Elämäni espoolaisrouvana

Stereotyypin murtamista ripauksella (itse)ironiaa. Pitkään haudutettuna.


3 kommenttia

Turvaistuinlapsesta häirikkönuoreksi

"Saako omalla pihalla potkia palloa?", kysyy espoolaiskoira.

”Saako omalla pihalla potkia palloa?”, kysyy espoolaiskoira.

Eräs espoolaisrouvan toispaikkakuntalainen tuttava on käynyt kevään aikana hämmentävänkuuloista kamppailua lastensa oikeudesta pelata jalkapalloa oman taloyhtiön pihamaalla. Naapuri oli ”takavarikoinut” tuttavan teinien pallon ja kiroillut sekä syytellyt näitä ties mistä. Lasten äiti nosti aivan oikeutetusti esiin kysymyksen: Mitä ihmettä lasten sitten pitäisi tehdä, jos perinteisesti terveenä pidetty leikkiminenkin häiritsee?

Mainitsin jo aiemmin nuorisotutkimuksen Demokratiaoppitunti. Lasten ja nuorten kunta 2010-luvun alussa (toim. Anu Gretschel & Tomi Kiilakoski), jossa lasten ja nuorten menetettyä yhteyttä omaan elinympäristöönsä valaistaan hyvin mielenkiintoisella tavalla (ss. 234-240).

Omasta lapsuudestani muistan elävästi, kuinka kaikenlainen ojien tonkiminen, metsässä juoksentelu ja joutomaiden tai autiotalojen tutkiskelu oli jännintä mahdollista puuhaa. Nykyisin tällaista ei juuri näe tapahtuvan – ainakaan täällä Etelä-Suomessa. Ympäristöpsykologi Marketta Kyttä onkin luonut käsitteen turvaistuinsukupolvi. Turvaistuinsukupolven vanhemmille ns. normaali elämä sisältää niin paljon erilaisia uhkakuvia ja vaaroja, että lasten kokemus ulkomaailmasta tuppaa rajoittumaan katseluun auton ikkunasta, tietokoneen ruudulta tai televisiosta. Omasta elinympäristöstä saatava tieto jää etääntyneeksi toisen käden tiedoksi, eikä suoraa fyysistä kosketusta ympäröivään luontoon synny.

Hille Koskela puolestaan on huolissaan siitä, että entisajan luovimmat leikkipaikat, kaupunkimetsät ja joutomaat, ovat leimautuneet turvattomuuden tyyssijoiksi, joissa sekä onnettomuusriskit että pahaa tarkoittavat ihmiset vaanivat viattomia lapsosiamme. Tällainen kehityssuunta vaikuttaa negatiivisesti lasten mahdollisuuksiin kehittää henkilökohtaista suhdetta elinympäristöönsä.

Erilaiset vapaasti haltuun otettavat tilat ja paikat ovat nimittäin pitkään olleet merkittäviä pysäkkejä suomalaisten lasten ja nuorten kehityskaaren varrella. Omaan haltuun otettavien metsäplänttien ja takapihojen avulla nuori on kiinnittynyt omaan elinympäristöönsä ja kehittänyt luontosuhdettaan. Kokemus osallisuudesta on syntynyt oman roolin merkityksen ymmärtämisestä lähiympäristössä: mahdollisuudesta muokata ja ottaa paikkoja haltuun vaikkapa rakentamalla maja lähimetsikköön, järjestämällä futisturnaus puistikossa tai leikkimällä kotia ison kiven juuressa.

Mutta mitä tapahtuukaan, kun suloisilla pumpulissa kasvatetuilla palleroisillamme alkavat hormonit hyrrätä, naama kukkia, älämölön määrä kasvaa ja veri vetää omasta kotiovesta ulkomaailmaan? Selvähän se: turvaistuinlapsesta on kuoriutunut nuori, tuo häiriköiden häirikkö, yhteisen omaisuutemme sotkija, ymmärtämätön moukka, lapamatolaiskiainen ja piittaamaton pullamössö! Nykyajalle leimallista on, että nuoret ovat aina väärässä paikassa, olivatpa he missä tahansa. He eivät saisi kuulua tai näkyä sen paremmin asuinalueillaan kuin kaupunkien keskustoissakaan.

