Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


Jätä kommentti

Pala rauhaa

 

DSC00681

Takana on raskas mutta tietynlaista tyydytystä tuottanut työviikko. Se meni keskisuomalaisissa paukkupakkasissa, nuorisokeskus Piispalassa Kannonkoskella. Kolme erittäin täyttä päivää 34 nuorisotyöntekijän ja nuoren aktivistin kanssa rauhanteeman ympärillä.

DSC00689

Kaikilla osallistujilla oli yhteinen tavoite: toimia aktiivisesti nuorten parissa oikeudenmukaisemman ja rauhanomaisemman yhteiskunnan puolesta. Vaikka radikaalista on tullut kirosana, ilman radikaaleja maailma ei ikinä muuttuisi. Naisilla ei olisi äänioikeutta, orjuutta ei olisi lakkautettu eikä rytmimusiikista tullut valtavirtaa. Vihapuheen ja -tekojen täyttämä maailma vaatii myös radikaalimpaa nuorisotyötä. On uskallettava olla muutakin kuin ”palveluntarjoaja” – kasvattaja, jolla on taitoja ja keinoja puuttua vähättelyyn, kiusaamiseen ja vihaan.

Lisäksi tarvitaan arvoja ja luottamusta siihen, että omalla työllä on merkitystä. Rauhaakin voi rakentaa tai jopa kursia kokoon pala palalta. En voi muuta kuin ihailla esimerkiksi niitä palestiinalaisia, israelilaisia ja ukrainalaisia, jotka epätoivoisesta tilanteesta huolimatta jaksavat uskoa tulevaisuuteen. Sitä taustaa vasten espoolaisen rivitaloyhtiön ”lumisodat” ja muut mikrokonfliktit tuntuvat höyhenenkevyiltä taakoilta kantaa.

DSC00719

Vaikka viikko oli järjettömän hektinen, sain kuitenkin parin lyhyen happihyppelyn aikana tallennettua muutaman palan Piispalan rauhaa. Onko mitään rauhoittavampaa kuin alkuillan sininen hetki tai talven lumivalkeuden keskeltä kohoavat majestettiset männyt?

DSC00722

 


Jätä kommentti

Vähemmän valittamista, enemmän välittämistä

Valkokaulus

Valkokaulusbyrokraatti – onko se edes ihminen?

Juuri ennen joulua olin flunssassa kokonaisen viikon, jolloin minulla oli aikaa selailla netissä kaikenlaista epäoleellista kuten ravintola-arvosteluja ja myynnissä olevia asuntoja. Tein sen virheen, että luin myös muutamia kommenttiketjuja näiden juttujen alta. Kaikki ravintola-arvostelut oli tehty väärin, jokainen myytävä asunto oli liian kallis, huonolla maulla sisustettu ja muutenkin läpimätä.

Shaming on siirtynyt myös makuasioista ammatilliseen osaamiseen. Toisten ihmisten työlle ja koko ammattikunnalle naureskelu tuntuu olevan mitä suurinta hupia. Journalistit eivät osaa kirjoittaa, opettajat opettaa, lääkärit – pelkkiä arvailijoita! Haukkua voi, vaikkei itsellä ole alalta sen paremmin koulutusta kuin kokemustakaan. Kyllä MINÄ tiedän! Minä ja maalaisjärkeni, me olemme erehtymätön kaksikko.

Kulunut vuosi toi oman ammattikuntani eli valtionhallinnon työntekijät halveerauskulttuurin ytimeen. Syntyi #byroslavia sekä – ironisesti kautta historian Suomen vaikutusvaltaisimman puolueen puoluejohtajan toimesta – kymmeniä tuhansia virkamiehiä liikaa. Hämmentävintä tässä kaikessa on se, että syyttävä sormi tuntuu joka kerran osoittavan yksilöä – ei järjestelmää tai poliitikkoja. Urpot virkamiehet ovat salakavalasti hiipineet valtionhallintoon keksimään tyhmiä sääntöjä kansalaisten kiusaksi. Ja sääntöhän on tyhmä, jos se on minun näkökulmastani juuri nyt ja tässä elämäntilanteessa rajoittava.

