Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Vähemmän valittamista, enemmän välittämistä

Valkokaulus

Valkokaulusbyrokraatti – onko se edes ihminen?

Juuri ennen joulua olin flunssassa kokonaisen viikon, jolloin minulla oli aikaa selailla netissä kaikenlaista epäoleellista kuten ravintola-arvosteluja ja myynnissä olevia asuntoja. Tein sen virheen, että luin myös muutamia kommenttiketjuja näiden juttujen alta. Kaikki ravintola-arvostelut oli tehty väärin, jokainen myytävä asunto oli liian kallis, huonolla maulla sisustettu ja muutenkin läpimätä.

Shaming on siirtynyt myös makuasioista ammatilliseen osaamiseen. Toisten ihmisten työlle ja koko ammattikunnalle naureskelu tuntuu olevan mitä suurinta hupia. Journalistit eivät osaa kirjoittaa, opettajat opettaa, lääkärit – pelkkiä arvailijoita! Haukkua voi, vaikkei itsellä ole alalta sen paremmin koulutusta kuin kokemustakaan. Kyllä MINÄ tiedän! Minä ja maalaisjärkeni, me olemme erehtymätön kaksikko.

Kulunut vuosi toi oman ammattikuntani eli valtionhallinnon työntekijät halveerauskulttuurin ytimeen. Syntyi #byroslavia sekä – ironisesti kautta historian Suomen vaikutusvaltaisimman puolueen puoluejohtajan toimesta – kymmeniä tuhansia virkamiehiä liikaa. Hämmentävintä tässä kaikessa on se, että syyttävä sormi tuntuu joka kerran osoittavan yksilöä – ei järjestelmää tai poliitikkoja. Urpot virkamiehet ovat salakavalasti hiipineet valtionhallintoon keksimään tyhmiä sääntöjä kansalaisten kiusaksi. Ja sääntöhän on tyhmä, jos se on minun näkökulmastani juuri nyt ja tässä elämäntilanteessa rajoittava.

Mollaajille ei tule mieleenkään katsoa asiaa laajemmasta näkökulmasta, kysyä, miksi tällainen sääntö on olemassa tai edes tarkistaa faktoja. Iso osa some-kansan villiksi saaneista holhousuutisista on ollut vääriin tulkintoihin perustuvia uutisankkoja. Mutta mitäpä sillä on väliä, kun tärkeintä on päästä pätemään. Se on helppoa, kun itse on täydellinen ja hyödyksi koko yhteiskunnalle.

Oikeasti olen onnellisessa asemassa, koska oma ammattini on päätynyt haukkumalistalle vasta nyt. Moni karaistuneempi varmasti pitää mielipahaani turhana herkkänahkaisuutena. Se on ihan totta, haukkuminen satuttaa, koska en ole siihen tottunut. Erityisesti satuttaa se, että ystäväpiirissäkin monet osallistuvat tähän ilkkumiseen. On vaikea uskoa, että aiemmin fiksuina pitämäni ihmiset saavat kiksejä jonkin ammattikunnan pilkkaamisesta. Ikään kuin byrokraatti ei olisi lainkaan ihminen, vaan hallintoa edustava kone. Koska hallinto on ihmisvastainen, saa sitä kohtaan hyökätä.

Hyökkääjiltä unohtuu, ettei valtiota olisi olemassa ilman ihmisiä. Ihmiset ovat sen demokraattisten prosessien kautta muodostaneet. Olen itsekin sitä mieltä, että erilaisia sääntöjä ja säätelyä on järjettömän paljon. Ikävä kyllä tämän järjettömyyden takana on se, että ihminen on perin typerä otus ja toiselle susi. Häntä pitää suojella sekä itseltään että toiselta, ja siihen tarvitaan sääntöjä. Sääntöjä ei ole keksitty ihmisten kiusaksi, vaan ne suurin osa niistä on syntynyt havaitusta tarpeesta. Säätelyn taustalla on hyvinvointivaltion ideaan kuuluva kansalaisista (myös niistä ”vähä-älyisistä”) huolehtiminen  ja yhteiskuntarauhan säilyttäminen. Esimerkiksi ilotulitteiden paukuttelulle pitää määritellä viranomaisten toimesta aika, jolloin se on sallittua. Jos sitä ei tehtäisi, paukuttelisi naapurinpoika päivät läpeensä, eikä Pikku-Petriinaa voisi enää nukuttaa parvekkeella ja tästä tuohtuneena Petriinan isiliini kävisi vetämässä kiusankappaletta nenukkaan.

Jussi Pullinen ennustaa todennäköisesti aivan oikein arvellessaan, että holhouksen poistamisesta tulee kevään suosituin vaaliteema. Tänään tarjolla: Monimutkaisiin ongelmiin yksinkertaisia ratkaisuja! Tämänsuuntainen kaupittelu uponnee #byroslavian vastustajiin kuin häkä. Oman mielenterveyteni ja ammattiylpeyteni säilyttämiseksi joudun varmaan kevään aikana rajoittamaan median kulutustani, blokkaamaan muutaman kaverin pois uutisvirrasta ja hokemaan tavanomaista maanisemmin zeniä.