Kuitenkin tiedetään, että ihmisen, niin nuoren kuin aikuisenkin, hyvinvoinnin kannalta on merkittävää tuntea kuuluvansa jonnekin, saada toimia ja tulla hyväksytyksi omassa ympäristössään. Ympäristö lisää hyvinvointia, kun se mahdollistaa sekä sosiaalisen että kehollisen osallisuuden. Kehollisen osallisuuden tunne syntyy oman itsen ja ympäristön välisessä fyysisessä kohtaamisessa. Luontoympäristöt muodostavat erityisen hedelmällisiä paikkoja kehollisen osallisuuden kokemuksille, sillä luonnossa lapsi voi itse määritellä, mitä hän siellä tekee. Toisin kuin ohjatussa harrastustoiminnassa, muokkaamattomassa luontoympäristössä mikään ulkoinen ei määrittele sitä, miten pitäisi olla, mihin suuntaan tulisi kulkea tai mille kalliolle pitää kiivetä.

Jollei lapselle pääse koskaan syntymään sosiaalisen ja kehollisen osallisuuden kokemuksia omassa elinympäristössä, on melko ymmärrettävää, ettei hän myöskään opi rakastamaan sitä, pitämään siitä huolta tai kantamaan sen viihtyisyydestä vastuuta. Eli annetaan omien lasten möyriä mullassa ja yritetään sietää naapuiden jälkikasvun kiljahtelua pihamaalla, jookos? Se tekee nimittäin niille hyvää!


Jätä kommentti

Kepillisellä keskuspuistossa

toku 045

Kato, mummi, täällä mää ny pissin! Mami kertoi, että haluaisit enemmän juttuja ja kuvia minusta! Mää oon Keskuspuistossa. Mieti, mummi, Keskuspuistossa!! Ihan ku Nyy Jookin hienostokoirat!

Kaikissa maailman cooleimmissa kaupungeissa on frendien kans chillailuun ja tyylikkäänä näyttäytymiseen tarkoitettu keskuspuisto. Sellainen löytyy New Yorkista, Sydneystä ja luonnollisesti myös Espoosta. Harva ei-espoolainen vain tietää keskuspuistomme olemassa olosta mitään. Siksipä katsonkin velvollisuudekseni sivistää teitä, rakkaat lukijat.

toku 034

Mummi, tässä mää olen tälläsen paskaojan äärellä. Näin kerran, ku yksi setteri syöksy tonne rypemään, mutta mää en pyhäkenkiäni kastele.

Rusetinmuotoinen Espoon keskuspuisto on metsistä, niityistä, kallioista ja soista koostuva luonnontilainen alue Espoon keskellä. Noin 880 hehtaarin kokoinen keskuspuisto on Espoon toiseksi suurin yhtenäinen luontoalue Nuuksion kansallispuiston jälkeen. Espoon kaupunki kertoo sivuillaan, että tavoitteena on tuoda esiin keskuspuistoa tärkeänä liikuntapaikkana lähiseudun asukkaille sekä vaalia sen luonto- ja kulttuuriarvoa kehittyvän yhteiskunnan puristuksessa. Näihin tavoitteisiin on lähiasukkaan helppo yhtyä.

toku 023

Mummi, tää kuva nyt on vaan joku tämmönen. Mami otti sellasenkin kuva, jossa olin mää ja sit noita kasveja, mut se väitti, että tää oli muka parempi. Mummi, eihän oo, eihän?

Mielestäni keskuspuisto on kauneimmillaan juuri näin alkukeväästä. Valkovuokkojen jälkeen räjähtävät kukkaan kielot.

toku 057

Mami sano, et nää on rentukoita. Mää kuulin eka, et renttukoira ja loukkaannuin vähän. Mami tuntee tän kasvin, ku mummi sää oot kuulemma opettanu sille silloin, ku se oli pieni. Nyt mun mami on aika iso!

Keskuspuiston ensimmäinen luontoportti, Sunan Huuhkajaportti, avattiin viime keväänä. Portteja ja infotauluja tulee puistoon jatkuvasti lisää. Alla olevassa kuvassa on vähän erilainen infotaulu, joka kertoo taustalla (heikosti) näkyvästä Tuomarilan Urheilijoiden 1940-50-luvuilla käytössä olleesta hyppyrimäestä.

toku 022

Tosta mäestä on jotkut isot pojat hypännyt joskus tosi kauan aikaa sitten.

Puiston laidalla on kasvimaapalstoja, ihan niin kuin muuallakin pääkaupunkiseudulla. Kyllä se espoolainenkin osaa peltonsa kyntää ja vakonsa valita!

toku 020

Nää on jotain viljelypalstoja, mut en mää niin näistä välitä. Vihannekset on yleisesti ottaen aika pahoja, eikä mami anna mun ees mennä tonne pissimään ja tonkimaan. Tylsä paikka.

