Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Bye-bye, kaamoslamaannus!

dsc02406

Viimeksi blogia päivittäessäni olin väsynyt. Itse asiassa pysyvä ”ei lähe” -fiilis on ollut lukuisten talvien ajan uskollinen seuralaiseni. Se on ollut mukana arjessa aina lokakuulta jonnekin maalis-huhtikuulle saakka, auringonpaisteen määrästä riippuen. Olisi oikean masennuksen väheksymistä väittää, että olen ollut masentunut talvisin, joten kuvailen vaivaa mieluummin jollain muulla sanalla. Joitakin vuosia sitten onneksi tajusin, mistä oli kysymys ja lakkasin ajattelemasta, että vika on työpaikassa, ihmissuhteissa tai muussa elämässä. Satun vain itse olemaan valolla käyvä ihminen.

dsc02410

Tänä vuonna talvikausi on kuitenkin ollut ihmeellinen, koska kaamoslamaannus ei ole missään vaiheessa iskenyt oikein kunnolla päälle. Havahduin tähän vasta tammikuun puolen välin tietämillä tallatessani toukokuisen onnellisena rautatieasemalta työpaikalleni. Huomaan edelleen eron aurinkoisen talvipäivän ja harmaan talvipäivän välillä, mutta harmaimpinakaan jaksoina en ole nukahdellut kahdeksan aikaan illalla, hautonut synkkiä ajatuksia tai ihmetellyt, kuka on poistanut värit maailmasta.

dsc02419

Mikä sitten on muuttunut aikaisemmista vuosista? Itse asiassa monikin asia – jopa niin moni, etten pysty määrittämään mikä voisi olla se suurin yksittäinen vaikuttava tekijä. Tässä kuitenkin valistunut veikkauslista vaikuttajista:

  1. Vähemmän juoksua, enemmän painoharjoittelua. Kipeytyneen polven vuoksi jouduin jättämään vuosi sitten maratonharjoittelun. Vähentyneet juoksukilometrit olen korvannut käymällä useammin salilla. Pidemmän lenkin olen juossut vain noin kerran viikossa. Tällä on hormonaalisesti merkitystä, koska voimaharjoittelu lisää ”puhtihormoni” testosteronin tuotantoa. Kestävyysurheilu, etenkin liian pitkäkestoinen tai omaan kuntoon nähden liian raskas harjoittelu, sen sijaan nostaa stressihormoni kortisolin määrää. Koska en ole lääkäri, en jauha tästä sen enempää. On joka tapauksessa mukava todeta, että vaikka olen huonommassa juoksukunnossa kuin vuosi sitten, on olo pääsääntöisesti vahva ja virkeä.
  2. Sokerin syönnin vähentäminen. Olen vähentänyt viimeisen vuoden aikana selvästi sokerin syöntiä. Juoksuhan kuluttaa paljon energiaa, joten siitä tulee aivan järkyttävä nälkä. Eikä mikä tahansa nälkä, vaan sellainen pohjaton hiilarinhimo, johon voisi vetää ensin kulhollisen mysliä, sitten puoli litraa jäätelöä ja illalla vielä paketillisen keksejä. Ikävä kyllä oma vatsani ei hiilari-ilottelua kestä. Siistimpi ruokavalio on vähentänyt imeytymisongelmia, mikä taas parantaa palautumista.
  3. Laadukkaat lisäravinteet joka päivä. Minut on kasvatettu uskomaan, että terveellisestä ruokavaliosta saa riittävästi vitamiineja ja hivenaineita. Jossain vaiheessa kirjasin kokeilun vuoksi kaikki ruokailuni ruoka-analyysiä tekevään nettisovellukseen, enkä sen mukaan saanut pelkästä ruoasta yhtenäkään päivänä tarpeeksi D-vitamiinia tai tärkeimpiä hivenaineita. Näin ollen otan päivittäin monivitamiinin, magnesiumia ja kalaöljyä – ei niistä mitään haittaakaan pitäisi olla.
  4. Arkiliikunnan lisääminen. Kävelyä ym. arkiliikuntaa olen aiemmin pitänyt  mummeleiden juttuna. ”Eihän siinä tule edes hiki.” ”Mitä väliä jollain vartin kävelyllä on?” Kun kävelee vartin aamulla ja vartin illalla, tulee siitä jo puoli tuntia. Vaikkei kunto kasvaisikaan, niin kävely on joka tapauksessa metrossa istumista terveellisempi vaihtoehto. Ja mitä se tekeekään mielialalle! Rakastan seurata talvisia auringonnousuja ja -laskuja, katsella luontoa ja kuunnella sen ääniä. Kävelystä on nopeasti tullut työmatkan paras hetki.

dsc02385