perheen ravitsemiseen. Raparperi sattuu olemaan niitä kasveja, jotka puskevat joka vuosi innokkaasti esiin hoitamattomuudesta huolimatta.

Viime kesänä säilömistäni raparpereista väänsin raparperi-luumulevitteen. Tuo ripulikakan näköinen hodarin sisäpinnalla on sitä itteään. Vähän vastaavaa tavaraa saimme vegaanisella aamiaisella Berliinissä, sieltä tämä idea. Soosi on ulkonäöstään huolimatta sekä herkullista että monikäyttöistä.

P1080385

Parhaat varret säästin raparperipiirakkaan. Tykkään eniten sellaisesta raparperipiirakasta, jossa on jotain kermaviilin tapaista mukana. Piirakka hävisi niin nopeasti parempiin suihin, etten ehtinyt ikuistaa sitä. Sen sijaan laitan tähän pari muuta kuvaa juhannuksen sapuskoista.

P1080401

Jälkiruoaksi hedelmäsalaattia. Hyvää ja terveellistä.

P1080408

Investoin myös muutamaan macaronsiin, onhan juhannus vain kerran vuodessa. Näitä mustia voin suositella, maku muistuttaa hämärästi englanninlakritsia. Kyllä ruoka on e’hanaa!

Mutta palataanpa niihin raparpereihin. Viimeisistä kuivakoista varsista tein siirappia. Sitä tehdään niin, että varret keitetään kattilassa hirmuisen sokerimäärän kanssa. Ajattelin, että litkulla voisi maustaa juomia alkukesäisen raikkaan raparperisiksi. Hyvin toimi, paitsi että eihän sellainen paksu liisteri sekoitu esimerkiksi kuohuviiniin lainkaan. Testailu jatkukoon siis.

P1080452

Lopuksi vielä päivän random-juttu. Sanasta raparperi minulle tulee aina mieleen teatterin ”porinakohtaukset”. Jossain lapsena lukemassani (tai äidin minulle lukemassa) tyttökirjassa nimittäin väitettiin, että teatterissa tehdään taustaporina niin, että näyttelijät hokevat eritahtisesti ’raparperiraparperiraparperi…’ Liekö sitten totta vai tarua, vai olenko keksinyt jutun itse? En millään muista, mikä kirjasarja oli kysymyksessä, mutta samassa sarjassa päähenkilöillä oli usein pussissa suklaa-lakritsisekoitusta, josta sitten hanakasti nappailtiin energiaa päivän koitoksiin. Hmmm… Nyt kun tarkemmin ajattelen, en taida muistaa koko kirjasarjasta muuta kuin nämä ruoka-aineisiin liittyvät asiat. Herkuttelu on selvästi ollut merkityksellistä jo varsin nuorella iällä.


Jätä kommentti

Kokonaisia ja puolikkaita vanhempia

Image

Näin äitienpäivän jälkimainigeissa tekee mieli kirjoittaa meistä, jotka on määritelty puolikkaiksi vanhemmiksi. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, myös Espoossa mennään naimisiin, saadaan lapsia, riidellään, kärvistellään ja lopulta erotaan – espoolainen ydinperheidylli särkyy ihan yhtä helposti kuin muutkin.

Termi äitipuoli on mielestäni ärsyttävä, vaikka itsekin sitä joskus helppouden nimissä käytän. Itse en koe olevani sen paremmin äiti kuin puolikaskaan. Tähän vaikuttaa tietysti paljolti se, että mieheni tyttärellä on kaksi rakastavaa vanhempaa, eikä hän siksi kolmatta vanhempaa edes kaipaa. Myös lapsen ikä määrittelee pitkälti sen, millaiseksi suhde kehittyy. Kannattaa tietysti pitää mielessä, että uusperheet ovat ihan yhtä moninaisia kuin ydinperheetkin, joten yhtä totuutta on turha lähteä julistamaan.

Itse en koe olevani edes sosiaalinen vanhempi, vaan toinen vastuullinen aikuinen ja kanssakasvattaja. Vaikka keksimäni termi on karmeaa suomen kieltä, kertoo se kuitenkin, mistä on kysymys: lapsen elämässä läsnä olevana aikuisena olen osaltani vastuussa hänen kasvustaan samalla tapaa kuin vaikka opettaja tai sukulainen. Oleellista on, että kasvatus tapahtuu lapsen biologisen vanhemman kanssa yhteistyössä.

Itselleni on tärkeää rohkaista lasta kasvamaan myönteiseen naiseuteen: nainen voi olla vahva, itsenäinen, osaava, idearikas, älykäs, rohkea, persoonallinen menettämättä kuitenkaan herkyyttään tai viehättävyyttään. Haluan, että hän oppii ajattelemaan itsenäisesti, uskomaan omiin kykyihinsä ja arvostamaan itseään juuri sellaisena kuin on.

Ja mitä niihin puolikkaisiin vanhempiin tulee, niin oman näkemykseni mukaan meitä puolikkaiksi määriteltyjä enemmän ”puolikkaita” ovat sellaiset vanhemmat, jotka eivät yhteishuoltajuudessa pysty syystä tai toisesta toteuttamaan jaettua vanhemmuutta. Eron jälkeen sooloilu kun on aina kailkilta pois – näin vanhemmuudesta tulee vääjäämättä halkaistua, osittaista.


Jätä kommentti

Rakkaus saa ihmeitä aikaan

Noin kaksi vuotta sitten jouduin naimisiin , ja sillä lailla citysinkku hiljaa hirtettiin. Rakkauden kylkiäisenä tuli eteen uusi haaste: yhteinen asunto oli hankittava Espoosta, mieluiten mahdollisimman läheltä tytärpuolen toista kotia. Eipä aikaakaan, kun meillä oli yhteisen adoptiokoiran lisäksi citymaasturi ja rivitaloasunto keskellä pikkuporvarillisinta Espoota. Olin joutunut reippaasti mukavuusalueeni ulkopuolelle!

Sopeutuminen ei-niin-hyvämaineiseen espoolaisrouvuuteeen on ollut kivikkoista, ja paniikkinappulaa on tehnyt mieli painaa useamman kerran. Täällä sitä kuitenkin vain edelleen ollaan. Nyt, toisen espoolaiskevääni kääntyessä hitaasti kesäksi, alkaa tuntua siltä, että espoolaisuus ja rouvuus (?) ovat tulleet jäädäkseen, joten on aika opetella rakastamaan Espoota. Siinä samalla voi vähän tuulettaa myyttiä espoolaisrouvasta.