Keskuspuistossa järjestetään jos jonkinlaista luontoretkeä, ainakin perheille suunnattuja juttuja näyttäisi olevan tarjolla tämänkin kesän aikana useita. Tänne vaan tutustumaan! Alueella on kuntoradan lisäksi kattava sorapolkuverkosto, jota pitkin voi polkaista pidemmänkin matkan takaa luonnon ihmeitä hämmästelemään. Mies käski myös kertoa, että koko alue on (suunnistus)kartoitettu, ja suunnistustoiminta on alueella vireää. Eli jos jollain sattuu olemaan viehtymystä rastien perässä hikipäässä metsässä laukkaamiseen, niin täällä on kuulkaas siihenkin hullutukseen mahdollisuus monta kertaa vuodessa!

toku 050

Taas noita kukkia ja jotain puita. Kaikkien juurelle ei pissaa riittänyt, vaikka yritin kyllä tiristää kepin kuivaksi. Mua vähän harmittaa, kun en oo tässäkään kuvassa, mut, mummi, kyl mää keskuspuistossa tykkään kulkee oli kamera mukana tai ei. Pääsis vaan useemminki! Aika usein ne ei ota mua mukaan, ja silloin tulee paha mieli.

Itse olen puistoa hyödyntänyt lähinnä lenkkeily- ja koiranulkoilutusmielessä, mutta miksei sinne voisi polkaista joskus perheen kanssa piknikille tai hankkimaan villiyrttejä kevätsalaattiin. Joskus mietimme, että keskuspuistossa voisi järjestää Espoo Country Runin, Helsinki City Runia edullisemman ja vähäväkisemmän juoksutapahtuman… kunnes huomasimme, että Keskuspuisto-Olari kierros on jo olemassa.


Jätä kommentti

Keidas keskellä monitasoliittymää

Istanbul 068

Istanbulin matkamme ehdottomasti omituisin tutustumiskohde oli Nezahat Gökyiğitin nimeä kantava kasvitieteellinen puutarha. Puutarha on rakennettu keskelle hämmentävää betoniautiomaata, moskeijan ja hulppeiden tornitalojen varjoon. Ympärillä voi nähdä vain moottoriteitä ja lisää kerrostaloja aina silmänkantamattomiin saakka.

Istanbul 050

Istanbul 052

Istanbul 070

Istanbul 072

Vaikka noin 15 miljoonan asukkaan Istanbulissa on viheralueita, on kaikenlainen koskematon luonto on kaupungista hyvin kaukana. Näin ollen ei ole ihme, jos asukkaiden luontosuhde on lähes olematon. Kasvitieteellinen puutarha vastaa omalta osaltaan tähän tarpeeseen tekemällä ympäristökasvatustyötä.

Koululuokat voivat tulla tutustumaan kasvilajeihin ja hoitamaan kasvimaata. Satokauden lopulla järjestetään lasten ja nuorten kanssa sadonkorjuujuhla. Myös aikuisille, mm. opettajille, on tarjolla tietoa ja koulutusta.

Istanbul 081

Kasvimaan vieressä on myös pieni ”hunajantuotantolaitos”.

Istanbul 083

Istanbul 111

Yksi puutarhan hämmästyttävimmistä ilmestyksistä on kahdesta yhteenkietoutuneesta oliivipuusta muodostunut valtava kokonaisuus. Näiden kahden yksilön rakkaus ei katso ikäeroa, sillä toisella puulla on ikää 500 ja toisella 300 vuotta. Puu on siirretty kasvitieteelliseen puutarhaan muualta, mutta silti se jaksaa kukoistaa.

Istanbul 093

Mikä mielenkiintoisinta, pääsimme tapaamaan kasvitieteellisen puutarhan perustajan Ali Nihat Gökyiğitin. Tämä sympaattinen vanha herra kertoili puutarhan synnystä ja siellä tehtävän työn tavoitteista. Kuvan kartasta näkyvät moottoriteiden väliin jäävät saarekkeet, jotka muodostavat puutarhan eri osat.

Istanbul 113

Kasvitieteellisellä puutarhalla on erinomaiset englanninkieliset verkkosivut, joilta voi lukea puutarhasta lisää. Puutarhaan on esimerkiksi mahdollista pestautua vapaaehtoiseksi.