Mollaajille ei tule mieleenkään katsoa asiaa laajemmasta näkökulmasta, kysyä, miksi tällainen sääntö on olemassa tai edes tarkistaa faktoja. Iso osa some-kansan villiksi saaneista holhousuutisista on ollut vääriin tulkintoihin perustuvia uutisankkoja. Mutta mitäpä sillä on väliä, kun tärkeintä on päästä pätemään. Se on helppoa, kun itse on täydellinen ja hyödyksi koko yhteiskunnalle.

Oikeasti olen onnellisessa asemassa, koska oma ammattini on päätynyt haukkumalistalle vasta nyt. Moni karaistuneempi varmasti pitää mielipahaani turhana herkkänahkaisuutena. Se on ihan totta, haukkuminen satuttaa, koska en ole siihen tottunut. Erityisesti satuttaa se, että ystäväpiirissäkin monet osallistuvat tähän ilkkumiseen. On vaikea uskoa, että aiemmin fiksuina pitämäni ihmiset saavat kiksejä jonkin ammattikunnan pilkkaamisesta. Ikään kuin byrokraatti ei olisi lainkaan ihminen, vaan hallintoa edustava kone. Koska hallinto on ihmisvastainen, saa sitä kohtaan hyökätä.

Hyökkääjiltä unohtuu, ettei valtiota olisi olemassa ilman ihmisiä. Ihmiset ovat sen demokraattisten prosessien kautta muodostaneet. Olen itsekin sitä mieltä, että erilaisia sääntöjä ja säätelyä on järjettömän paljon. Ikävä kyllä tämän järjettömyyden takana on se, että ihminen on perin typerä otus ja toiselle susi. Häntä pitää suojella sekä itseltään että toiselta, ja siihen tarvitaan sääntöjä. Sääntöjä ei ole keksitty ihmisten kiusaksi, vaan ne suurin osa niistä on syntynyt havaitusta tarpeesta. Säätelyn taustalla on hyvinvointivaltion ideaan kuuluva kansalaisista (myös niistä ”vähä-älyisistä”) huolehtiminen  ja yhteiskuntarauhan säilyttäminen. Esimerkiksi ilotulitteiden paukuttelulle pitää määritellä viranomaisten toimesta aika, jolloin se on sallittua. Jos sitä ei tehtäisi, paukuttelisi naapurinpoika päivät läpeensä, eikä Pikku-Petriinaa voisi enää nukuttaa parvekkeella ja tästä tuohtuneena Petriinan isiliini kävisi vetämässä kiusankappaletta nenukkaan.

Jussi Pullinen ennustaa todennäköisesti aivan oikein arvellessaan, että holhouksen poistamisesta tulee kevään suosituin vaaliteema. Tänään tarjolla: Monimutkaisiin ongelmiin yksinkertaisia ratkaisuja! Tämänsuuntainen kaupittelu uponnee #byroslavian vastustajiin kuin häkä. Oman mielenterveyteni ja ammattiylpeyteni säilyttämiseksi joudun varmaan kevään aikana rajoittamaan median kulutustani, blokkaamaan muutaman kaverin pois uutisvirrasta ja hokemaan tavanomaista maanisemmin zeniä.

Olin vuoden vaihtuessa Senaatintorilla, jossa kuulin piispa Irja Askolan puheen. Askola runoili ontuvin riimein toiveitaan uudelle vuodelle. Hän aloitti: ”Enemmän välittämistä, vähemmän valittamista”.  Oma versioni menisi jotenkin  näin:

Enemmän välittämistä, vähemmän valittamista

Enemmän tasoittelua, vähemmän osoittelua

Enemmän muiden tapaa, vähemmän omaa napaa

Enemmän suutelua, vähemmän huutelua

Enemmän tajua, vähemmän loanhajua!