Olin vuoden vaihtuessa Senaatintorilla, jossa kuulin piispa Irja Askolan puheen. Askola runoili ontuvin riimein toiveitaan uudelle vuodelle. Hän aloitti: ”Enemmän välittämistä, vähemmän valittamista”.  Oma versioni menisi jotenkin  näin:

Enemmän välittämistä, vähemmän valittamista

Enemmän tasoittelua, vähemmän osoittelua

Enemmän muiden tapaa, vähemmän omaa napaa

Enemmän suutelua, vähemmän huutelua

Enemmän tajua, vähemmän loanhajua!


Jätä kommentti

Aina huono omatunto

Ostin ilmojen viilentyessä ihanan pehmeän ja pörröisen myssyn vastenmielisen kylmiä talvisia töihinlähtöjä pehmentämään. Kauan en uudesta pipostani ehtinyt iloita, kun sosiaalisessa mediassa alkoi levitä karmaiseva angorakanin kidutusvideo. Aasian PETAn julkaisema video on niin hirveä, etten pystynyt katsomaan sitä muutamaa sekuntia kauemmin. Nyt tiedostan kulkevani päivittäin sellaisessa pipossa, jonka valmistusprosessiin kuuluvat olennaisena osana kanien tuskankiljahdukset… En edes halua ajatella, millaisissa työskentelyoloissa myssyni muuten on on valmistettu ja millaisilla myrkyillä kaunis punainen väri on saatu aikaan.

Sama juttu pätee miltei mihin tahansa vaatehankintoihin. Itse en välitä tekokuiduista, joten kaapissani on lähinnä puuvillaisia, villaisia ja silkkisiä vaatteita. Pellavaa ja hamppua pidän turhan karkeina ja epäkäytännöllisinä materiaaleina. No, puuvillaviljemät ovat tietysti hirveitä saastuttajia ja vesisyöppöjä, ja villaakin tuotetaan usein valitettavan epäeettisesti – silkistä puhumattakaan! ”Tekniset” urheiluvaatteeni on todennäköisesti tuotettu lapsityövoimalla epäinhimillisissä oloissa, ja kun ne lopulta päätyvät kaatopaikalle, maatumiseen menee vuosikymmeniä tai -satoja.

Minulla on yksi erittäin ekologinen vaate, nimittäin 60-luvulta peräisin oleva, kirpparilta hankittu, päälleni täydellisesti istuva villakangastakki. Ruotsissa aikanaan taiten valmistettu takki on edelleen loistavassa kunnossa, mutta siinä on vain yksi pieni vika: turkissomisteet. Jotenkin nolottaa kulkea se päällä kadulla, kun koko ajan takaraivossa jyskyttää, että takki antaa – mielestäni väärän – turkismyönteisen viestin. Erehdyin kerran ihmisten ilmoilleni takki päälläni, ja sain ratikassa niskaani täyslaidallisen siitä, kuinka ”ruma, köyhä ja tyhmä ihminen” olen. Enkö ymmärrä, millaisissa oloissa ”joku sinikettu on kärsinyt minun turhamaisuuteni vuoksi”? (Eikä huutaja muuten ollut mikään kettutyttö, vaan keski-ikäinen nainen täyspitkässä lehmännahkatakissaan.) Ole siinä sitten.

Syyllinen

Syytön
Syyllinen, syyllinen
Syytön!

Välillä päätän, etten osta enää mitään muualta kuin ekologisiin vaatteisiin erikoistuneista liikkeistä tai kirpputoreilta. Päätöksen pitäminen on kuitenkin todella vaikeaa, jos ei halua käyttää hankintojen tekemiseen tuhottomasti aikaa ja energiaa. Eikä minulle shoppailu ole niin suuri nautinto, että haluaisin. Toisaalta, en myöskään halua (tai edes työni puolesta voi) kulkea vanhoissa rytkyissä.

Tässä koko kuviossa minua ärsyttää se, että vastuu kuluttamisen etiikasta tuntuu siirtyneen täysin kuluttajalle itselleen. Olipa kyse sitten suomalaisesta sikafarmarista tai monikansallisesta kauppaketjusta, tuottajalla ei tunnu olevan omasta takaa mitään eettistä selkärankaa. Kaikki on ok, niin kauan kuin kauppa käy. Ruotsalaiset vaatejätitkin vetivät angoratuotteet markkinoilta vasta sitten, kun kuluttajat nostivat asiasta haloon. Suomalainen trashionista Outi Pyy kirjoitti aiheesta blogiinsa oivan jutun, jossa hän painotti sitä, ettei pidä demonisoida materiaalia, vaan vaatia tuottajavastuuta.

Itse ajattelen, että mahdollisimman eettisesti valmistetuttujen tuotteiden pitäisi olla sitä standarditavaraa, jota perusteollisuus tuottaa ja lähikaupat myyvät – eikä niin, että kuluttaja joutuu näkemään valtavasti vaivaa, olemaan jatkuvasti varpaillaan, syynäämään joka ainoan tuoteselosteen ja kyselemään valmistustavoista. On turha kuvitella, että kritiikittömästä massasta tulisi yhtäkkiä lauma kriittisiä kuluttajia. Tuottajavastuusta pitää tulla normi, jota lainsäädäntö määrittelee ja jota valvotaan muidenkin kuin yksittäisten kuluttajien toimesta. Vaaditaan poliittista tahtoa muuttaa maailmaa meille kuluttajille helpommaksi, eläimille miellyttävämmäksi, maapallolle vähemmän kuluttavaksi ja tuotannossa työskenteleville ihmisille oikeudenmukaisemmaksi.